Miltä suvaitsevaisuus maistuu?
Kuulin joskus taannoin Vasemmistonuorten juhlista, missä oli tarjottu pelkästään kasvisruokaa. Kaikki ko. pumpun työntekijät ovat ilmeisesti jonkun sortin kasvissyöjiä eikä heidän mielestään muidenkaan tule lihaa syödä. Näin ymmärsin paikalla olijoiden puheista.
Ymmärrän hyvin perusteita tälle henkilökohtaiselle valinnalle, kieltäydyinhän itsekin pitkälti lihasta nuorisoliittolaisvuosina, tosin lähinnä esteettisistä syistä toisen asteen koulutuksessani käsittelemieni liha- ja sisäelintuttavuuksien johdosta.
Normaaliin sekaruokavalioon siirryin arkielämän realiteettien pakottamana. Kasvinruokavalio kun vaatii panostusta, rahaa, aikaa ja terveyttä. Mitään näistä ei köyhällä tavisrealistidealistilla silloin ollut, eikä kyllä nytkään. Onnistuneen kasviruokavalion kokoaminen hyvin tarkkaa. Soija on yksi keskeinen ruoka-aine ja huonosti korvattavissa muulla.
Toisten mielestä eläinten tappaminen ja syöminen on melkein kannibalismiin verrattavaa touhua, toisten mielestä täysin normaalia eläinlajien kuten ihmisten toimintaa. No, kysymys oli kuitenkin suvaitsevaisuudesta, kulkeeko sen raja yhtä matkaa oman näkemyksen kanssa vai ollaanko oikeasti suvaitsevia, hyväksytäänkö ja ollaan valmiita elämään myös sen itsestä erilaisen näkemyksen kanssa perustelluissa puitteissa.
Ollaanko siis valmiita tarjoamaan oikein tuotettuja liharuokia, vaikka itsestä se olisi pahinta mitä voi syödä. Asiaan ja eläinten elinoloihin lienee myös parempia ja suorempia vaikutuskanavia.
Asioiden vieminen pienten vihreiden tasolle käy suurimmalle osalle ihmisistä hyvästä huumorista, niin kaukana se on heidän maailmastaan. Tämä ryhmä on kuitenkin se, joilla olisi halutessaan mahdollisuus asioihin suuresti vaikuttaa.
Irma Taavela, Hämeenlinna
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina