13.10.2009 11.25

Työväenluokan yhteinen tahto ja laki

Milla Pyykkönen

Minua ovat viime aikoina pohdituttaneet arvot ja luokat. Mitä ovat vasemmistolaiset arvot ja miten käsitämme yhteiskuntaluokan? Ja ennen kaikkea, kannattaako vasemmiston puhua arvoista vai luokista?

Vasemmistoliitto ei ole edeltäjänsä SKDL:n tavoin puhunut luokista virallisissa ulostuloissaan. Työväenluokan sijaan Vasemmistoliitto on puhunut työväestöstä tai työtä tekevistä. Vasemmistonuorten keskuudessa on viime aikoina herännyt haluja palata luokkaedusta puhumiseen.

Runsaasti keskustelua on syntynyt siitä, onko luokkapuhe vierasta ja miten luokat määritellään 2000-luvulla. Yhteiskuntaluokkien olemassaoloa ei voi kiistää, mutta niiden luonne on muuttunut rajusti teollisen yhteiskunnan luokkarakenteesta. Lisäksi luokkakäsitystä monimutkaistaa luokkien globalisoituminen. Kärjistäen voisi sanoa työväenluokan siirtyneen Aasiaan kun taas eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset ovat kuluttavaa keskiluokkaa.

Näin mustavalkoisesti asia ei tietenkään ole, luokkajaot löytyvät myös länsimaista.

Vasemmistoliitossa puhutaan arvovalinnoista ja vasemmistolaisista arvoista. Mielestäni vasemmistolaisuus ei voi olla pelkkä arvo. Vasemmistolaisuuden lähtökohtana tulee olla yhteiskunnan köyhyyttä ja epätasa-arvoisuutta aiheuttavien rakenteiden muuttaminen, eikä laastareiden liimailu nykyjärjestelmän avohaavoihin. Jos taas vasemmistolaisuus ei ole arvo vaan luokkaristiriidoista lähtevä liike, niin ketkä kuuluvat tuohon luokkaan jonka etuja vasemmistolaisuus ajaa? Voiko siihen kuulua esimerkiksi toimitusjohtaja tai muu hyvätuloinen?

Luokkaretoriikan käytössä on mielestäni kaksi merkittävää ongelmaa.

Työväestöön kuuluvat eivät välttämättä miellä itseään työväenluokkaan kuuluviksi. Moni perusduunari, varsinkin nuorempi sukupolvi, ei tunne kuuluvansa tiettyyn luokkaan. Vasemmiston, lähinnä SKDL:n ansiosta suomalaiselle työväestölle saatiin hyvinvointivaltion rakentamisen myötä kamppailtua useita merkittäviä etuja. Luokkarajojen hälventäminen oli tietoista politiikkaa hyvinvointivaltiossa. Samalla hälveni luokkatietoisuus. Luokkaa ei voi tuoda. Leninistinen etujoukko ei voi mennä työpaikoille ja lähiöihin kertomaan ihmisille keitä he ovat ja kuinka heidän kuuluu ajatella.

Kuten Metalliliiton hyvinvointitehdas.fi -sivustolta voimme lukea, monella työväestöön kuuluvalla on varaa kesämökkiin ja Thaimaan matkoihin. Toisaalta taas Suomessa on tuhansia pätkätöillä tai yhteiskunnan tuilla eläviä ihmisiä joilla ei ole varaa asumiseen tai edes ruokaan. Miten yhdistämme näiden ihmisten intressit työväenluokan eduksi? On ollut puhetta määritelmästä, että työväenluokkaan kuuluvat kaikki ne jotka elävät palkkatuloilla pääomatulojen sijaan. Tällöin työväenluokkaan kuuluisi suurin osa Suomen kansasta.

Toinen suuri ongelma muodostuu siitä, mikä on luokan etujen mukaista ja kuka sen määrittelee?

Olen usein saanut kuulla naisten ongelmien olevan toissijaisia työväenluokan etujen kannalta. On erittäin epähedelmällistä leimata joidenkin ihmisten intressien tai ongelmien olevan epäolennaisia tietyn päämäärän kannalta. Luokankin edut lähtevät arjen ongelmista, joten kenenkään ongelmat eivät voi olla toissijaisia.

Vasemmistolaisuus on liike jossa samoja intressejä omaavat ihmiset liittyvät yhteen. Työväenliike on kautta historiansa vaientanut naisten vaatimukset sanomalla niiden olevan epäolennaisia vallankumouksen kannalta.

Puhe siitä, mikä on oikeaa luokkatietoisuutta ja mikä epäolennaista ja kuka on ”kunnon työväenluokkainen” ja kuka ei, on hyvin huolestuttavaa. En elänyt 1960- ja -70-luvuilla, mutta epäilisin, että vasemmistossa käytiin samanlaisia keskusteluja siitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä ennen kuin surullisen kuuluisa, edelleen toimintaamme lamaannuttava jakaantuminen tapahtui.

Yhteiskuntaluokista puhuminen on tärkeää vasemmistolaista yhteiskunta-analyysiä. Emme voi ummistaa silmiämme luokkaristiriidoilta ja luokkarajojen kasvulta. Luonnollisesti vasemmiston tehtävä on ajaa työväen ja vähätuloisten asiaa.

En kuitenkaan liputa luokkaretoriikan käyttöönoton puolesta. Luokkapuhe on sisäisen analyysin väline. Luokkataistelulla ei voiteta vaaleja 2000-luvulla. Jos voitettaisiin, niin Suomen Kommunistinen Puolue saavuttaisi suurempaa kannatusta.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten 2. varapuheenjohtaja