Talous, kasvu ja onnellisuus

Anne Huotari
Vaikka vanhan totuuden mukaan onni löytyykin kaurapuurosta, Oulussa pohdittiin Kansalaisen talousfoorumissa, tuoko talouskasvu lisää onnea. Yhteiskuntatieteilijä Jouko Kajanoja ja taloustieteilijä Aki Kangasharju saivat avauksissaan aikaan todella makoisan ”vastakkainasettelun”, joka kirvoitti keskusteluun. Tilaisuus osoitti elävästi, kuinka tutkimukset samasta aiheesta voivat tuottaa erilaisia johtopäätöksiä ja silti kumpikaan ei ole väärässä.
Kajanoja pohti GBI-mittarin voimakkaampaa esiintuloa kyseenalaistamaan BKT:ta aika yksisilmäisenä talouden mittarina. GBI:ssä korjataan BKT-mittaria muun muassa menetettyjen luonnonvarojen, ympäristön heikennyksen ja rikollisuuden kasvun määrällä.
Suomessa on yllättävän vähän puhuttu tuosta mittaamistavasta, vaikka se mielestäni kuvaisi paljon kestävämmin talouden kehitystä kuin jo legendaksi muodostunut BKT. Sehän ottaa talouskasvuna rikollisen rikkoman ikkunan korjaamisenkin.
Tosin vähän puhutaan siitäkin, mikä on hyödyllistä työtä ja millaista palkkaa siitä saa. Televisiossa mokailuohjelmaa juontava, kouluttamaton ex-kohumissi voi saada monta kertaa enemmän palkkaa kuin vanhuksia hoitava kolmen vuoden koulutuksen saanut ja vastuullisessa kolmivuorotyössä oleva lähihoitaja.
Aikuisopiskelu on saanut minut pohtimaan kulutuksen, talouskasvun ja onnellisuuden suhdetta laajemminkin. Kulutussosiologian tehtävää varten luin Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen toimittaman Olimme kuluttajia -kirjasen. Se kuvaa loistavasti kulutuksen kehitystä, sen statusmerkityksiä ihmiselle, lähes kertakäyttöisten vaatteiden lisääntymistä kaappeihimme ja luopumisen tuskaa.
He esittävät lopuksi neljä skenaariota tulevaisuuden (vuoden 2023) kuluttamisen vaihtoehdoista. Suosittelen iltalukemiseksi, se pistää miettimään omaa käyttäytymistä ja maailman menoa.
Kajanoja muuten päätyi pohdiskelussaan siihen, että talousajattelu pysyy tärkeänä, kun taloutta pidetään vain välineenä. Tätä me kuntien päättäjät pääsemme todistamaan näinä aikoina, kun joudumme laatimaan säästölistoja. Joukossamme on myös niitä, joiden mielestä talousajattelu on pelkkää oikeistolaista propagandaa. Niinpä ja he ovat aina oikeassa – ainakin omasta mielestään!
Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria 31.12.2011 17.18
- » Eläketiliotteen tarkistus toi 25000 euroa 30.11.2011 18.25
- » Lupaus, takuu vai floppi? 1.11.2011 10.06
- » Unista aivohyvinvointia 29.9.2011 09.02
- » Nettiyhteisön voima – hyvässä ja pahassa 30.7.2011 18.01
- » Perusturvalle uusi indeksi 28.5.2011 14.17
- » Vaalien jälkipuintia 30.4.2011 18.12
- » Terveysostoksille Eurooppaan 28.2.2011 08.41
- » Energiaviisasta rakentamista 1.2.2011 13.15
- » Aineettomia joululahjoja 23.12.2010 17.02
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


BKT ottaa talouskasvuna rikollisen rikkoman ikkunan korjaamisenkin.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina