Lakko-oikeus säilytettävä
ay-toimitsija
Tulevaisuuden taistelu lakko-oikeudesta on elinkysymys ay-liikkeelle. Sen rajoittaminen avainaloilta on ehdottomasti tyrmättävä. Perustuslaissa lähtökohtana on kansalaisten yhdenvertaisuus. Avainryhmien määrittely on mahdotonta. Kaikilla on oltava oikeus puolustaa työsuhteeseen liittyviä oikeuksiaan. Tässä taistelussa työtaistelu on viimeinen keino.
Työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu on ollut koetuksella elintarvikealan työnantajien työsulun koskiessa vain järjestäytyneitä työntekijöitä. Työnantaja kohdistaa näin painostuksensa ammattiliiton jäseniä kohtaan. Painostus kohdistuu yksilöön, jolla pitäisi perustuslain mukaan olla ammatillinen yhdistymisvapaus.
Työntekijöiden yhdistymisvapaus on laajalti hyväksytty Euroopassa, esimerkiksi työnantajien työsululla Italiassa ja Ranskassa ei ole laillista suojaa ja Saksassa on huomattavia rajoituksia. Suomessakin voitaisiin säätää samanlaisia rajoituksia, koska työsulku merkitsee rajoitusta perustuslain mukaiseen oikeuteen tehdä työtä
Eero Kirjava
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina