Riihimäen vanha linja-autoasema kierrätyskäyttöön
Riihimäellä on käyty kädenvääntöä vanhan, käytöstä poistetun linja-autoaseman kohtalosta. Innokkaimmat ovat purkamamassa tätä kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta, jonka säilyttämisen puolesta Museovirastokin on antanut lausuntonsa.
Osoittaa suurta mielikuvituksen puutetta, jollei kykene mielessään kuvittelemaan kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita vanhan linja-autoaseman ja Kutomon rajaaman ja niiden väliin jäävä aukio tarjoaa. Lukuisat riihimäkeläistahot ovat esittäneet kiinnostuksensa toimia vanhan linja-autoaseman tiloissa.
Ei ole mitään järkeä purkaa Riihimäen kaupunkikuvaan oleellisesti kuuluvaa rakennusta, joka on tyydyttävässä kunnossa ja rakentaa sen tilalle kerrostaloja, kun saman korttelin laidassa on tyhjyyttään ammottava tori. Vanhan aseman säilyttäminen ei ole raha- vaan arvokysymys. Jos rakennus nyt puretaan, ei sitä enää saada koskaan takaisin. Kaupunki voi tehdä suojelupäätöksen ja rakennusta voidaan kunnostaa perusteellisemmin muutaman vuoden kuluttua taloudellisen tilanteen sen paremmin salliessa.
Riihimäen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan 1.9 esittää kaupungille vanhan linja-autoaseman säilyttämistä ja varaamista kuntalaisten käyttöön. Toivottavasti kaupunki toimii tämän suosituksen mukaisesti.
Esko Turunen, RMK KuValan jäsen (vas, sit)
Kokoomuslaiset riitelevät perustulosta keskenään
”Vastikkeettomasta rahasta” ja työmoraalista syntyi mehevä väittely sosiaalisessa mediassa.
Eurolentojen turvallisuus alittamassa USA:n tason
Nämä pankit ovat suurimmat syylliset velkakriisiin
Pienestä Karkkilasta lähtee 171 teollisuustyöpaikkaa
Leikkaukset museoissa uhkaavat kulttuuriperintöä
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
