Emme saa hyväksyä eriarvoistamista
Miten kansa, ja varsinkin keskituloiset, voivat katsoa, että nykyinen hallitus tukee heidän työelämäänsä ja sosiaalista hyvinvointiaan. Suurimmat irtisanomiset ja lomautukset on kohdennettu keskituloisten ammattiryhmiin esimerkiksi paperi- ja metalliteollisuudessa ja julkisella sektorilla.
Yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneet ovat toivottavasti heräämässä nukkuvien puolueesta ja vaativat seuraavissa vaaleissa itselleen oikeutta elää ja tehdä työtä Suomessa kuten perustuslaki määrittelee.
Globaaleille, kasvottomille markkinavoimille on annettu valta päättää valtionyhtiöiden ja teollisuuden uusista omistuksista. Sitä kautta yhtiöitetään valtion omaisuutta siirretään halpatuontimaihin ja syy vieritetään ammattiliittojen päälle ja niiden palkkapolitiikalle. Se on todella käsittämätöntä, sillä tämän vuoden elinkustannusten nousu on keskimäärin 1,2 prosenttia ja palkat ovat nousseet noin 0,5 prosenttia. Reaalipalkat ovat siis alentuneet ja ostovoima pienentynyt.
Asian tekee vielä oudommaksi, että päähallituspuolueet Kokoomus ja Keskusta lisäävät kannatustaan ja oppositio menettää sitä. Miten kansa saataisiin ymmärtämään vasemmistopuolueiden ja ammattiliittojen halu tehdä Suomesta kaikille kansalaisille tasapuolinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta? Onhan kummankin edellä mainitulta taholta puhuttu jo pitkään noin 1 500 euron vähimmäispalkasta.
Toisena yhteisenä asiana on ollut, että samasta työstä pitää maksaa sama palkka ja näin vältyttäisiin työehtosopimuksilla kikkailuilta varsinkin matalapalkka-aloilla. Kyseiset tahot ovat myös kantaneet suurta huolta maassamme jo nykyisellään olevista yli 300 000 työttömästä, Urho Kalevi Kekkonenhan perusti hätätila hallituksen aikoinaan kun Suomessa oli yli seitsemänkymmentätuhatta 70 000 työtöntä.
Neljäntenä erittäin tärkeänä asiana pidän perusturvan nostamista köyhyysrajan alapuolelle tippuneiden elämänlaadun parantamista.
Totuushan on, että nykyisin hallitukselta ei tule minkäänlaista tukea esimerkiksi työelämän uudistuksille, eläkeuudistuksille eikä keski- ja pienituloisille verokevennyksiin – eikä varsinkaan köyhyysrajan alapuolelle tippuneille. Kaikki pelivara, mitä hallitus löytää, annetaan yrityksille, suurituloisille, pääomalla kikkailijoille ja osakekeinottelijoille.
Olemme ajautumassa väistämättä nykyisen hallituksen toimesta tilanteeseen, jossa eläkeikää on nostettava. Ovatko seuraavaksi vuorossa kajoaminen vasemmiston ja ammattiliittojen viimeiseen suureen saavutukseen: työaikalakiin (viisipäiväinen työviikko, kahdeksan tunnin työpäivät, vuosilomat ja irtisanomissuoja henkilöstölle ja edunvalvojille)?
Näihin perusarvoihin puuttumista ja epävarmuuden lisäämistä yhteiskunnassa ainakin minä vastustan, eikä minun vasemmistoliittolainen ja ay-liikkeen edunvalvonnallinen ideologiani hyväksy tällaista ihmisten eriarvoistamista ja suoranaista kyykyttämistä.
Matti Luukkonen, Keminmaa
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


Hallitukselta ei tule minkäänlaista tukea työelämän uudistuksille.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina