Puolison tulot irrotettava työmarkkinatuesta
Yhteiskunnan tarjoaman viimesijaisen turvaverkon pitäisi olla riittävä, selkeä ja kannustava sekä oikeudenmukainen. Työmarkkinatuen puolison tulojen tarveharkinta loukkaa kaikkia näitä periaatteita.
Tarveharkinta tarkoittaa sitä, että työttömyydestä kärsivässä perheessä toisen puolison melko pienikin kuukausipalkka syö kokonaan toisen puolison työmarkkinatuen. Pahimmassa tapauksessa perhe joutuu tästä syystä hakemaan toimeentulotukea.
Menettely on äärimmäisen epäkannustava. Jo ilman työmarkkinatuen tarveharkintaa työtuloista vähennetään verot ja ne pienentävät asumistukea ja nostavat mahdollisia päivähoitomaksuja. Työmarkkinatuen tarveharkinnan vuoksi työnteon kannustimet ovat vieläkin heikommat työssäkäyvälle osapuolelle, vaikka juuri tämänkaltaisten alle keskituloisten perheiden itsenäisen selviytymisen tukeminen on yhteiskunnan parhaan edun mukaista. Lisäksi järjestelmä on erittäin monimutkainen.
Tarveharkinnan negatiiviset kannustimet eivät liity vain työssäkäyntiin. Tarveharkinta hankaloittaa työttömien parisuhteiden solmimista, koska yhteen muuttamisen jälkeen työttömän kumppanin omat tulot voivat pudota nollaan. Järjestelmä olettaa juuri yhteen muuttaneidenkin elävän samasta lompakosta, vaikka todellisuus olisi aivan toinen.
Kyse on myös periaatteista. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on lähtökohtaisesti yksilöllinen. Tarveharkinta on tämän periaatteen vastainen. Tarveharkinta koskettaa pääosin naisia, erityisesti nuoria ja lähellä eläkeikää olevia naisia. Se ei ole tasa-arvoinen menettely. Lisäksi kansalaiset kokevat menettelyn epäoikeudenmukaisena.
Perustuslakivaliokunta, työ- ja tasa-arvovaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta sekä sosiaaliturvan uudistamista pohtinut Sata-komitea ovat todenneet nämä ongelmat ja ehdottaneet luopumista työmarkkinatuen tarveharkinnasta. Ymmärrämme, että valtion taloudellinen tilanne on tiukka, eikä uusia menonlisäyksiä ole helppo hyväksyä. Tämä noin 30 miljoonan euron menonlisäys ei kuitenkaan vaaranna talouspoliittista linjaa.
Lea Karjalainen, TVY ry, puheenjohtaja
Heikki Hiilamo, Kela, tutkimusprofessori
Matti Huutola, SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja
Kalle Kuusimäki, Kirkkohallitus, KDY, johtaja
Liisa Björklund, HDL, kehityspäällikkö
Jukka Gustafsson, kansanedustaja
Anneli Pohjola, Lapin yliopisto, professori
Riitta Särkelä, STKL, toiminnanjohtaja
Pienestä Karkkilasta lähtee 171 teollisuustyöpaikkaa
Leikkaukset museoissa uhkaavat kulttuuriperintöä
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


Tarveharkinta hankaloittaa työttömien parisuhteiden solmimista.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina