1.2.2010 06.00

Strategiset mitat

Viitasen Vieno

Mikä poliittisen keskustelun tylsyyden huippu?

– Kun kymmenen kepun puheenjohtajaehdokasta ns. ”keskustelee” ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta?

Mikä on poliittisen journalismin huippunäyte?

– Kun tästä keskustelusta kirjoitetaan vetävä artikkeli, jossa ei draaman käänteitä säästellä.

Juuri kun toivuttiin missikisoista, alkaa kepun puheenjohtajakisa. Näitä mittelöitä ei erota toisistaan kuin se, että lukemat 92–60–92 tarkoittavat ehdokkaiden älykkyysosamääriä.

Keväällä on tiedossa road show ympäri kepu-Suomea, joissa ehdokkaita esitellään alamaisille. Ohjelma on vielä hieman avoin, mutta tiedossa on muun muassa uimapukukierros tavaratalossa ja gatewalkilla tepastelua ja kansantansseja. Harkinnassa on myös, että ehdokkaat puhuisivat jonkin verran politiikkaa.

Eipä faktaole ennenkään hyvältä kuulostavia oppeja häirinnyt.

Toistaiseksi valittavana on emerituspolitiikko Paavo Väyrynen ja citymaalainen Mari Kiviniemi. Ehdokasjoukossa on vielä pätkäpääministeri Anneli Jäätteenmäen ja muuten vaan pätkän Mauri Pekkarisen mentävät aukot. Kiertueeseen hyppää varmaankin mukaan vielä muutama kansanedustaja, joka haluaa varmistaa menestymisen seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Sanoihan jo Kekkonen, että jos jommankumman – kepun tai valtakunnan asioiden – on oltava rempallaan, niin olkoon se sitten valtakunnan.

Hallitus on nyt rampa ankka. Kuin pursi ilman peräsintä tai suunnistaja vailla kompassia ja karttaa. Pääministeri on ilmoittanut, että ottaa hatkat kesken maailmanhistorian pahimman talouskriisin. Samalla pääministeri on ilmoittanut, että katselee vielä hallituksen toimintaa puolen vuoden ajan.

Ei ole pääministeri toimetonna, ei. Korkeimmassa oikeudessa on käsillä kirjajupakka entisen morsiamen kanssa, tulossa on rosisjuttu tietokonevarkaan kanssa ja jonossa on odottamassa myös rikosjuttu vaalirahoituksesta, jota keskusrikospoliisi parhaillaan tutkii. Kyllä joutuu pääministerikin otsansa hiessä leipänsä tienaamaan.

Ei ole herra- ja rouvaonni osunut kepulle. Ensin oli Aho, sitten Jäätteenmäki ja nyt Vanhanen. Kenet näemmekään seuraavaksi. Todennäköisesti Väyrysen.

Onneksi on Suomen kansa sitkeää sorttia. Ei tätä muuten kestäisi.

Herrat, joiden keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä on 55 ja puoli vuotta, ovat asettaneet työuraneuvotteluissa kynnyskysymykseksi eläkeiän nostamisen reippaasti, pitkälle päälle 60 vuoden. He eivät ole vaatimuksessaan täysin ehdottomia. Herrojen eläkeiän osalta voidaan tehdä poikkeuksia.

Joskus käy niin, että faktat häiritsevät vahvaa uskoa. Eläkeratkaisuja on ajettu vahvalla uskolla kuin käärmettä pyssyyn. Asiaan liittyy vain yksi pieni pulma. Tosiasiat eivät tue pyrkimyksiä aikaansaada uusia raippoja, jotta työtätekevät alamaiset raataisivat paskaduuneissa kuoleman porteille asti.

Kesken neuvottelujen kuumimman väännön on käynyt ilmi, että eläkkeellesiirtymisikä nousee ja vieläpä kohisten. Vuodessa on nousua puoli vuotta. Urheiluselostajien ”tasaisen vauhdin taulukolla” kymmenessä vuodessa on eläkkeellesiirtyminen noussut viisi vuotta. Tavoitteena on nostaa eläkkeellesiirtymisikää vuoteen 2025 kolmella vuodella. Ilman uusia toimia se näyttäisi faktatiedon nojalla nousevan ainakin tuplaten.

Mikäli logiikalla ja tosiasioilla on mitään merkitystä, neuvotteluissa pitäisi nyt sävellajin vaihtua: miten saada suomalaiset lähtemään eläkkeelle.

On se niin väärin kun tosiasiat pilaavat hyvät vaatimukset. Mutta toisaalta: eipä fakta ole ennenkään hyvältä kuulostavia oppeja häirinnyt. Miksi siis nyt.

Saabin uusi omistaja voi sanoa kuin meirän miäs: Tyhjästä minäkin aloitin, vaan nyt on rutosti velkaa.