Sosialismi tai kuolema

Emilia Kukkala
Sosialismi.netin toimittaja Miika Salo totesi Tampereella Uusi vasemmisto -keskustelutilaisuudessa, että tulevaisuuden vasemmiston vaihtoehdot ovat sosialismi tai kuolema. Mutta sosialismi on ruma sana.
Sosialismi saa vasemmistonkin sisällä hyvin erilaisia määrittelyitä. Siitä, että vasemmiston pitää tarjota vaihtoehto kapitalismille, on jokainen vasemmistolainen kuitenkin yhtä mieltä. Mutta missä on sen vaihtoehdon pohja, jos ei sosialismissa? Tai, sus siunakkoon, kommunismissa.
Oikeiston annettiin liian pitkään määritellä käsitteiden sisällöt ja samalla luovuttiin mahdollisuudesta tehdä uutta ja uudenlaista sosialismia. Liian pitkään nostettiin kädet pystyyn ”mutta Stalin” -kortin viuhuessa ja tyydyttiin puhumaan kaikesta hyvästä ja kivasta. Ei siitä, mistä se johtuu, ettei kaikilla ole kaikkea hyvää ja kivaa.
Hiljattain ilmestyi Vasemmistofoorumin Peruste-julkaisusarjan ensimmäinen osa Omistus. Takakannessa todetaan omistamisen olevan ”yhteiskunnallinen suhde, jonka valtaa vasemmisto on pyrkinyt purkamaan koko olemassaolonsa ajan --- mutta näkökulmia omistamiseen perustuvan järjestyksen ylittämiseksi on esitetty viime aikoina varsin vähän”.
Eipä siis ihme, että vasemmiston kannatus on ollut laskusuuntaista, kun vasemmisto ei ole kyennyt tarjoamaan sitä vaihtoehtoa, mille koko sen olemassaolo perustuu.
Eikä varmasti kykene niin kauan, kun nykymuotoinen kapitalismi käsitetään joksikin ikuiseksi ja muuttumattomaksi jumalan laiksi. Mutta jos se sitä olisi, eikö olisi sama heittää pyyhe kehään? Onhan sitä paitsi utopistisempaa sanoa, että toisenlainen maailma ei ole mahdollinen, kuin että se on.
Vasemmisto olisi varmasti koskaan saavuttanut yhtään mitään, jos ihmisillä ei olisi ollut uskoa siihen, että toisenlainen maailma on mahdollinen. Toimintaa ei ole ilman tavoitteita. Uuden vasemmiston kirkkaimpana tavoitteena ei voi olla kapitalismin aiheuttamien vaurioiden laastaroiminen kapitalismin ehdoilla – enkä usko, että onkaan. Mutta näitä tavoitteita määriteltäessä tarvitaan muitakin käsitteitä kuin antikapitalismi.
Se ei tarkoita, että kaikkien liikkeessä mukana olevien pitäisi määritellä itsensä ja ideologiansa samalla tavoin. Puhdasoppisuuden vaaliminen, sanojen rakastaminen ja niihin takertuminen, erottaa enemmän kuin yhdistää. Vasemmisto on erinomainen käyttönimi puolueelle ja sen monenkirjavalle sakille. Mutta ei se sosialismikaan niin ruma ole.
Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Mitä jos juhlittaisiin rauhaa 9.12.2011 14.49
- » Asioista niiden oikeilla nimillä 14.11.2011 09.10
- » Suomalainen köyhyys 16.10.2011 16.12
- » Tuhmat hoitsut 10.9.2011 18.05
- » Te ette mahda meille mitään 5.6.2011 12.30
- » Objektiivinen näkemys yhteiskunnasta 7.3.2011 08.40
- » Kieltä ei ole mieltä kieltää 7.2.2011 09.15
- » Tarpeettomat ihmiset 18.1.2011 09.25
- » Hyysärit, vaviskaa! 7.12.2010 09.15
- » Huonon maun ystäville 5.11.2010 18.00
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


Tavoitteita määriteltäessä tarvitaan muitakin käsitteitä kuin antikapitalismi.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina