Viitasen Vieno
Hallitus vankka, oppositio vankempi
Vuoden huuhaa-palkinnosta oli kova kisa. Virallisen huuhaa-palkinnon sai Rokotusinfo-niminen ns. informaatiokanava, joka jakoi ns. asiallista tietoa rokotuksista.
Viitasen Vieno on päättänyt jakaa lisää huuhaa-palkintoja. Eikä tarjokkaista – toden totta – ole pulaa.
Vahvaksi ehdokkaaksi nousee keskustapuolueen Antti Rantakangas, jolla on sama rooli kepussa kuin ns. poliiseilla jääkiekkojoukkueessa. Hän ryntää pelikentälle tekemään likaisen työn. Nyt tässä ajatusten Kymijoessa syntyi ympäristöministeriön listimisidea. Antti Rantakankaan ajatuksena on yhdistää maa- ja metsätalousministeriöön ympäristöministeriö.
”Kolmen ämmän” ministeriö on tullut kuuluisaksi kahdesta asiasta. Ympäristönsuojelu saa aikaan ministeriössä nopean varmistimen poiston ja laukaisun. Ministeriö on kuuluisa rekrytointipolitiikastaan. Vain kolmannen polven kepulaiset palkataan. Vahtimestareiksi ja siivoksi pääsyn edellytyksenä on toisen polven kepulaisuus.
Finlandia-palkittu kirjailija Sofi Oksanen on myös vahva ehdokas huuhaa-palkinnon saajaksi. Kirjailija on nopeaoppinen: nuori nainen on oivaltanut, että ulkomailta käsin Suomen ja suomalaisten haukkuminen takaa julkisuuden.
Kirjailija tiesi kertoa, että suomalaiset miehet juovat viinaa ja pieksevät naisia. Tasa-arvon kannalta lausunto on kyseenalainen. Kirjailijalta on jäänyt huomaamatta yhteiskuntamme merkittävä tasa-arvoistuminen viime aikoina.
Tasa-arvossa on astuttu merkittävästi eteenpäin viinanjuonnin ja pieksemisen saralla. Turhaan eivät ole sadat tasa-arvotyöryhmät raataneet miljoonia sivuja suunnitelmia ja toimintaohjeita. Konkreettista näyttöä saadaan päivittäin tasa-arvoistumisesta. Männä viikolla kaksi naista harjoitti Espoossa puukkohippasilla oloa. Näin astuvat naiset tasa-arvon tietä jyrmyin askelin ja jykevin puukoniskuin perinteisille miehisille aloille.
Kolmas ehdokas huuhaa-palkinnon saajiksi ovat kaikki lehdet, jotka kirjoittavat tavallisten kansalaisten kasvavasta työttömyydestä. Oikealla asialla ovat ne tiedotusvälineet, jotka seuraavat Kimi Räikkösen taistelua työttömyyttä vastaan. Tutkimusten mukaan 200 000 työttömästä on kirjoitettu lähes yhtä paljon kuin formulakuskin uhkaavasta työttömyydestä.
Joku järjestys pitäisi olla vapaassa tiedonvälityksessä. Tämmöisellä kirjoittelulla vaarannetaan vakavasti Suomen mainetta. Ulkomailla saatetaan ajatella, ettemme ole lainkaan kiinnostuneita Räikkösen tulevaisuudesta.
Huuhaata on Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiuran lausunto. Hän kiistää maksattaneensa konserttilippujaan Nova Groupilla. Sen sijaan hän on ollut Nova Groupin vieraana konsertissa. Tässähän on merkittävä ero. Vaikka ei ole olemassakaan ilmaisia lounaita, niin ilmaisia konserttinautintoja toki on.
Keskustapuolueen toiminta ansaitsee monilta osin huuhaa-palkinnon. Vanhastaan tiedetään, että oppositiopolitiikan kärki on löytynyt hallituksen joukoista. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen johti vankasti maamme poliittista oppositiota. Korhonen vaikeni perunakellarissa vietetyn mietintäkuukauden jälkeen viime keväänä.
Demokratia edellyttää toimivaa oppositiota, jota ei ole oikein löytynyt puoleen vuoteen. Nyt suomalainen demokratia elää uutta kukoistuskautta, kun Vanhasen hallitukselle on vihdoin löytynyt vastavoima: puheenjohtaja Matti Vanhanen. Kepun puoluevaltuustossa pidetty puhe suomii maamme valtaapitävien politiikkaa sellaisilla sanakäänteillä, joista vasemmiston ns. oppositiojohtajat voivat vain unelmoida.
Keskustan joukot ovat ottaneet riemulla vastaan Vanhasen puheen: Matti on ottanut johtajuuden sekä hallituksessa että oppositiossa.
Lautaskiista on hyvä ehdokas palkinnon saajaksi. Julkisuudessa on jäänyt lautaskiistan tosiasiallinen syy hieman hämärän peittoon. Kyse on Suomen poliittisen johdon ovelasta vedätyksestä. Laman köyhdyttämä maa tarvitsee kipeästi EU:n ruoka-apua. Jos maan keskeisimmät poliittiset johtajat tappelevat kynsin ja hampain yhdestä ruokalautasesta, on ilmiselvää, että suomalaisten ruoka-avulle on vahvat humanitaariset perusteet.
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Viitasen Vieno: Nimi on enne 23.12.2011 16.00
- » Kakkutaisto 10.12.2011 19.08
- » Viitasen Vieno: Yhdestoista hetki 11.11.2011 16.10
- » Ahvenanmaalle kiireesti 31.10.2011 13.26
- » Puna- ja sinisilmäiset 14.10.2011 15.23
- » Presidenttiainesta 6.10.2011 18.15
- » Kirjoittamalla menetetty 27.9.2011 09.00
- » Nalle ja Nalle tappeli, Hali-Nalle voitti 2.9.2011 18.00
- » Meillä on don Paavo ja heillä zombi 7.8.2011 15.52
- » Vakka ja kansi 22.7.2011 17.21
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


Matti on ottanut johtajuuden sekä hallituksessa että oppositiossa.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina