Miksi vasemmistoa kannattaisi äänestää?
Jokainen puolue haluaa menestyä vaaleissa. Yleensä omaan puolueeseen uskotaan, mutta mikä saisi myös äänestäjät uskomaan? On hyvä kysyä, miksi vasemmistoa kannattaa äänestää ja onko perusteltua odottaa, että puolueen kannatus tulee kasvamaan.
Mielestäni tie vaalimenestykseen on vaalien jättäminen vähemmälle huomiolle ja keskittyminen vaalien väliseen toimintaan. Vasemmiston ei tule olla vaaliorganisaatio joka hirttäytyy parlamentarismiin, vaan puolueen on muistettava roolinsa kansanliikkeenä sekä joukkotoiminnan subjektina.Mitä aktiivisemmin puolueväki on mukana ihmisten arkipäiväisissä kamppailuissa, sitä suurempi syy ihmisillä on antaa tukensa myös puolueen voimistumiselle valtuustoissa ja eduskunnassa.
Nykyvasemmisto on aivan liian kesy ja reformistinen. Kunnissa puolue on omaksunut pitkälti oikeistolaisen lamaideologian: vasemmistoliittolaiset säästävät, leikkaavat ja yksityistävät kuntapalveluja haluamatta, ymmärtämättä tai kykenemättä vastustamaan oikeiston ideologisia pyrkimyksiä viedä yhteiskuntaamme yhä raaempaan kapitalismiin. Oma offensiivi puuttuu. Näin ollen ei ole perusteltua uskoa, että luottamus vasemmistoon kasvaisi. Paikallinen ja valtakunnallinen politiikka ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Huonoa kuntapolitiikkaa tekevään puolueeseen ei luoteta eduskuntavaaleissakaan.
Suunnan on muututtava. Vasemmistolaisten on vihdoinkin kyseenalaistettava oikeistolainen talous- ja yhteiskuntapolitiikka. Kokoomus ja muu oikeisto ajaa menestyksellisesti luokkapolitiikka, omistavan luokan etujen mukaisia ratkaisuja. Raimo Sailas ja muut pääoman pääpirut neuvovat kansalaisia ja poliittisia ryhmiä joko alistumaan tai itkemään ja alistumaan taloudellisten “pakkojen” edessä, siis oikeiston intressien edessä.
Vasemmiston on tarjottava toinen tie, luokkakantainen työtätekevien intresseistä lähtevä politiikka. Rikkaat ja muutoin hyväosaiset voivat säästää ja tinkiä elintasostaan samalla kun kaikista heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten asemaa parannetaan. Oikeiston laman varjolla ja ideologisista syistä tarjoamat yksityistämiset ja palveluiden keskittämiset tulee torjua.
Syksy on kuntien talousarvioiden valmisteluaikaa. Tulevana syksynä voisimme ryhtyä näihin toimiin yhdessä kuntalaisten kanssa ja samalla selkeässä oppositioasemassa oikeistoon nähden. 29. syyskuuta vietetään eurooppalaista toimintapäivää leikkauspolitiikkaa vastaan. Tätä päivää ei myöskään vasemmiston kannata unohtaa.
Juha Tapio, kaupunginvaltuutettu, Oulu
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina