Sopimusyhteiskunta murroksessa

Pekka Sauramo
Tammikuun 23. päivänä vietettiin ns. tammikuun kihlauksen 70-vuotispäivää. Keskellä talvisotaa työnantajien STK ja SAK hyväksyivät julkilausuman, jossa STK tunnusti SAK:n neuvottelukumppanikseen. Tammikuun kihlausta on pidetty merkkipaaluna kehityksessä, joka johti suomalaisen tulopolitiikan ja konsensushakuisen sopimusyhteiskunnan syntyyn.
Nyt tulopolitiikan aika on Elinkeinoelämä keskusliiton (EK) päätöksellä historiaa. EK:ssa tuskin on jätetty pohtimatta näköalaa, että tulopolitiikasta luovuttaessa tingitään myös konsensushakuisesta tavasta tehdä suomalaista talous- ja työmarkkinapolitiikkaa. EK:ssa voidaan arvioida, että sen tavoitteet saadaan läpi ilman tupoaikakaudelle tyypillisiä myönnytyksiä ja kompromissien hieromista ay-liikkeen kanssa.
Arvio voi olla oikea. Ei tarvita muuta kuin riittävän heikko ay-liike ja poliittinen vasemmisto. Toisen maailmansodan jälkeisestä Suomen historiasta on vaikeata löytää ajankohtaa, jolloin ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston yhteinen voima olisi ollut niin vähäinen kuin nyt. Jos voimasuhteet eivät muutu, EK voi alkaa saada tavoitteitaan läpi porvarihallitusten tuella joutumatta tekemään kompromisseja ay-liikkeen kanssa.
Suomalaisen ay-liikkeen ja vasemmiston kannalta nykyinen tulopolitiikan jälkeinen aika on haastava. Suomalainen tupohistoria kuitenkin osoittaa, ettei pelkkä tulopolitiikan harjoittaminen vielä automaattisesti takaa palkansaajaväestön kannalta hyviä ratkaisuja – muusta väestöstä puhumattakaan.
Ay-liikkeen ja vasemmiston vaikutusvallan on täytynyt olla riittävän suuri hyvien tuporatkaisujen aikaan saamiseksi. Kun vaikutusvalta on viimeisten viidentoista vuoden aikana vähentynyt, osa tuporatkaisuistakin on jättänyt toivomiseen varaa. Ne ovat esimerkiksi sisältäneet veroratkaisuja, jotka ovat lisänneet tulo- ja varallisuuseroja Suomessa.
Historian perusteella välttämätön edellytys hyvän konsensusratkaisun saavuttamiselle on neuvotteluosapuolten tasavahvuus. Kun voimatasapaino järkkyy, yhteinen halu yhteisymmärrykselle heikkenee.
Vielä 1930-luvun Suomessa ja tammikuun kihlauksenkin aikaan työnantajilla oli hallitseva asema suomalaisilla työmarkkinoilla. Siinä tilanteessa ei Suomessa olla, mutta suunta huonompaan on ollut näkyvillä jo pidemmän aikaa.
Vaikka paluuta 1930-luvulle ei tapahtuisikaan, sopimisyhteiskunnan murroksesta puhuminen ei ole liioittelua – eikä ehkä murtumisestakaan.
Kirjoittaja on erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Saksan malliin? 13.1.2012 17.45
- » Leikaten lamaan 11.12.2011 18.57
- » Pekka Sauramo: Seuraavaksi Italia 11.11.2011 17.09
- » Kohti pankkikriisiä? 15.10.2011 18.12
- » Vyönkiristystä Suomeenkin? 9.9.2011 14.15
- » Kohti taantumaa 13.8.2011 18.15
- » Kestääkö pyramidi? 21.5.2011 13.12
- » Pekka Sauramo: Millainen kompromissi? 23.4.2011 13.40
- » Kokoomuslaista sanataiteilua 19.2.2011 15.28
- » Uusi yhteiskuntasopimus? 29.1.2011 19.25
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


On vaikeata löytää ajankohtaa, jolloin ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston yhteinen voima olisi ollut niin vähäinen kuin nyt.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina