Vallattomat valvontaa vaatimassa
Moralismi on nykyisin kova sana. Ei näet ole sellaista ongelmaa, mihin eivät poliisi, valvontakamera tai uusi kuolleena syntynyt laki auttaisi.
Nosteessa oleva konservatiivinen into erilaisiin ihmisiä rajoittaviin säädöksiin on sinänsä ymmärrettävää. Sellaisia paskalakeja kuin uusi yliopistolaki ja Lex Nokia saadaan runtattua läpi samalla, kun keskustellaan muka vakavasti siitä, miten estää ihmistä polttamasta tupakkaa autossaan tai kyytiläisiä juomasta alkoholia siinä. Ja siitä, saako alaikäiselle tehdä ruumiintarkastuksen, koska se on alaikäinen. (Onhan toki epäilyttävää olla alaikäinen, eikä esimerkiksi keski-ikäinen - joka taitaa tosin sekin olla nykyisin jotenkin väärin tai epäilyttävää.)
Olisi minustakin toki mukavaa, jos pikkulapsia ei savustettaisi ja teinit eivät ajaisi isän bemmiä kännissä päin puuta. Mutta on turhauttavaa yrittää puhua aidasta, kun toisaalla jauhetaan vakavissaan seipäästä.
Moralisointi toimii julkisessa keskustelussa eräänlaisena verhoamisen strategiana. Käydään otsat rypyssä ja sormet pystyssä toisiamme vastaan samalla, kun isot päättävät isoista asioista. Ja kaikesta siitä, mitä ihmisiltä vielä kiellettäisi. Sormet sanoo soo soo soo, kengänkannat kkk.
Kaiken jeesustelun jälkeen ollaan tyytyväisiä, kun saadaan uusi mitä-tahansa-kieltävä laki. Hyvä poliisi, hyvä Suomen valtio, hyvä kunnon kansa! Kansa, josta suurin osa voi koko ajan huonommin. Onneksi sentään moraalinen selkäranka säily, vaikka rahaa, ruokaa, työtä, kotia tai muita pikkujuttuja ei olisikaan.
Entä sitten, kun tarpeeksi monella ovat asiat tarpeeksi huonosti? Auttaako, jos tehdään uusi lakkolaki ja asennetaan leipäkauppojen eteen miljoona kameraa? Auttaako, jos syyllistetään ja orjuutetaan ihmisiä vähän lisää? Vai huomaavatko kaikkein tunnollisimmatkin vallitsevan vallan arvopönkittäjät ennen sitä, ettei oma moraalinen ylemmyydentunne paljoa elätä?
Olisi kaikkien kannalta edullisempaa, jos huomaisivat. Niin hauskaa kuin moralisoiminen onkin. Nimittäin jos silmät suljetaan liian pitkäksi aikaa ja päästetään yhteiskunta epätasa-arvoistumaan oikein viimeisen päälle huolella, ei moraalin perään kysele enää kukaan. Eikä tämä nähdäkseni ole mikään raflaava heitto, vaan tosiasia. Ja tämän raflaavan heittoni taas perustan historiaan ja empiriaan.
Tällaiset kehityskulut tietysti tuntuvat kaukaisilta varsinkin, kun mietitään Suomea. Eihän tämä mikään paska maa ole. Vielä. Toisekseen: konsensuksen ja kohtuuden kultamaa on, syystäkin. Sellaiseen on hankala kuvitella tilannetta, jossa ei yhteiskuntarauhan ja kansalaistottelevaisuuden nimissä taivuttaisi miltei sinne maahan saakka (oli selkä sitten jäykkä tai ei). Saataisi edes kollektiivisesti suita auki ja huudettaisi: tämä ei käy!
Mutta jos siltikin lopetettaisiin se naapurin yövieraiden ja työkaverin tupakkaminuuttien laskeminen. Kokeiltaisiin, miltä tuntuisi sanoa se.
”Nyt riittää!”
LISÄÄ KIRJOITTAJALTA:
- » Mitä jos juhlittaisiin rauhaa 9.12.2011 14.49
- » Asioista niiden oikeilla nimillä 14.11.2011 09.10
- » Suomalainen köyhyys 16.10.2011 16.12
- » Tuhmat hoitsut 10.9.2011 18.05
- » Te ette mahda meille mitään 5.6.2011 12.30
- » Objektiivinen näkemys yhteiskunnasta 7.3.2011 08.40
- » Kieltä ei ole mieltä kieltää 7.2.2011 09.15
- » Tarpeettomat ihmiset 18.1.2011 09.25
- » Hyysärit, vaviskaa! 7.12.2010 09.15
- » Huonon maun ystäville 5.11.2010 18.00
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Mustan Saaran kansa
Perussuomalaisia demoneja
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Näinkö toisella kierroksella käy?
Lyhyt johdatus talouspuheeseen
Jo kuusivuotiaana terroristisolun jäsen?
Olisi kysyttävää
Kreikka-laiva makaa karilla
Kuntaryhmä kurittomien kunta-anarkistien vallassa
Joukkohurma nousee tuhkasta
Hiljaa virtaa vakaus
Avustusjärjestö päätti olla hiljaa
Saksan malliin?
Oli meillä naiskuningas
Pää tulee vetävän käteen tuloeroja kasvatettaessa
Selkä seinää vasten
Taas vaikeata joulua…
Eläkepotkuilla ei pidennetä työuria
Al-Shabaab käy pyhää sotaa Somaliassa
Itserakkaan kekselikön elämänhuumaus
Muukalaisviha on tarttuva tauti
Kreikkalainen jouluvuohi
Arhinmäki: Kyllä kansa tietää
Viitasen Vieno: Nimi on enne
Siihen aikaan kun urheilua ja sivistystä vertailtiin
Pikaeloisen ihmisen vaellus
Eurooppa tarvitsee nykyistä demokraattisempaa integraatiota
Budjettikurin populismista
Muutosten kynnyksellä
Kehitysapu johti asenneongelmiin Tansaniassa
Mediamaailman tuulimyllyt
Leikaten lamaan
Kakkutaisto
Maan poveen mahtuu aina
Yhtenäinen Venäjä saattoi oikeasti jäädä alle 30 prosentin
Mitä jos juhlittaisiin rauhaa
Rasismi sodan oikeuttajana
Arkijärjestä on päästävä eteenpäin


Eihän tämä mikään paska maa ole. Vielä.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina