
Puoluelehdet pulassa
Helsingin Sanomissa oli 6.1.kirjoitus, jossa käsiteltiin eritoten alueellisia puoluelehtiä . Kirjoituksessa todetaan: ”Suurin uhka puolueiden perinteisille äänenkannattajille saattaa kuitenkin tulla puolueiden sisältä”. Kirjoituksessa todetaan edelleen: ”Demarilehdistössä kävi vuodenvaihteessa kato. Maakuntien demarilehdistä lakkautettiin kotkalainen Eteenpäin, mikkeliläinen Vapaus, oululainen Pohjolan Työ sekä Lahdessa ja Hämeenlinnassa ilmestynyt Viikko-Häme”.
Artikkelista selviää, että demarit säilyttivät kuitenkin paikallislehdistään vielä Helsingin Viikon, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen Viikon, sekä porilaisen Uusi Aika -paikallislehtensä. Tästä näemme, että Demareille jätettiin kuitenkin heidän vankoilla kannatusalueillaan ilmestyvät paikallislehdet.
Allekirjoittaneen mielestä Vasemmistoliitossa ollaan hivuttamalla lakkauttamassa täällä Oulussa ilmestyvä Kansan Tahto -lehti. Temppu tehdään siten, että viestintätukea systemaattisesti vähennetään lehdiltä, myös Kansan Uutisilta. Näen tämän virheellisenä hallintopolitiikkana Vasemmistoliitossa.
Paperille painettua lehteä tarvitaan edelleen. Emme ole lähelläkään sitä aikaa, että poliittiset liikkeet saavat laaja-alaisesti sanomaansa läpi netin kautta. Tämän näemme jo siinä, että emme saa väkirikkaalla alueella Etelä-Suomessa kannatustamme kohoamaan, koska paperille painettu Kansan Uutiset lopetettiin syksyllä 2009. Nyt ollaan Etelä-Suomen osalta vain Kansan Uutisten Viikkolehden ja Satakunnan Työn varassa.
Näkemykseni mukaan, missä toivon olevani väärässä, ovat Vasemmistoliiton ja demarien puoluetoimistot tai puoluesihteerit sopineet maakuntalehtiensä vähentämislinjasta. Tämän linjan vastavoimaksi toivoisin voitavan täällä Pohjois-Suomessa herättävän puolustamaan Kansan Tahdon asemaa. Koko Vasemmistoliitossa olisi herättävä puolustamaan omaa lehdistöä ja niiden itsenäisyyttä.
On tosiasia, että lehtiä voidaan ylläpitää vain viestintätuen turvin. On ensisijaisesti kysymys siitä, miten painotetaan puolueen taholta, kansanedustajien lukumäärään pohjautuvan, viestintätuen käyttöä. Tässä asiassa tarvitaan nyt selkeälinjaista harkintaa. Ratkaisijan asemassa tässä on puolueemme osalta Vasemmistoliitto rp:n puoluehallitus.
Kostia Järviaho
Oulu
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Luksustaloja Turun kulttuurimaisemaan
Metalliliitto linjaa sopimuspolitiikkaa Tampereella
– Metalliliiton liittokokouspäätöksillä on taipumus toteutua, sanoo puheenjohtaja Riku Aalto.
Euroviisut kulissien edessä
Yle ja maailman muutos
Yleisradion ohjelmapolitiikasta
Totuus esiin myös pörssitoiminnasta
Turhaa puhetta eutanasiasta
Tiede ei omista kuolemaa
Perustulo määrittelee työn uudelleen
Vasemmistonuoret ei syyllistä ketään
Teitä pelkää en, mä kuulun liittoon
Metallissa kuunneltava kentän ääntä
Rakennusliiton johto sättii vasemmistoa
Ikärasismin kitkeminen on ykkösasia
Hallintoa voi järkeistää ilman kuntaliitoksia
Kiivetäänkö kaivoskyselyssä takapuoli edellä puuhun?
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?


On tosiasia, että lehtiä voidaan ylläpitää vain viestintätuen turvin.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
