Politiikan jako uusiksi
Olen viime aikoina pohtinut erilaisia aatesuuntauksia ja niiden sisältämiä vastakkainasetteluja. Avauksia ovat olleet muun muassa Päivi Räsäsen ekokonservatismi, Timo Soinin ei-vihreä konservatismi ja kokoomuksen ”kiihkoton maahanmuuttopolitiikka”, joka haluaa poistaa siirtolaisuuden vetotekijöitä.
Vihreät taas ehtivät julistaa, että heidän liberaali maailmankuvansa ei mahdollista yhteistyötä Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien kanssa, mikä mielestäni onkin oikein hyvä näkemys.
Kokoomuksen maahanmuuttopaperissa todetaan, että turvapaikkaa haetaan usein muusta syystä kuin suojelun tarpeesta. Edistyksellinen vasemmisto onkin jo pitkään ollut sitä mieltä, että koko turvapaikkajärjestelmä on olemassa ensisijaisesti työmarkkinoiden sääntelyn vuoksi. Hallituksen ajama turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuden rajoittaminen tuottaakin Suomeen paperittomia siirtolaisia samalla tavalla kuin muualla Euroopassa on tapahtunut. Hienoa, että Kokoomuskin on herännyt järjestelmän kriisiin.
Viime viikolla lööpit kirkuivat Soinin kaverilleen räätälöimästä EU:n huippuvirasta. Brysselin-kone näyttäisi tehneen herravihaisesta pientalonpojasta junailijan, joka toimii rekrytoinnissa ”EU:n tavalla”, kuten A-studio ansiokkaasti paljasti.
Tämä lienee sitä ”uusien puolueiden politiikkaa”, josta välillä kuulee puhuttavan. Tällä huomiolla en tietenkään tarkoita moralisoida vaan kertoa, että politiikassa toimitaan vallan saavuttamiseksi. Tämän näyttämisestä osoitankin kiitokset Perussuomalaisille.
Rock-tähti-filosofi Slavoj Žižek luennoi maanantaina Helsingin yliopistolla otsikolla: Mitä on kommunismi tänään? Žižek kuvaili vasemmiston valitettavan lamaantunutta tilaa osuvasti muun muassa kertomalla miten äärioikeisto kommunikoi työläisten taisteluja tehokkaammin kuin vasemmisto.
Tämä tarkoittaa Žižekin mukaan sitä, että liberalismin ja oikeistopopulismin välinen vastakkainasettelu on keskeistä nykypolitiikassa. Kyse on täysin samasta asiasta kuin näennäisestä, luokkasuhteet kieltävästä, liberalismin ja konservatismin välisestä vastakkainasettelusta. Tällaisella kentällä ei vasemmistolle valitettavasti ole tilaa.
Slovenialaisen Žižekin näkemykset jaetaan myös Brysselissä. Timo Soini kirjoittaakin blogissaan työn ja pääoman välisestä sekä uuden ja vanhan politiikan välisestä ristiriidasta. Samalla Soini haukkuu järkivihreät porvarit, ekokonservatiivit kristityt ja punavihreät vassarit idiooteiksi. Sopii hyvin yhteen Žižekin kirjan Politiikkaa, idiootti! kanssa.
Vasemmiston ensisijaisen prioriteetin tulee olla konservatismi–liberalismi-akselin hävittäminen ja oikeisto–vasemmisto-jaon palauttaminen keskiöön. Žižekin sanoin: ”Ihmiskasvoista kapitalismia ei ole olemassa”. Meidän tehtävämme on palauttaa usko ihmiskasvoiseen sosialismiin.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Sairaaksi kilpailutettu sairaankuljetus 2.4.2011 18.18
- » Dan Koivulaakso: Pelon politiikkaa 6.3.2011 18.20
- » Maltillisuus on työläisen vihollinen 5.2.2011 18.55
- » Lupaus paremmasta 9.1.2011 16.50
- » Perustulo on tulevaisuus 5.12.2010 18.00
- » Tieto on yhteistä! 8.11.2010 08.00
- » Kovempaa meteliä 12.10.2010 09.24
- » Vaalit lähestyvät, katse horisonttiin! 8.9.2010 09.30
- » Vihaan uutisia 7.8.2010 17.20
- » Paremman elämän puolesta 3.7.2010 13.15
Pyöräilykypärän käyttö yleisintä Helsingissä
Kreikka, hauska pelinappula?
Mitä se Cameronille kuuluu?
Varoitus viisuturisteille: ei seksiä Bakun hotellihuoneissa!
Luottamus työnantajiin mennyt palvelualalla
Ihmiskuvaa, maailmankuvaa
Lapsuuden kaupunki
Isien ja äitien maa
Kaupallinen onnen kerjäläinen
Kadonneen aarteen metsästäjät
Hoivaintti
Mitä EU voisi tehdä Ukrainassa?
Hollanden voitto
Mitä syrjäytyminen on?
Komiikka tuo hetken helpotuksen
Mökkimurto ja muita ylläreitä
Julkista tilaa
Hengailu on poliittista
Hamppukaupan uudet käänteet Hollannissa
Porvaristo ilman proletariaattia
Laiskottelua ja lakkojen murtamista
Kuka voittaa Bahrainissa?
Proletariaatti
Kiusataan isompia
Herra Rahkosen leivonen
Ilmastonmuutoksen kiistäjien salaiset kansiot
Lisäsopeutus
Sosiaalista eksotiikkaa
Nirsoilijan tunnustuksia
Vietnamin hurjan kasvun nurjat puolet


Meidän tehtävämme on palauttaa usko ihmiskasvoiseen sosialismiin.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
