Mitalikahvit

Minna Minkkinen
Olympialaiset saavat tuhannet suomalaiset valvomaan yönsä kisoja seuraten. Urheilu on muutakin kuin hiihtoa ja mäkihyppyä Vancouverissa. Suomessa on satoja urheiluseuroja, jotka liikuttavat päivittäin tuhansia lapsia ja nuoria. Monessa tapauksessa seurojen ohjaajat ovat vapaaehtoisia talkoolaisia. Etenkin pienissä lajeissa on harvoin palkattuja valmentajia.
Nämä seurat tekevät ison sosiaali- ja terveyspoliittisen teon. Ne ennaltaehkäisevät lasten ja nuorten syrjäytymistä, tarjoavat heille onnistumisen kokemuksia ja lisäävät lasten terveyttä. Jokainen liikuntaan satsattu euro on kaksi euroa pois sosiaali- ja terveysmenoista. Seuratoiminta ja lasten ja nuorten liikunta on muutakin, kuin kaukalon laidalla lapselleen ohjeita huutava äiti tai isä.
Seuratoiminta ja liikunta antavat eväitä elämään ja opettavat elinikäiseen liikkumiseen. Urheilun tukeminen ei kuitenkaan ole tasapuolista. Vannoutuneena jääkiekon ystävänä tunnistan kuitenkin tämän kieroutuneen tukijärjestelmän. Raha liikkuu tietyissä lajeissa, kuten jääkiekossa ja jalkapallossa, vaikka Suomessa harrastetaan satoja muitakin urheilulajeja. Monissa kunnissa seuroille ei jaeta tukia sen mukaan kuinka paljon se liikuttaa ihmisiä viikossa, vaan lajin maineen ja kunnian mukaan.
Huippu-urheilu on monelle mahdotonta ilman sponsoreita. Valtion jakamat tuet eivät riitä kaikille tarvitsijoille ja niilläkään ei kaikkia menoja kateta. Tilastollisesti miehet saavat enemmän apurahoja kuin naiset.
Pärjätäkseen on treenattava paljon ja sitouduttava valitsemalle tielleen. Urheilijat joutuvat usein huoraamaan yrityksille saadakseen sponsoreita. Yritys tukee urheilijaa rahallisesti ja palkaksi urheilija pitää yrityksen logoja esillä ja keikistelee yrityksen mainoksissa. Urheilijan voittaessa lehdissä lukee: Suomi voitti kultaa MM-kisoissa, vaikka todellisuudessa Suomen valtio ei ole aina suoraan tukenut urheilijan mahdollisuutta voittaa kultaa.
Mitalin voitti urheilija, jonka toimintaa tuki yritykset. Suomi ei silloin ole voittanut mitään.
On kuitenkin hyvä miettiä, että miten näin pienestä maasta on tullut niin paljon hyviä urheilijoita. Uskon syyn olevan meidän yhteiskunnassa. Se, että meillä on kaikille maksuton ja laadukas peruskoulujärjestelmä, ilmainen terveydenhuolto ja ylipäätään se, että meillä pidetään ihmisestä huolta. Tai ainakin joskus pidettiin. Jos me romutamme tämän yhteiskunnan, onko meillä enää yhtään Kiira Korpea, Valentin Konosta, Janne Mäkistä tai Nyyti Korolaista.
Yhteiskunta, jossa ihmisestä huolehditaan vauvasta vaariin ja annetaan vapaus olla oma itsensä, on yhteiskunta josta on mahdollista ponnistaa huippusuorituksiin ilman isän paksua lompakkoa tai jonkun yrityksen kiinnostusta urheilijaa kohtaan. Yhteiskunta, jossa on perustulo, takaa mahdollisuuden harjoitella täysipäiväisesti. Vain sellainen yhteiskunta voi sanoa: Suomi voitti kultaa.
Kirjoittaja on lähihoitaja.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Vaalitaan 22.1.2012 12.38
- » Vitun feministi 24.10.2011 11.41
- » Maalaisjärkeä etsimässä 6.10.2011 18.32
- » Saa tulla! 28.8.2011 16.48
- » Yhtenäinen Vasemmisto 24.7.2011 15.21
- » Voimme oppia toisten virheistä 21.5.2011 17.12
- » Minna Minkkinen: Vastaus vasemmalta 15.4.2011 13.40
- » Missä politiikka saa olla? 27.3.2011 18.30
- » Ihanat verot 18.2.2011 17.28
- » Vaaliköyhyys 22.1.2011 17.48
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vesipula ajaa ihmiset ja eläimet vastakkain Burkina Fasossa
Sateiden vähyys toi kuivuuden Länsi-Afrikkaan, nälkä ja jano uhkaavat.
Markkinoiden usko luottoluokittajiin horjuu
Ay-oppia Uruguayssa
Talkoomatkalaiset veivät ay-oppia Uruguayhin ja oppivat vähän itsekin.
Venäjän vallankumous Emma Goldmanin silmin
Venäjän outo veto Syyriassa
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin
Eräs itsenäinen henki
Kuka pelkää perustuloa?


Urheilijat joutuvat usein huoraamaan yrityksille saadakseen sponsoreita.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina