
Rehellistä politiikkaa
Olemme siirtyneet rehelliseen poltiikan tekoon, jos uskomme äskettäin pidettyjen puoluekokousten sanomaan – ja miksemme uskoisi? Kokoomuksen puheenjohtajan kielenkäytössä oli rehellisyys-sana viljalti käytössä. Mitä sanoo Katainen kun osinkovero on 19,6 prosenttia, monen eläkeläisen verotuksen tasolla ja työnteon pitäisi olla aina kannattavampaa kuin muu passiivinen saaminen, vaikka mikäpä sen tietää kuinka raskasta hommaa suurten osinkojen nostaminen on. Muiden pääomatulojen verotuskin on 28 prosentin tasolla. Ei tarvitse olla kovinkaan ahkera, kun työnteosta verotetaan enempi.
Keskusta uusi koko johtonsa, Väyrynen ja Korhonen vetivät vihneen nenäänsä. Jos vanhaherra Väyrynen olisi nuoriherra niin voisi odottaa samanlaista dramatiikkaa kuin 1958, jolloin Vennamo teetätti historian huonoimman hallitussopimuksen Maalaisliiton ja SDP:n välillä koskien maataloustulon kehitystä ja uhaten keskustan edeltäjän Maalaisliiton hajottamisella. Väyrysellä on näyttöjä erikoisesta käyttäytymisestä, EU:n vastustajana hän liittymisneuvottelujen aikana luopui ulkoministerin postissa vaikka olisi ulkoministerinä voinut kaataa EU:hun liittymisen. Tietysti tässäkin on oma logiikkansa, eihän hän olisi voinut menestyä EU:n vastustajana ellei olisi liityttykään.
RKP:llä oli puoluekokouksessaan oma kivi kengässä, kartanonherra Nalle Wahlroos. Entisenä taistolaisena hän on perillä rahan turmiollisuudesta ja yrittää suojella köyhempää kansaa tältä saasteelta, antamalla tähän viittaavia neuvoja RKP:lle. Nalle on uhrautunut ja itse koonnut pahaa mahdollisimman paljon. RKP ei tarvitse tavoiteohjelmaa, vain viittauksen kulloisenkin hallituksen tavoitteisiin. Aika näyttää näkyykö kokoomuksen, ehkä, luopuminen pakkoruotsista seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
Kalle LehtonenYlivieska
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina