Tämän kirjoituksen tarkoitus on osoittaa, että palkkatyön edistäminen merkitsee samalla kapitalismin tukemista.
Palkkatyössä ihminen myy vapaa-aikaansa voidakseen ostaa toisten ihmisten vapaa-ajan myymisen tuloksena syntyneitä tuotteita ja palveluja. Moderni yhteiskunta perustuu työnjakoon, jossa eri työtehtävien arvon vertailun mahdollistava mittari on niistä maksettava rahallinen korvaus.
Jos ei myy vapaa-aikaansa, ei voi ostaa toisten tuottamia hyödykkeitä. Tämän sijaan voi tehdä vapaa-ajallaan mitä huvittaa, esimerkiksi perustaa itsehallinnollisen osuuskunnan joka ei maksa työntekijä-omistajilleen palkkaa mutta ei myöskään tarvitse juurikaan rahatuloa pysyäkseen pystyssä.
Vasemmistolaisen feminismin keskeinen menetelmä on ollut naisten työssäkäynnin lisääminen. Hoiva-, siivous- ja kotitaloustyön muuttuminen ammateiksi ei kuitenkaan suoraan vähennä niissä toimivien naisten määrää. Näiden alojen työntekijöiden ylivoimainen enemmistö on naisia.
Ainoastaan tehtävien siirtyminen osittain miesten vastuulle voi vähentää naisten suorittamaa osuutta niistä. Miesten ja naisten välisen työnjaon tasapaino ei edellytä palkkatyötä vaan mahdollistuu käytäntöjen muuttamisella ilman palkkatyön ulkoapäin määräytyviä komentosuhteita.
Yhteiskunnan ammatillistuminen tarkoittaa sitä, että työn sisällöistä eivät sovi vapaat yksilöt keskenään, koska palkkatyössä työnantajalla on direktio- eli työnjohto-oikeus. Jos tämä oikeus poistettaisiin, palkkatyö ei oikeastaan olisi enää palkkatyötä, koska ihminen ei enää myisi vapaa-aikaansa toisen palveluksessa korvausta vastaan.
Jos työn sisältö ei ole omassa hallinnassa, sen tuotteet eivät ole ihmisen oman persoonallisuuden ilmentymiä. Voidaankin marxilaisittain puhua työstä vieraantumisesta. Ilman vieraantumisen käsitettäkin on kuitenkin selvää, että ei ole kivaa jos joku muu päättää, mitä minä joudun tekemään ilman että voin itse vaikuttaa asiaan. Kapitalismin vastaus tähän on työpaikan vaihtaminen, mutta entä jos siinä toisessakin työpaikassa on tarjolla vain työnantajan direktio-oikeus?
Koska työn tuotteiden täytyy myydä, ihmisten täytyy vapaa-ajallaan ostaa niitä (tai työajalla, jos oman työn tekemisen edellytys on muiden työn ostaminen). Kapitalismi pyrkii muuntamaan työntekijöiden vapaa-ajan palkkatyössä tuotettujen hyödykkeiden kuluttamiseksi.
Siten kapitalistiseen yhteiskuntaan liittyy ilmaisten ajanviettomahdollisuuksien vähentäminen ja kuluttamisesta vapaan tilan rajaaminen mahdollisimman pieneksi. Mainonta pyrkii lisäämään kulutusta ja samalla aivan konkreettisesti valtaa tilaa kulutuksesta vapaalta toiminnalta.
Palkkatyössä työnantaja ei anna työntekijälle rahaa vaan päinvastoin. Tämä on se osuus työajasta, joka ei kulu työntekijän palkkaan tai muihin työtehtävään liittyviin menoihin. Puhutaan lisäarvosta, jonka tuotantovälineet omistava työnantaja voi kapitalismissa omia itselleen. Yksityinen omistusoikeus tarkoittaa siis sitä, että työnantaja voi ”pakkolunastaa” työntekijöiltä näiden työn tuloksena syntyvää varallisuutta.
Vasemmiston päämääränä on ollut tämän lisäarvon lakkauttaminen (”sosialismi”) tai kohtuullistaminen (”sosialidemokratia”). Koska jälkimmäinen ei pyri kapitalistisen palkkatyösuhteen lakkauttamiseen, se ei ole kapitalismin vastainen liike.
Tässä kirjoituksessa mainitut palkkatyöyhteiskunnan olennaiset piirteet säilyvät sosialidemokratiassa. Joku on pitkään saattanut miettiä että mikä siinä demariudessa oikein tökkii kun se ei tunnu oikealta; ehkä tämä kirjoitus on osaltaan selventänyt asiaa.
Ehkä todistin sen, mikä oli todistettava, ehkä en, mutta ainakin näitä on mukava pohdiskella.
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja.