”Demokratia” on niitä paljon tarkoittavia sanoja, joiden sisältö saattaa lähemmäs mentäessä muuttua ontoksi. Meillä on demokratialle historialliset ja poliittiset määritelmät, mutta sanan tavanomainen käyttö on antanut sille mitä tahansa sisältöä poliittisen tarpeen mukaan.
Nykyään käydään tuhoisia sotia demokratian nimessä. Ne käydään samalla vapauden nimessä, mutta juuri demokratian suhde vapauteen on muuttunut ongelmallisemmaksi. Demokratian muotoja on lukuisia suorasta demokratiasta edustukselliseen. Suhteessa yksilönvapauteen se voi olla enemmistödiktatuuri tai sellainen, jossa enemmistön tahto ei sido yksilöä. Meidän demokratian mallimme sijoittuu näistä muodoista epädemokraattisempaan päähän. Demokratian toinen nimi kansanvalta kertoo ihanteesta, joka jää aina toteuttamatta.
Keskeinen tekijä yhteisen päätöksenteon luonteelle on osallistujamäärä. Taloyhtiön tai ruokapiirin päätökset voivat syntyä vaivattomasti demokraattista tietä. Pieni puhepiiri tekee usein äänestämisen tarpeettomaksi kunhan ajatuksia on palloteltu riittävän pitkään edestakaisin. Isommassa mittakaavassa päätöksen syntyä on pakotettava enemmistömäärillä ja se jättää aina osan ihmisistä häviäjän osaan. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän toteuttamatta jääviä ääniä. Se miten kiperältä yksilön oman näkemyksen hautautuminen enemmistön tahdon alle tuntuu, riippuu arvoristiriidoista joihin hän saattaa joutua.
Valtionlaajuiseen päätöksentekoon sisältyy kasautuva turhautumisriski, koska valta ei ole kirjaimellisesti kansan yksilöiden käsissä, vaan kiertyy valtavan päätöksentekomekanismin kautta. Matemaattisen prosessin loppupäästä tulee ulos jotain, jonka väitetään olevan kaikkien ihmisten tahto tiivistetyimmillään, mentaalinen superaine. Sitä se ei ole, vaan pidämme käsissämme typistettyä, kastroitua ja happokylvyssä tunnistamattomaksi käynyttä aavistusta siitä, millaisesta mielenmoninaisuudesta se on lähtenyt. Se mitä poliittisessa elämässä tapahtuu, on enemmän järjestelmän sisäisen mekaniikan aikaansaannosta kuin ihmisen tai kansan tahtoa. Demokratiamme on ihmisen luoman järjestelmän diktatuuri, joka suojaa itse itseään ihmisten yrityksiltä muuttaa sen toimintaperiaatteita.
Valtiollinen demokratia on käynyt läpi pitkän historian ja hionut kosketuspintansa ihmisten kanssa siihen suuntaan, etteivät ihmiset nouse kapinaan sitä vastaan. Kömpelömpi poliittinen järjestelmä häviää historiaan, kun taas sellainen, joka kykenee pitämään lauman koossa, selviää. Tällaisen poliittisen evoluution tulos on rakenne, jonka tarkoitus ei ole palvella ihmistä, vapauttaa tai luontoa. Sen ykköstehtävä on selviytyä ajassa. Talouselämä, kulttuuri, kansantahto, ihminen sekä luonto ovat kaikki suoraan tai välillisesti tämän päämäärän palveluksessa.
Yhteiskuntamme on resurssien käytön kannalta katastrofi. Se tapa, millaiseksi ihmisten taloudellinen ja luova yhteistoiminta on muodostunut, hukkaa käsittämättömän määrän varannoistamme. Emme huomaa tätä arjessamme ainoastaan siitä syystä, että pumppaamme järjestelmäämme hurjia määriä energiaa. Sen turvaaminen on valtiodemokratiallemme välttämättömyys ja tärkeämpi asia kuin vapaus.
Äänestäminen on enemmän kuin mielenilmaus. Äänestäessämme annamme valtuutuksen järjestelmälle jauhaa tyhjillä kivillä ja suostumme sen vaatimuksiin. En voi tehdä sitä hyvällä omallatunnolla, vaan pyrin osallistumaan yhteiskunnalliseen kehitykseen muilla tasoilla, joiden arvelen olevan vähiten jylläävän koneiston kanssa tekemisissä. Äänestämättä jättäminen voi olla vastuun pakoilun sijasta vastuun ottamista, jos päättää olla hukkaamatta voimaansa illuusioon. Käytän voimani mieluummin ihmisen ja luonnon reunaehtojen ylläpitoon.
Usein kuultava argumentti uurnille lähtemiselle on, että hyvän vaihtoehdon puutteessa on silti järkevää äänestää ”pienintä pahaa”. Valitettavasti pienemmän pahan valitessamme emme tule koskaan näkemään hyviä hedelmiä. Kuljemme silloin vain vähän hitaammin huonoon suuntaan.