11.6.2010 12.21

Natoa tarkkailemassa

Nato-maiden ja rauhankumppanimaiden kansanedustajien muodostama Nato-parlamentti kokoontuu täysistuntoon kahdesti vuodessa. Yleiskokousten välillä komiteat kokoontuvat käsittelemään ajankohtaisia asioita seminaareihin.

Tulin ensi kertaa valituksi Suomen neljän suurimman puolueen edustajien muodostamaan delegaatioon vuoden 1999 vaalien jälkeen. Tarkkailupaikkana Nato-parlamentti on ollut hyödyllinen. Erityisesti Afganistanin sodan kulusta asiantuntijoilta saadut tiedot ovat olleet paljon tarkempia ja myös kaunistelemattomampia kuin vaikkapa Suomen omien virkamiesten välittämät tiedot.

Olennaisin havaintoni Nato-parlamentista on se, että tiukan paikan tullen USA on se, joka määrää mitä tehdään. 2000-luvun alussa Nato-parlamentti kiisteli kovasti Irakin sodasta. Puheenvuoroissa hyökkäystä vastaan puhuivat mm. isojen Nato-maiden Saksan ja Ranskan kansanedustajat.

Päätöspäivänä amerikkalaisten delegaation puolesta todettiin kohteliaasti, että keskustelu on ollut mielenkiintoinen. Sitten seurasi suoranuottinen ilmoitus, että hyökkäys Irakiin joka tapauksessa tulee. Siihen osallistuvat ne, jotka mukaan tulevat. USA:n mahti Natossa kuten muutoinkin perustuu sen ylivertaiseen armeijaan. Maa käyttää asevoimiin jo peräti 600 miljardia dollaria (yli 10 kertaa Suomen valtion budjetti) vuodessa, eli noin puolet koko maapalolla aseisiin käytettävistä rahoista.

Nato-jäsenyyttä vastustava kansan enemmistö säilyy vain sillä ehdolla, että suomalaiset luottavat omaan puolustukseen.

Riiassa toukokuun lopussa pidetyssä Nato-parlamentin kokouksessa USA:n johtorooli tuli jälleen näkyviin, mutta nyt aivan erilaisella tavalla kuin Irakiin hyökkäämisestä väiteltäessä. Kokoukseen saatiin kyllä tieto Israelin armeijan raa´asta hyökkäyksestä Gazaan matkalla ollutta laivuetta vastaan. Kokouksessa päätöspäivänä puhunut Naton pääsihteeri Rasmussen kuitenkin sivuutti koko kysymyksen. Syynä oli se, että Israelin ylin ystävä USA ei ollut vielä sanaansa sanonut.

Liittoutumattomana Suomi voi valita missä operaatioissa olemme mukana ja missä emme. Naton jäseninä joutuisimme kiitollisuudenvelkaan turvallisuutemme tuottajalle, eli viime kädessä juuri USA:lle. Siinä tilanteessa olisi mahdotonta sanoa ei sodille ja konflikteille, joihin USA myös meitä tuekseen pyytäisi, mutta joihin meidän ei ole syytä sekaantua.

Suomen Nato-jäsenyyden esteenä on kielteinen kansalaismielipide. Muutoin Suomi olisi jo Natoon liitetty. Nato-jäsenyyttä vastustava kansan enemmistö säilyy kuitenkin vain sillä ehdolla, että suomalaiset luottavat omaan puolustukseen. Sen uskottavuus voidaan säilyttää vain pitämällä yllä koko maan käsittävää aluepuolustusta. Se puolestaan on mahdollista vain yleisen asevelvollisuuden pohjalta.

Vasemmistoliiton puoluehallituksen puoluekokoukselle esittämä kannanotto on kuitenkin aivan toinen. Siinä arvioidaan, että ”nykyisenkaltainen asevelvollisuusjärjestelmä pitää yllä vanhentuneisiin uhkakuviin perustuvaa massa-armeijaa”. Sen tilalle Vasemmistoliiton uusi johto haluaa ”korvaavia malleja”.

Tosielämässä ainoa korvaava malli asevelvollisuusarmeijalle on ammattisotilaista muodostettu armeija. Se olisi paljon kalliimpi eikä sen varassa Suomen kaltaista isoa ja harvaanasuttua maata voitaisi kuitenkaan puolustaa. Esityksen toteutuminen veisikin meidät vääjäämättä Naton jäseniksi. Vasemmistoliiton uuden johdon linjanveto onkin syytä ottaa Jyväskylässä perusteelliseen käsittelyyn.

Esko-Juhani Tennilä