Hampaat takaisin työväenliikkeelle
On taas se aika vuodenkierrossa, kun on käyty luokkasodan muistomerkeillä. Viety se pakollinen kukkakimppu. Käytäntöjen tapojen muuttuessa rutiineiksi, on vaarana, että jotakin katoaa siitä ymmärryksestä, minkä takia niitä kivenmöhkäleitä pitäisi palvoa. Varsin pahalta tuntuu kuulla näissä yhteyksissä nykypoliitikkojen itsekehuisia lausumia siitä, miten kaikki luokkasodan aikaiset köyhälistön esittämät vaatimukset sietämättömien olojensa parantamiseksi, on nyt hoidettu.
1990-luvun alun lamasta alkaen ovat tuloerot revenneet käsittämättömän suuriksi. Sosiaaliturvaa nakerretaan hyvin johdonmukaisesti. Ihmiset on alistettu pelkiksi kapitalistisen kvartaalitalouden kertakäyttöhyödykkeiksi ja kuluttajiksi.
Olisikohan aika tehdä päivitykset Forssan kokouksen Irti porvareista- ja vuoden 1917 Me vaadimme -julkilausumiin ja koota voimia yhteen tuontyyppisten, toki nykypäivään sovellettujen, vaatimusten läpiviemiseksi? En millään soisi, että meidän aikamme työväenliikettä muistetaan sadan vuoden kuluttua hampaattomana, ideologiansa kadottaneena.
Unto Nikula, Vantaa
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina