Mielivaltainen karenssi
Minkä takia ihmisen on kaivettava itsestään esille kaikkein kieroimmat ja vainoharhaisimmat piirteet selvitäkseen hengissä työttömälle viritetyllä miinakentällä? Työttömyysturvalaissa sanotaan, että jos henkilö ilman pätevää syytä kieltäytyy tai eroaa työnhakukoulutuksesta, häntä voidaan rangaista kahden kuukauden karenssilla. ”Kieltäytyy tai eroaa” antaa ymmärtää, että henkilön on oltava aktiivitoimija, ilmoitettava suullisesti tai kirjallisesti kieltäytyvänsä tai eroavansa koulutuksesta.
Työvoimaviranomainen kuitenkin tulkitsee henkilön kieltäytyneen tai eronneen kesken koulutuksen, jos tämä on lähtenyt kotoaan koulutustilaisuuteen, mutta auto on sammunut maantien laitaan 20 kilometrin päähän koulutuspaikasta ja henkilö on joutunut järjestämään auton viennin korjaamolle. Viranomainen ilmoittaa kirjallisesti, että valittaminen on turhaa, koska auton hajoamista ei hyväksytä syyksi välttää karenssi.
Netin keskustelupalstoilla näkyy työttömien käsitys olevan, että karenssi voidaan määrätä mistä syystä hyvänsä, mutta mikään syy ei kelpaa, jos siitä valittaa. Joidenkin mielestä jopa rikolliset ovat paremmassa oikeudellisessa asemassa.
En ole tästä karenssiasiasta nähnyt lehdissä yhtään kirjoitusta, en kuullut siitä radiossa, televisiossa tai eduskunnan kyselytunnilla. Siitä melkein tietää, että se koskee ihmisiä, jotka jostain syystä eivät pidä puoliaan vaan uskovat itse olevansa syyllisiä.
Olisihan tässä etujärjestöille työsarkaa, kun yrittäisivät selkeyttää sääntöjä, jotta mielivaltaisista tulkinnoista päästäisiin eroon.
Terttu Leppänen, Hattula
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina