Vielä euron dilemmasta
Esko Seppänen katsoi tarpeelliseksi kirjoittaa palstan mittaiseen kolumniini (Viikkolehti 30.12.2011) sivun mittaisen vastineen (Viikkolehti 5.1.). Vastineen lähtökohta on opettaa minua euron kriisistä, jota en Seppäsen mukaan ole ymmärtänyt.
Jätän provosoitumatta enkä ryhdy pitämään Seppäselle vastaluentoa. Sen sijaan toistan vielä alkuperäisen ajatukseni.
Euro on suunniteltu niin, että talouspoliittisen koordinaation täytyy pitkällä tähtäimellä lisääntyä, jos yhteisvaluutta on toimiakseen. Tällä hetkellä koordinaatio lisääntyy niin, että epädemokraattinen ja uusliberaali komissio alkaa ohjata demokraattisia parlamentteja entistä enemmän. Siirrymme kansallisvaltiovetoiseen näennäisdemokratiaan.
Käytännön vaihtoehtona talouspolitiikan koordinaation järjestämisessä on Euroopan parlamentin vallan lisääminen. Tämä ei yksin tee vielä ihmeitä, mutta esimerkiksi keskuspankin mandaattia muuttamalla keskusparlamentilla voi olla jäsenvaltioita paremmat mahdollisuudet taata julkisen kulutuksen tulevaisuus. Vähintäänkin parlamentti on demokraattisempi elin kuin komissio, joka ottaa kansallisvaltiovetoisessa järjestelmässä lisää de facto valtaa, kun koordinaation tarve käy ilmeiseksi.
Vaikka kuvaukseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä, kuvattua dilemmaa on syytä pohtia. Edessä saattaa olla pakkovalinta kansallisvaltion ja demokratian korostamisen välillä. Seppänen kiertelee tätä dilemmaa.
Vasemmistolaisia peruskysymyksiä ovat, miten julkisen sektorin rahoitus järjestetään ja miten ihmisten aidot vaikutusmahdollisuudet kasvavat. Tämä voi tapahtua, ja luultavasti tapahtuukin, tulevaisuudessa eri instituutioiden kautta kuin nykyisin. Globaalin pääoman aikakautena kansallisvaltioiden toimintakyky näissä keskeisissä asioissa on kaventunut.
Tämän vuoksi on entistä tärkeämpää pitää huomio varsinaisissa poliittisissa tavoitteissa eikä totutuissa institutionaalisissa kehyksissä.
Toivon, että näihin kohtalonkysymyksiin löytyisi parempia vastauksia kuin ”Suomen valtio on suomalaisten paras ystävä” -tyyppinen snellmanilainen metafysiikka.
Teppo Eskelinen
Helsinki
- » Euro on liittovaltioraha 17.1.2012 10.42
- » Selkä seinää vasten 2.1.2012 11.33
Tukijat kaikonneet: Guzenina vetäytyy SDP:ssä
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Luksustaloja Turun kulttuurimaisemaan
Yle ja maailman muutos
Yleisradion ohjelmapolitiikasta
Totuus esiin myös pörssitoiminnasta
Turhaa puhetta eutanasiasta
Tiede ei omista kuolemaa
Perustulo määrittelee työn uudelleen
Vasemmistonuoret ei syyllistä ketään
Teitä pelkää en, mä kuulun liittoon
Metallissa kuunneltava kentän ääntä
Rakennusliiton johto sättii vasemmistoa
Ikärasismin kitkeminen on ykkösasia
Hallintoa voi järkeistää ilman kuntaliitoksia
Kiivetäänkö kaivoskyselyssä takapuoli edellä puuhun?
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
