Politiikan parviäly sallii yksipuoliset kipeät päätökset

Kuntalaisten ja päättäjien julkista sektoria käsittelevien näkemysten välillä vallitsee iso kuilu. Suomalaisten enemmistö on yhä valmis maksamaan veroja tasa-arvoisten julkisten palveluiden saannin varmistamiseksi. Talouselämä tuputtaa silti valinnanvapautta ja yrittäjyyttä, muttei kanna huolta niistä, joille jää lyhyempi tikku käteen viidakonlakien maailmassa ja joiden palvelut ovat kaukana ylistetystä ”asiakaslähtöisyydestä”.

”Valinnat ovat kuluttajan käsissä”, väittää Jyrki Katainen, joka haluaa suosia verotuksellisesti niitä, joilla on varaa vähäpäästöisiin sähkö- ja bioautoihin. Nämä onnekkaat tuskin ovat niitä mummonmökkiläisiä, joiden valinnanmahdollisuuksia tasaverosuuntaus heikentää entisestään.

Hallituksen nyt kaavailemat arvonlisä- ja energiaverojen korotukset yhdistettyinä palvelumaksu-, kiinteistövero-, jäte-, vesimaksu- sekä kuntaverokorotuksiin ovat tylyä luettavaa pienituloisen kansalaisen näkökulmasta. Toki talousarvioesityksestä tippuu muutamia murusia eläkeläisille talouseliitin pöydältä, mutta viime vuosien kipeitä vähävaraisiin kohdistettuja päätöksiä ne eivät juuri muuta. Pääoma- ja varallisuusveroja ei löydy esityksestä keinona jakaa tasapuolisemmin yhteistä verotaakkaa.

Mistä johtuu, etteivät kuntalaiset onnistu äänestämään valtuustoihin riittävästi päättäjiä, jotka vastustaisivat yksipuolisesti kipeitä päätöksiä vaalien alla antamiensa lupausten katteeksi?

Äänestäjien olisi hyvä kilpailuttaa päättäjät sen mukaan, minkälaista politiikkaa he ovat harrastaneet.

Suomessa niin talous- kuin virkamiehillä on kyseenalainen auktoriteetti- ja arvovalta. Valtuutetuilta vaaditaan syvällistä taloustietoa, kriittistä ja rohkeata omaa ajattelua ja arvovalppautta, jotta he voisivat kyseenalaistaa valmiiksi tuotuja budjetti- ja strategia-esityksiä ja vaatia aitoja vaihtoehtoja niissä tarjotuille, ajan henkeä ilmaiseville ”välttämättömyyksille”.

Äänestäjien olisi hyvä kilpailuttaa päättäjät sen mukaan, minkälaista politiikkaa he ovat harrastaneet. Valtuutetut voisi jakaa seuraaviin karkeisiin kategorioihin, vaikka jonkin sortin yhdenmukaistava parviäly tuntuu tiivistävän tyhmyyden, eli vastuullisen tunneälyn ja solidaarisuuden puutteen: ryhmäkuriin nöyrästi ja kuuliaisesti sitoutuneet lampaat; omaa taloudellista intressiään ajavat vallankäyttäjä-hyeenat, mummoilla huutokauppaa käyvät talousrationalisti-tiikerit, määrätietoiset laumanjohtaja-leijonat ja (harvat?) kuntalaisten etua ajavat ”muutosvastarintaiset” jääräpääpässit. Ja ne muut siltä väliltä – tasa-arvoa halveksivat mehiläiskuningattaret, miestenmielistelijät, änkyrät ja häiriköt joiden motiivit vaihtelevat yhteisestä edusta jäykkiin ideologioihin, tai joiden tieto ja tiedostamisen taso ovat puutteellisia.

Ihmettelen kuitenkin, etteivät yksipuolisesti kohdennetut kipeät päätökset juuri herätä vastustusta, vaikka lähes kaikesta muusta käydään vääntöä. Ne menevätkin läpi niin kauan kun Suomessa ei päästä eroon oudosta herranpelosta, auktoriteettien mielistelystä ja eliittivetoisesta konsensuksesta.

Onko taustalla pelko leimautua hankalaksi tai vielä kummallisempi haluttomuus tukea vähemmistöesityksiä ja halu lukeutua ”voittajiin”? Monet suostuvat ties mihin saadakseen merkittävän luottamustehtävän kipeiden päätösten ”tulospalkkiona”. Toisaalta, on helpompi alistua porvarienemmistön tahtoon, sillä vähemmistökantojen puolustaminen vaatii työtä, sinnikkyyttä, ja sillä on hinta: eristämistä, painostusta, leimaamista, syyttelyä irtopisteiden kalastelusta ja joutumista lehdistönkin taholta paitsioon.

Politiikan kirjoittamaton oletus on, ettei kukaan aja mitään yhteishyvää ilmatteeksi, vaan lehmänkauppana ja vaihtotavarana jostain muusta. Ja kuitenkin tiedän, että valtuustoihin pyrkii ja pääsee ”aitoja” yhdenvertaisuus-aktivisteja… Muutosta emme saa eliittipolitiikan linjauksiin, ellemme uskalla kaikki lähteä kyseenalaistamaan konsensusta ja yhteishyväksi väitettyä ”talvisodan henkeä”. Suomen kilpailukyky ja yhteishyvä eivät tavoita vaikutuksiltaan niitä, joiden joustoilla, uhrauksilla ja tulotason heikennyksillä ”tasapainotaloutta” ja etuoikeus-Suomeamme rakennetaan. Päinvastoin yhteen hiileen puhaltamisen henki on parviälyn pahaa hengitystä. Yhteisvarantomme siirretään sen nimissä tavallisen kansan ulottumattomiin.

Kaarina Kailo, Kiimingin kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsen