
Pintaa syvemmältä
Perusamerikkalainen: ”Minä juon nyt teetä”
Perusamerikkalaiset muistuttavat monessa suhteessa perussuomalaisia: heistä hallitus on mätä, veroja on leikattava, maahanmuutto pitää lopettaa kovalla kädellä. He ovat yleisesti ottaen vihaisia. Monet kutsuvat heitä populisteiksi, toisten mielestä nimitys on liian hieno.
Eroakin on. Perusamerikkalaiset juovat teetä, perussuomalaiset luultavasti eivät tee sitä paljoakaan. Ehkä perusamerikkalaistenkaan mielijuoma ei ole tee, heidän liikkeensä Tea Party on saanut nimensä vuoden 1773 Boston Tea Partysta, tapahtumasta jossa bostonilaiset miehet heittivät brittialusten teelasteja mereen protestina siirtomaavallan määräyksiin ja joka vähitellen johti vapautussotaan.
Tea Party -kapina kohdistuu tänäänkin hallitusvaltaan, mutta ei Lontoon, vaan Washingtonin. Se sai alkunsa runsas vuosi sitten protestina finanssikriisin aiheuttamiin menonlisäyksiin valtionbudjetissa, jolloin joku keksi lähettää kongressin jäsenille teepusseja muistutukseksi amerikkalaisten peruskapinasta.
Idea sai yksinkertaisuudessaan valtavan vastakaiun ja kohta ryhdyttiin perustamaan Tea Party -ryhmiä maan eri puolille, oikeistolaisen Fow News -tv-kanavan ja yhtä oikeistolaisten radiojuontajien suosiollisella myötävaikutuksella. Nykyään teenjuojat muodostavat Yhdysvaltain aktiivisimman poliittisen liikkeen ja kysytään jo, tuleeko maan seuraava presidentti sen riveistä.
Republikaanien varapresidenttiehdokas viime vaaleissa, Sarah Palin, on teenjuojien kuningatar ja on nyt selvästi pyrkimässä presidentiksi. Häneen verrattuna George W. Bush tuntuu varsinaiselta intellektuellilta, mutta Palinin kannattajat ilmeisesti rakastavat juuri Palinin tavanomaisuutta: hän on kuin kenen tahansa naapuriystävä.
Palin uskoo, että Yhdysvaltojen nykyiset vaikeudet johtuvat siitä, että Jumala on kääntänyt huomionsa muualle ja toivoo nyt lisää huomiota siltä suunnalta, mutta tämä tuskin USA:ssa karkoittaa ketään. Palinin puhuessa hänen suustaan hyppivät sammakot eivät häiritse paikallisia kuulijoita, eikä juuri haittaa jos Washingtonissa naureskellaan. Eri asiah on, jos hän todella tulee valituksi, mikä ei vielä vaikuta todennäköiseltä.
Teksasissa on vahvassa nousussa Palinin hengenheimolainen, Debra Medina, jolla on kohtuullisen hyvät mahdollisuudet päästä osavaltion kuvernööriksi syksyn vaaleissa. Hänen mukaansa Barack Obama on viemässä maata neuvostokommunismiin. Hän haluaa leikata veroja, hävittää melkein koko keskushallinnon ja tehdä Teksasista autonomisen valtion, jolla on on oma kansalliskaarti. Amerikkalaisten vapautta takaavat yksityisomaisuus ja aseenkanto-oikeus. Medinan mukaan ”vapauden puuta kastetaan välillä tyrannien ja patrioottien verellä”. Tällainen kieli ei ole harvinaista näissä piireissä.
Aseita kantavat yksityisjoukot, ”miliisit”, ovat taas voimistumassa ja toimivat monin paikoin yhteistyössä teenjuojien kanssa. Jotkut ovat jo ryhtyneet valmistautumaan sisällissotaan varastoimalla ruokasäilykkeitä, ampumatarvikkeita ja kultaa joko yksikseen tai ryhmissä.
Näiden ryhmien eräänlaiseksi sankariksi on noussut teksasilainen Andrew Joseph Stack, joka pari viikkoa sitten lensi pienkoneella veroviraston rakennukseen Austinissa surmaten itsensä ja erään verovirkailijan. Monet oikeistolaiset poliitikot ilmaisivat ymmärtämyksensä tämänkaltaiselle protestille verotusta vastaan.
Myös takavuosien pimeimpiin järjestöihin (Ku Klux Klanin jälkeen) kuulunut John Birch Society on aktivoitunut uudestaan. Tämän liikehdinnän selittääkin osittain Barack Obaman valinta USA:n presidentiksi. Monet eivät vieläkään sulata värillistä johtajaa. Hämmästyttävän suuri osa kansasta – birthers-liike – uskoo vieläkin, että Obama ei ole Yhdysvalloissa syntynyt, eikä sen vuoksi voi toimia maan presidenttinä. Toinen edustettuna oleva ryhmä on truthers, he jotka uskovat että USA:n hallitus oli sijoittanut pommeja World Trade Centeriin.
Muihinkin salaliittoteorioihin uskotaan. Michele Bachmann, teenjuoja ja kongressin jäsen, sanoi viime vuonna haluavansa, että hänen kotivaltionsa ”Minnesotan ihmiset aseistettuina ja vaarallisina” vastustaisivat Obaman hallituksen aloitteita ilmastouhan vähentämiseksi. Puhe ilmaston lämpenemisestä on teenjuojien mielestä puppua.
Toinen pääsyy oikeistolaiseen liikehdintään on taloudellinen taantuma. Samantyyppisiä liikkeitä on syntynyt muinakin pula-aikoina. Tämä ei estä vaatimasta sosiaalimenojen karsimista
Mutta juodaan Amerikoissa kahviakin. Coffee Party USA on kerännyt Facebookissa jäseniä ennätysvauhdilla: yli 75 000 runsaassa kuukaudessa, tuhat jäsentä tunnissa. Eräs uusi jäsen selitti Twitterissä: ”Ikävä kyllä tee ei enää vaikuta rauhoittavasti, vaan tekee minut levottomaksi.”
Tarkoitus on pitää paikallisryhmien kokouksia ympäri maata lauantaina viikon päästä. Tämä joukko uskoo edistykseen, ei taantumukseen. Tea Party kokoaa lähes yksinomaan valkoisia, suurelta osin keski-ikäisiä, varsin hyvin toimeentulevia miehiä. Coffee Party taas on kirjavampi joukko sekä etniseltä taustaltaan että sukupuoli- ja ikäjakautumaltaan. Ryhmille yhteistä on pyrkimys vaikuttaa ruohonjuuritasolla ja saattaa kongressi vastuuseen teoistaan.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Sosiaalinen media saapui Tansaniaan 12.2.2012 14.35
- » Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus 4.2.2012 16.26
- » Kreikka-laiva makaa karilla 20.1.2012 10.28
- » Avustusjärjestö päätti olla hiljaa 14.1.2012 11.53
- » Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa 5.1.2012 14.18
- » Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa 31.12.2011 13.58
- » Muukalaisviha on tarttuva tauti 25.12.2011 13.24
- » Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa 16.12.2011 14.05
- » Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin 9.12.2011 18.49
- » Isoveli valvoo ja hakkeroi 18.11.2011 10.50
Ahne pankkiiri ei perustele heittojaan
Kokoomuslaiset riitelevät perustulosta keskenään
”Vastikkeettomasta rahasta” ja työmoraalista syntyi mehevä väittely sosiaalisessa mediassa.
Eurolentojen turvallisuus alittamassa USA:n tason
Nämä pankit ovat suurimmat syylliset velkakriisiin
Pienestä Karkkilasta lähtee 171 teollisuustyöpaikkaa
Leikkaukset museoissa uhkaavat kulttuuriperintöä
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


Jotkut ovat jo ryhtyneet valmistautumaan sisällissotaan varastoimalla ruokasäilykkeitä, ampumatarvikkeita ja kultaa.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
