Haiti – ikuinen siirtomaa?

Peter Lodenius

Mistähän syystä Haiti on niin köyhä ja kurja maa, kun sen naapuri Dominikaaninen tasavalta ilmeisesti tulee kohtuullisesti toimeen? Tätä olen joskus ihmetellyt, viimeksi pari viikkoa sitten kääntäessäni Yhteisvastuukeräyksen Haiti-hankkeen esittelyä.

Nyt tuhoisan maanjäristyksen jälkeen on ollut pakko etsiä vastausta tähän kysymykseen. Uutisjuttujen joukosta ei kuitenkaan juuri ole löytynyt taustatietoja. Englannin The Guardianissa on ollut jonkin verran sellaista aineistoa, mutta Yhdysvaltain suurissa lehdissä ei juuri ollenkaan – mistähän syystä?

Pitää siis penkoa vaihtoehtoisten nettilehtien arkistoja, vaikkapa Common Dreamsin ja CounterPunchin sivustoja. Ne eroavat toisistaan kuten nimistä voi päätellä: Yhteiset unelmat tarjoaa enemmän ruusuja ja Vastaisku enemmän piikkejä, mutta molemmat suhtautuvat kriittisesti maan viralliseen politiikkaan. Niiden tarjoamista tiedoista voi jo rakentaa jonkinlaisen kuvan Haitin tilanteen taustoista.

Haitilla on todella epäonnisempi osa Hispaniolan saaresta. Sadepilvet tulevat yleensä idästä, törmäten Domikaanisen tasavallan puolella sijaitseviin korkeisiin vuoriin. Useimmat vuorilta tulevat joet virtaavat itään, jossa maaperäkin on parempi.

Ilmakuvissa saaren itäosa on vihreä, länsiosa ruskea, ilman metsiä. Vaikka haitilaisilla on hallussaan vain saaren kolmasosa, heitä on paljon enemmän kuin naapurivaltion asukkaita.

Mutta maantiede selittää kuitenkin vain pienen osan valtioiden eroista. Suurin syy siihen, että Dominikaanisen tasavallan asukkaiden elintaso jo ennen maanjäristystä oli paljon korkeampi kuin haitilaisten, on historia.

Dominikaaninen tasavalta oli Espanjan siirtomaa, mutta ei kovin tärkeä Espanjalle, jonka polittinen ja taloudellnen valta jo oli kuihtumassa 1500-luvun loppupuolella. Asukkaat tulivat suurelta osin Espanjasta ja he säilyttivät siteensä emämaahan itsenäistymisen jälkeenkin – kansalaiset jopa halusivat pariinkin otteeseen 1800-luvulla Espanjan suoljelusta, emämaalla sen sijaan ei ollut vaatimuksia.

Ranska sen sijaan satsasi paljon Haitiin, silloiseen Sainte Domingueen, jonne perustettiin suuria plantaaseja muun muassa sokerinviljelyä varten. Tähän tarkoitukseen tuotiin Afrikasta orjia.

Ranskan vallankumous muutti tilanteen, plantaasien orjatkin omaksuivat iskulauseen Vapaus, tasa-arvo, veljeys ja nousivat kapinaan Toussaint L’Ouverturen johdolla. Orjien armeija onnistui lyömään sekä ranskalaiset että englantilaiset joukot ja Haiti itsenäistyi vuonna 1804.

On laskettu Papa Docin Tonton Macoutes -kaartin tappaneen vähintään 30 000 ihmistä.

Plantaasinomistajat vaativat kuitenkin korvausta menetetyistä orjistaan ja saivat Euroopan tuen. Haiti joutui ottamaan jättimäisen lainan Ranskan, USA:n ja Saksan pankeilta maksaakseen korvauksen entisille orjienomistajille, vaikka tilanteen inhimillisesti katsoen olisi pitänyt olla päinvastainen. Viimeinen erä tästä lainasta maksettiin vasta vuonna 1947.

Tämä laina, nykyarvoltaan korkoineen 21 miljardia dollaria, on tehokkaasti pitänyt Haitia köyhänä.

1900-luvun alussa Yhdysvallat tuli Ranskan tilalle. Ulkoministeriön ja nykyisen Citibankin liittoutuma osti vuonna 1910 Haitin kansallispankin, joka samalla oli maan ainoa kaupallinen pankki, ja viisi vuotta myöhemmin presidentti Woodrow Wilson päätti miehittää Haitin sijoitettujen rahojen varmistamiseksi.

Merisotilaat pitivät Haitin tiukassa otteessaan vuoteen 1934 saakka, mutta valtion rahojen hoito oli pohjoisamerikkalaisten käsissä vuoteen 1947. Haitin BKT:stä 40 prosenttia siirrettiin tänä aikana vuosittain lännen pankkeihin.

Vuonna 2003 presidentti Jean-Bertrand Aristide vaati Ranskaa maksamaan takaisin tämän summan. Pari kuukautta myöhemmin hänet lähetettiin maanpakoon. Ajatus orjakorvauksen mitätöimisestä ei ehkä meistä tunnu kohtuuttomalta, mutta maailmanpoliiseille se oli sitä.

Sen sijaan ”Papa Doc” Duvalier sai toimia Haitin diktaattorina USA:n tukemana vuodesta 1957 kuolemaansa asti vuoteen 1971, ja hänen jälkeensä hänen poikansa ”Baby Doc” Duvalierkin sai pitkään huseerata vapaasti lännen etuvartiossa Kuubaa vastaan.

On laskettu Papa Docin Tonton Macoutes -kaartin tappaneen vähintään 30 000 ihmistä ja Baby Docin siirtäneen 300–800 miljoonaa dollaria valtion kassasta omille tileilleen, lähinnä Sveitsiin. Kansannousun uhatessa USA:n ilmavoimat avustivat vuonna 1986 hänen siirtonsa Ranskaan. Isän ja pojan vallan vuosikymmeninä suuri osa Haitin koulutetusta väestöstä pakeni ulkomaille.

Nämä vuodet olivat sen sijaan kultaisia USA:n kouluttamille upseereille, joille taas Aristiden tapaiset poliitikot olivat myrkkyä.

Baby Doc teki USA:lle suuren palveluksen: hän poisti melkein kaikki tullit yhdysvaltalaisista tavaroista tuhoten suuren osan kotimaisesta elintarviketuotannosta. Haiti oli siihen asti ollut omavarainen esimerkiksi riisin suhteen, mutta nyt pohjoisamerikkalaiset yhtiöt dumppasivat riisiä Haitin markkinoille sellaisin hinnoin, että haitilaiset maanviljelijät eivät pystyneet kilpailemaan. Nyt kolme neljäsosaa Haitissa syödystä riisistä tulee USA:sta.

Vastaava kehitys on tapahtunut muiden elintarvikkeiden kohdalla ja hyvin suuri osa maanviljelijöistä on joutunut luopumaan viljelystä ja siirtymään Port au Princen slummeihin. Kun haitilainen maatalous on hävinnyt, mikään ei estä ulkomaisia yhtiöitä nostamasta hintoja, ja näin onkin tapahtunut.

Maatalouden tilalle kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n miehet suosittelivat hikipajojen perustamista, ja niitä syntyikin. Niiden toiminta perustuu läntisen pallonpuoliskon alhaisimpiin palkkoihin. Disney esimerkiksi maksaa työntekijöilleen 28 senttiä tunnissa. Sillä ei hanki maanjäristyksen kestävää asuntoa.

Haiti on aikaisemmin joutunut lainaamaan 165 miljoonaa dollaria ja viime viikolla maa sai pahimpaan hätäänsä vielä 100 miljoonaa lainaa. Erään tiedon mukaan IMF on asettanut lainoille tavanomaisia uusliberaalisia ehtojaan: sähkön hintaa on nostettava, inflaatio on pidettävä kurissa, julkisen sektorin palkkoja ei saa nostaa.

Haiti on siis edelleenkin lainanantajien armoilla. Tracy Kidder, joka on kirjoittanut kirjan tärkeimmän avustusjärjestön työstä, sanoo: ”Haiti on käytännössä ollut Yhdysvaltain siirtomaa, ja tästä ei ole hyvää seurannut.”