Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Samaan aikaan, kun Suomen taloudellinen selviytyminen on Euro-alueen sotkujen vaikutuksesta uhattuna, Suomen eliitti nosti esille mammuttihanke-Guggenheimin. Hankkeen kiivaimmat tukijat löytyvät Suomen rikkaasta eliitistä, mutta sen maksajia ovat Utsjoelta Hankoon kaikki veronmaksajat.
Tavallinen kansa tietää, ettei tässä tilanteessa, jossa kulttuurileikkauksia on tehty kunnissa, museoiden, kirjastojen, urheilu-liikunnan ja nuorisotoimen osalta, kerta kaikkiaan ei ole varaa moiseen museoon. Siihen kuluisi noin 100 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa. Eikö tälläkin summalla pitäisi torjua esimerkiksi nuorten syrjäytymistä ja tukea nuorten työllistämistä.
Kokemus on monesti osoittanut, että suuret uudet hankkeet ylittävät joskus kustannusarviot moninkertaisesti, kuten Olkiluodon ydinvoimala. Lopullista ylitystä ei vielä tiedä kukaan.
Oma lukunsa on pelkät rakentamiskustannukset. Ylläpitokustannukset jäävät pysyviksi. Suomen väkiluku on pieni verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Saksaan, missä Guggenheim-museoita. Yksi käynti suomalaisille yleensä riittää. Turistivirtojen miljoonakävijämäärät ovat kuvittelua.
Oikea kannattavuusluku saadaan, kun ensin arvioidaan kustannukset, jonka jälkeen lasketaan kävijämäärät. Näin laskelmat saadaan täsmäämään. Mikäli hanke on todella kannattava, se pitää rahoittaa yksityisellä rahalla ylläpitokustannuksineen.
Guggenheim-keskustelulla saadaan huomio kiinnitettyä pois köyhien toimeentulosta ja ahdingosta, joka on viimevuosina lisääntynyt. Pientä korjausta on toki tehty, mutta edelleen perusturvaa olisi korotettava kymmenillä prosenteilla, mikäli todella haluamme tasa-arvoisemman yhteiskunnan.
Koska kyse näyttää olevan rikkaimman eliitin hankkeesta, heillä on varmasti varaa matkustella katsomaan Guggenheimeja ympäri maailman.
Jukka Porkka
Kotka
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Tutkija: Guggenheimista miljoonatappiot 2.3.2012 16.00
- » ”MacGuggenheim on vitsi” 20.2.2012 15.02
- » ”Rahapula”: Guggenheim tarvitsee Helsinkiä 17.2.2012 13.22
- » Kulttuurilautakunta: Guggenheimissa vielä paljon selvitettävää 16.2.2012 10.56
- » Gallen-Kallela-Sirénin Guggenheim-yhteydet selvitetään 14.2.2012 11.01
- » Guggenheim herättää kysymyksiä ja pelkoa 6.2.2012 13.31
- » Kalevalatalo oli aikansa Guggenheim 5.2.2012 10.19
- » Turha luulla, että vanhuksille riittää vaippoja jos Guggenheimista luovutaan: ”Ei se niin mene” 1.2.2012 12.55
- » Demokratiavaje on Guggenheimin pahin ongelma 30.1.2012 18.02
- » Guggenheimin sijasta taidekaupunki 20.1.2012 13.43
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Luksustaloja Turun kulttuurimaisemaan
Yle ja maailman muutos
Yleisradion ohjelmapolitiikasta
Totuus esiin myös pörssitoiminnasta
Turhaa puhetta eutanasiasta
Tiede ei omista kuolemaa
Perustulo määrittelee työn uudelleen
Vasemmistonuoret ei syyllistä ketään
Teitä pelkää en, mä kuulun liittoon
Metallissa kuunneltava kentän ääntä
Rakennusliiton johto sättii vasemmistoa
Ikärasismin kitkeminen on ykkösasia
Hallintoa voi järkeistää ilman kuntaliitoksia
Kiivetäänkö kaivoskyselyssä takapuoli edellä puuhun?
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
