Kiakkovierasjuhlien jälkeen monet vasemmistolaiset toimijat ovat pyrkineet eri tavoin irtisanoutumaan tapahtuneesta ja korostamaan eroa vasemmiston ja anarkistien välillä. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä oli Jiri Niemisen kirjoitus Kansan Uutisten viime numerossa; tällä kertaa näkökulmana oli mieheyden tuottaminen Kiakkovierasjuhlien mellakoinnissa.
Sen sijaan, että Nieminen olisi tyytynyt analysoimaan väkivaltaisen protestoinnin ja sukupuolen tuottamisen suhteita yleisemmällä tasolla, hän tuli esittäneeksi nimenomaan anarkisteista väitteitä, jotka vaativat pientä kommentointia. Olen tehnyt anarkistien parissa osallistuvaa havainnointia vuosina 2010–2012 valmisteilla olevaa väitöskirjaani varten, ja oma aineistoni antaa huomattavasti monisyisemmän kuvan sukupuolesta anarkistiliikkeessä.
On totta, että osa anarkisteista ei tuomitse väkivallan käyttöä poliittisiksi vastustajiksi miellettyjä tahoja tai poliisia vastaan, ja todennäköisesti valmius väkivallan käyttöön on suurempaa miesten kuin naisten keskuudessa. Missään hegemonisessa asemassa väkivaltainen mieheys ei anarkistien keskuudessa kuitenkaan ole, vaan omien havaintojeni mukaan uhoavaan puheeseen ja esiintymiseen suhtaudutaan anarkistitapaamisissa pikemminkin kielteisesti. Vastaavasti toiminnan herättämien tunteiden erittelyyn ja toverien tukemiseen kannustetaan.
Monissa anarkistien järjestämissä protesteissa on paikalla henkistä ensiapua tarjoavia vapaaehtoisia, ja protestin herättämiä tunteita käsitellään ennen ja jälkeen tapahtuneen. Omat havaintoni eivät tue näkemystä, että Suomessa anarkistiliikkeen sisällä vaikuttaisi ryhmittymä, joka olisi asettunut vastustamaan näitä anarkistiliikkeen käytäntöjä, ja joka käytöksellään ilmentäisi emotionaalista kovuutta rauhanomaisemmin toimivia tovereita kohtaan.
Sukupuoleen liittyvät kysymykset ovat ylipäänsä vakioaiheita anarkistitapaamisissa, ja feminismiin suhtaudutaan myönteisesti. Anarkistitapaamisissa miehet myös osallistuvat ruoanlaiton ja siivoamisen kaltaisiin perinteisesti naisille langenneisiin töihin. Lisäksi sukupuolen ja seksuaalisuuden kaksinapaisuutta kritisoiva queer-ajattelu ja siihen liittyvä toiminta on olennainen osa nykyanarkismia.
Kaikki tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että anarkistiliike oli vapaa sukupuoleen kytkeytyvästä sorrosta ja perinteisistä sukupuolirooleista. Yhtenä ongelmakohtana pidin aineistoa kerätessäni sitä, että sukupuolesta kyllä keskusteltiin yleisellä tasolla, mutta niissä konkreettisissa tilanteissa, joissa esimerkiksi miehet dominoivat keskustelua, tilanteeseen puuttuminen ja sen määrittely nimenomaan sukupuolen kautta oli selvästi hankalampaa.
Olisikin tärkeää, että poliittiset ryhmät pyrkisivät luomaan sellaista toimintakulttuuria, joka kannustaa sukupuolen, luokan ja etnisyyden kaltaisten tekijöiden vaikutuksen rakentavaan reflektointiin käsillä olevissa konkreettisissa tilanteissa. Veikkaanpa, että tässä asiassa työsarkaa riittää anarkistien lisäksi myös vasemmiston keskuudessa.