Kilometrikorvaukset tarpeen
Ministeri Merja Kyllönen haluaa alentaa kilometrikorvauksia. Näin hän kertoi Helsingin Sanomissa 10.11.
Ministeri keksi uuden konstin, millä saadaan Vasemmistoliiton kannatus varmaan laskuun. Ei näköjään yksin riitä se, että ollaan porvarien kanssa samassa hallituksessa, vaan nyt pitää puuttua työläisten taistelemalla saatuihin kilometrikorvauksiin.
Pääsääntöisesti kilometrikorvauksia maksetaan komennustyötä tekeville, joilla on mukanaan työhön tarvittavia erilaisia työkaluja, esimerkiksi hitsauslaitteita. Myös työajat ovat este joukkoliikenteen käyttöön.
Ei muuta kun linja-autopysäkille ”sorvi” selässä kello 3 aamulla, niin maapallo pelastuu saastumiselta.
Ari Airo
Turku
Miljoonat naiset eivät saa äänestää Egyptissä
Nuoret arvostavat sanomalehtiä vanhempia enemmän
Hyvästä kauppatavasta räikeään mainontaan
Luksustaloja Turun kulttuurimaisemaan
Metalliliitto linjaa sopimuspolitiikkaa Tampereella
– Metalliliiton liittokokouspäätöksillä on taipumus toteutua, sanoo puheenjohtaja Riku Aalto.
Euroviisut kulissien edessä
Yle ja maailman muutos
Yleisradion ohjelmapolitiikasta
Totuus esiin myös pörssitoiminnasta
Turhaa puhetta eutanasiasta
Tiede ei omista kuolemaa
Perustulo määrittelee työn uudelleen
Vasemmistonuoret ei syyllistä ketään
Teitä pelkää en, mä kuulun liittoon
Metallissa kuunneltava kentän ääntä
Rakennusliiton johto sättii vasemmistoa
Ikärasismin kitkeminen on ykkösasia
Hallintoa voi järkeistää ilman kuntaliitoksia
Kiivetäänkö kaivoskyselyssä takapuoli edellä puuhun?
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
