
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Presidentinvaalin ensimmäinen kierros on ohi, mutta eivät suinkaan koko vaalit. Sauli Niinistöä äänestänyt voi miettiä motiiviaan. En ihmettelisi jos moni on hurmaantunut mieheen median nostattaman julkisuuskuvan myötä, ei niinkään varakkaita suosivan poliittisen linjan takia.
Suurin osa Pekka Haaviston kannattajista on suvaitsevaista ja yli Euroopan ulottuvaa kansainvälistä väkeä. Haaviston Afrikka-kokemus ja sukupuolinen suuntautuneisuus ovat muokanneet miehen myös kaikkien vähäosaisten ja kiusattujen puolustajaksi.
Paavo Väyrynen teki hienon työn. Nostan hattua. Mitä tekevät Keminmaan poikaa äänestäneet? Ehkä he pohtivat haluavatko kasvattaa rahan valtaa ja eriarvoisuutta. Vai löytävätkö vihreän väritunnuksen puolueitten kannattajat vihdoin toisensa, vaikka sitten muissa vaaleissa kilpailevatkin osin samoista äänestäjistä.
Myös Timo Soinia äänestäneet ovat poliittisilta mielipiteiltään lähempänä Haavistoa. Toivottavasti he eivät kompastu Nexar Antonio Floresiin.
Paavo Lipponenkaan ei viisaasti testamentannut ääniään. Tiukimmat ammattiyhdistysdemarit puhuivat usein viherpiipertäjistä. Toivottavasti siitä puheesta on aika ajanut ohi, ja vaikea kenenkään on tuolla nimityksellä Haavistoa leimata. Ehkäpä nuo työväen ihmiset myös muistavat, minkä ehdokkaan takana olevat voimat heitä työpaikoilla höykyttävät.
Paavo Arhinmäen kannattajat tuskin äänestävät toisella kierroksella Niinistöä. Se olisi Arhinmäen, työväenliikkeen ja vasemmiston arvojen pettämistä.
Toivon myös että Eva Biaudet’n kannattajat painottavat toisella kierroksella ihmisoikeuksia ja (kieli)vähemmistöjä puolustavaa valintaa
Sari Essayahin taustasta – kristinuskosta – voi ammentaa nyt sen lämpimimmät ja viisaimmat arvot. Ne eivät ainakaan vie rahanvallan edustajan suuntaan. Arkkipiispa Kari Mäkinen on edeltäjänsä tavoin puhunut viisaita yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja solidaarisuudesta.
Entä sitten tuo äänestämättä jättäneitten joukko. Monilla on periaatteellisia syitä jättää äänestämättä – ja nimenomaan henkilövaalissa. Moni heistä kuitenkin kertoo kokevansa, että eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus vain kasvavat. Silloin voisi ajatella kumman – Niinistön vai Haaviston – taustavoimat niitä kasvattavat. Entä kumpi voisi kannanotollaan edes hiukan muuttaa kehityksen valtavirtaa.
Keskustelin pitkäaikaisen ystäväni kanssa vaaleista. Kysyin mitä tai ketä hän äänesti. Arvoja, kuului vastaus.
Leo Lindstedt
Turku
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Luksustaloja Turun kulttuurimaisemaan
Yle ja maailman muutos
Yleisradion ohjelmapolitiikasta
Totuus esiin myös pörssitoiminnasta
Turhaa puhetta eutanasiasta
Tiede ei omista kuolemaa
Perustulo määrittelee työn uudelleen
Vasemmistonuoret ei syyllistä ketään
Teitä pelkää en, mä kuulun liittoon
Metallissa kuunneltava kentän ääntä
Rakennusliiton johto sättii vasemmistoa
Ikärasismin kitkeminen on ykkösasia
Hallintoa voi järkeistää ilman kuntaliitoksia
Kiivetäänkö kaivoskyselyssä takapuoli edellä puuhun?
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?


Sauli Niinistöä äänestänyt voi miettiä motiiviaan.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
