5.10.2009 06.00

Kenen vastuulla?

Eilina Gusatinsky

Jotenkin käy aina niin, että kirjoitan maahanmuuttajista, vaikka joka kertaa minulla on mielessäni muita aiheita ja teemoja. Mutta mitä sille voi, jos itse kuulun siihen ryhmään ja tavallaan velvollisuuteni on saada uussuomalaisten ääni esiin.

Viime viikolla olin Journalistiliiton järjestämässä seminaarissa Maahanmuuttajat ja media. Itse asiassa aloite ja idea tuli työryhmästä, joka melkein kaksi vuotta yritti keksiä, miten voi auttaa ulkomaalaisia toimittajia, kuvaajia, ohjaajia ja muita media-alan ammattilaisia mukaan suomalaiseen journalistiikkaan.

Työryhmä sai aikaan uuden sivuston internetiin: www.reilumedia.fi. Siinä ovat uussuomalaisten toimittajien ”käyntikortit” ja tulevaisuudessa myös eri maahanmuuttajaryhmien ”puhemiehet”, siis kattojärjestöjen tiedottajat ja asiantuntijat.

Ideana on saada sivustolle myös niiden suomalaisten toimittajien yhteystiedot, jotka ovat valmiit editoimaan maahanmuuttajien suomeksi kirjoittamia tekstejä. Näin madaltuisi kynnys sekä kirjoittaa lehtiin että osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ehkä tällainen portaali tulevaisuudessa myös luo aisapareja ja onnistuneita yhteistyönäytöksiä.

Mielestäni seminaari oli mielenkiintoinen ja antoisa. Yllätyin miten paljon paikalla oli sisäasiainministeriön edustajia.

He osallistuivat aktiivisesti keskusteluihin ja antoivat kommentteja. Esimerkiksi yksi tiedottajista kertoi omasta kokemuksestaan. Asuttuaan ulkomailla hän ymmärsi, ettei pysty saavuttamaan sellaista kielentaitoa, joka antaisi hänelle mahdollisuuden kilpailla paikallisella media-alalla. Hän päätti palata Suomeen. Kiva viesti uussuomalaisille toimittajille.

Migrin, siis Ulkomaalaisviraston viestintäjohtaja valisti omassa puheenvuorossaan, että hän näkee oman virastonsa tärkeänä tehtävänä ”tuoda esiin negaatiot, joita maahanmuutto luo yhteiskunnalle”.

Jostain syystä paikalla olleilla tutkijoilla ei ole ollut mitään sanottavaa siihen. Kysymykseni siitä, tarkoittaako negaation esiintuominen vastuullista yhteistyötä tutkijoiden kanssa, jolloin tulee selväksi, että yhteiskunnan ilmapiiri, kantaväestön asenteet ja valmiudet nähdä maahanmuuttajat tasavertaisina kansalaisina, takaavat ongelmien minimisoinnin, jäi vaille vastausta.

Pelkään pahoin, etten ole ollut tarpeeksi selkeäsanainen. Olisi pitänyt kysyä suoraan: ovatko Suomessa kaikki ulkopuolella syntyneet, mutta tänne asettuneet ihmiset, viraston mielestä pahoja? Tämä on kärjistetty ajatus, mutta näin minä ymmärrän tilanteen.

Kymmenen vuotta sitten monissa seminaareissa puhuttiin siitä, miten tärkeä olisi saada Suomeen maahanmuuttoa ja kotouttamista koordinoiva elin. Pari vuotta sitten saatiin maahanmuuttoministeri. Tiedän, että kaksi vuotta on lyhyt aika varsinkin byrokraattisessa ympäristössä. Mutta edelleen meillä Suomessa ei ole strategista maahanmuuttovisiota. Monet virastot jatkavat kilpailua rahoista keskenään. Edes yhden ministeriön sisällä tieto ei kulje osastojen välillä puhumattakaan siitä, että jollakin taholla olisi kokonaiskuva, mitä kotouttamiskentällä tapahtuu.

Luulen, että tällainen kaoottinen tila ei voi jatkua pitkään. Ensinnäkin siihen uppoaa mielettömästi rahaa: ilman koordinointia tulevat päällekkäiset projektit (usein projektit projektia varten). Seuranta ja hyvien kokemuksien hyödyntäminen ovat myös retuperällä ja ilman koordinointia. Ja pahinta siinä on ilmapiirin kiristyminen. Joillekin ulkomaalainen tausta on riittävä syy alistaa, nöyryyttää, satuttaa.

Syrjitty saa harvoin oikeudenmukaista kohtelua. Jotkut tapaukset ovat niin törkeitä, että niihin on mahdoton uskoa.

Kolme vuotta sitten sain kirjeen lahtelaiselta perheeltä. Perhe on kärsinyt perusteettomien ja epäinhimillisten toimien johdosta. Poliisit hyökkäsivät heidän asuntoonsa, suihkuttivat päälle kyynelkaasua, pakottivat ulos ilman ulkovaatteita ja kenkiä sekä sitoivat kädet käsiraudoilla selän taakse. Perheen isä ja 18-vuotias poika viettivät yön putkassa. Isältä ei otettu käsirautoja pois edes sellissä.

Osoittautui, että rynnäkkö toteutettiin naapurin hälytyksen takia. Tämä luuli, että perheen parvekkeelta ammuttiin. Mitään anteeksipyyntöä ei tullut, sisäinen tutkinta katsoi, etteivät poliisit tehneet mitään väärin. Perheen äiti herää joka yö ja miettii, tekikö hän virheen, kun muutti Suomeen.

Tässä ote hänen kirjeestään:

”Kaikki hyvät käsitykset Suomesta hävisivät tämän yön jälkeen. Kuka selittää naapureille, että emme ole syyllisiä, kuka vastaa hyökkäyksestä asuntoomme, kuka teki perättömän ilmiannon, kuka vastaa meidän henkisistä ja fyysisistä kärsimyksistämme, kenen vastuulla on epäinhimillinen toiminta, jota jouduimme kokemaan poliisien taholta?”

Ei kenenkään. Kokeneen lakimiehen mielestä ei kannata hakea oikeutta tuomioistuimen kautta - todennäköisesti se tulisi perheelle kalliiksi. Toisaalta vallankäyttäjien väärinkäytökset pitäisi tuoda päivänvaloon – myös Suomessa. Mutta annetaanko maahanmuuttajille anteeksi jos he yrittävät tehdä niin?

Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.