3.9.2009 20.00

Menokehyskikkailu ei riitä

Pekka Sauramo

Jos hallitus ei budjettiriihessään muuta valtiovarainministeriön heinäkuista ehdotusta ensi vuoden budjetiksi selvästi, työttömyyden kasvua hillitsevät elvytystoimet jäävät aivan liian vähäisiksi.

Valtiovarainministeriön ehdotuksessa työllisyyttä tukevat toimet on toteutettu siten, että ne sopivat menokehyksen raameihin. Jos esimerkiksi työllisyysrahoja korotetaan, jostain täytyy tinkiä. Hallituksen ministerien välinen julkinen vuoropuhelu, ja esimerkiksi kehitysyhteistyömäärärahojen supistamissuunnitelmat ja niiden uudelleen määrittely, kuvastavat opposition kärjekkäimpiäkin puheenvuoroja paremmin suunnitteilla olevien elvytyspanostusten vähäisyyttä.

Tilanteen vakavuutta korostaa se, että valtiovarainministeriön heinäkuinen arvio ensi vuoden työttömyysasteeksi, 10,5 prosenttia, on tuoreiden työttömyyslukujen valossa liian alhainen. Jos työttömyysaste nousee samaan tahtiin kuin se on vuoden alkupuoliskolla noussut, työttömyysaste voi ylittää 10 prosentin rajan jo tämän vuoden lopulla. Siitä suunta on ensi vuonna ainoastaan ylöspäin.

Ensi vuosi on työttömyyden kehittymisen kannalta tärkeä muun muassa sen takia, että tuolloin pitkäaikaistyöttömien eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä alkaa selvästi kasvaa. Työvoimahallinnolla tulisi olla riittävästi voimavaroja pitkäaikaistyöttömyyden kasvun hillitsemisessä.

Jos 1990-luvun lamasta täytyy ottaa yksi työvoimapolitiikkaan liittyvä opetus, se liittyy juuri pitkäaikaistyöttömyyteen: mikäli pitkäaikaistyöttömyyden paisuminen sallitaan, siitä on hyvin hankalaa päästä eroon. Suomessa ei hillitty 1990-luvulla pitkäaikaistyöttömien kasvua riittävän päättäväisesti. Lopputuloksena oli paitsi työttömyysongelman sitkistyminen myös köyhyyden lisääntyminen.

Vielä heinäkuun lopulla valtiovarainministeri Katainen puhui 40 miljoonan euron lisäyksestä työvoimapoliittisiin aktiivitoimiin. Jos työttömyysaste nousee ensi vuonna selvähkösti yli 10 prosenttiin, tällaiset lisäykset ovat aivan liian pieniä.

Työllisyyden kannalta ensi vuoden budjetissa ovat työllisyysmäärärahojen lisäksi hyvin tärkeitä kuntien taloudelliseen tilanteeseen vaikuttavat satsaukset. Pahimmissa tapauksessa kunnat joutuvat leikkaamaan rajusti sekä palveluja että rakennus- ja muita investointimenoja siitäkin huolimatta, että ne tuloja hankkiakseen korottavat veroja.

Leikkaukset näkyvät suoraan työllisyysluvuissa. Vaikka esimerkiksi Stora Enson ratkaisujen takia työllisyyden heikkeneminen teollisuudessa jatkuu, taantuman pitkittyminen alkaa heikentää työllisyyttä erityisesti palvelualoilla. On olemassa vaara, että työllisyyden heikkeneminen kunnissa pahentaa ensi vuonna selvästi koko maan työttömyyslukuja. Näin käy, ellei hallituksen budjettiehdotus sisällä parannuksia valtiovarainministeriön heinäkuiseen ehdotukseen.

Vastoin pääministeri Vanhasen toivetta kunnat eivät voi elvyttää, ellei hallitus anna niille riittävästi varoja. Velkaelvytys on mahdollista valtiolle, mutta ei laajassa mittakaavassa kunnille. Valtion tulee taata se, että kunnat selviävät lakisääteisistä velvoitteistaan – ainakin periaatteessa.

Tämä periaate, ja koko suomalaisen kunnallisen itsehallinnon perinne, näyttää joutuvan koetukselle erityisesti taloudellisten kriisien aikana. Nykykäytäntö antaa mahdollisuuksia tulkintoihin, jotka hämärtävät työn- ja vastuunjakoa finanssipolitiikan hoitamisessa. Se esimerkiksi mahdollistaa menoleikkausten ulkoistamisen kuntien kontolle ja samanaikaisesti ”kaveria ei jätetä” -puheen julkisuudessa.

Lähitulevaisuus ei ehkä ole oikea ajankohta alkaa keskustella suomalaisen kunnallisen itsehallinnon tilasta, mutta nykytila ei selvästikään ole paras mahdollinen ainakaan talouspoliittisen työn- ja vastuunjaon kannalta. Suomalaisen poliittisen vasemmiston tulisi viimeistään ensi vaalikaudella alkaa virittää keskustelua kunnallisen itsehallinnon tilasta.

Kirjoittaja on Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija.