Hallitus on yhteistyökyvytön
Kun seurasin eduskunnan ja hallituksen keskustelua Kreikan apupaketista, oli todella ärsyttävää huomata miten hallitus ja oppositiopuolueet kommunikoivat keskenään. Vasemmistoliiton ja demareiden vaatimus siitä, että hallitus ottaisi edes jollain tavalla kantaa pankkien vastuuseen osana Kreikan tilannetta, kaikui kuuroille korville. Ei minkäänlaista kannanottoa asiasta, vaikka tämä seikka on juuri se, jota me kansalaisetkin mietimme.
Ainoa kannanotto hallitukselta oli haukkua oppositiopuolueita populismista. Onko oikein, että veronmaksajat joutuvat maksumiehiksi kerta toisensa jälkeen?
Valitettavaa on, että toiminnallaan ja tekemisillään eduskunta ja hallitus ovat menettäneet monen kansalaisensa luottamuksen. Yhteistyökykyä vaaditaan jo tavallisimmissakin työtehtävissä, joten sitä pitäisi löytyä myös päättäjiltämme.
Se epäsuhtaisuus, joka näkyy oppositiopuolueiden ja hallituksen välillä, on koko yhteiskunnassa eri tasoilla näkyvä ilmiö. Vallassa olevat pitävät tiukasti kiinni omista eduistaan, välittämättä pätkääkään miten muilla menee.
Politiikka pitäisi olla yhteisten asioiden hoitoa, eikä vain vallassa olevien kannattajien etujen ajamista.
Paula MehtoKuopio
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina