Demokratia ei aina ole oikeudenmukaista

Demokratiassa päättää enemmistö. Oikein viimeisen päälle demokraattinen päätös vaatii kahden kolmasosan enemmistön. Täydellisen yksimielisyyden vaatimus puolestaan on lähellä anarkiaa: yksi voi halvaannuttaa koko päätöksen teon.

Demokratia johtaa pahimmillaan aktiivisten ja hyvinvoivien yksinvaltaan, niin kuin Suomessa ja monissa muissakin maissa on käynyt. Ei ole kaukana takana se aika jolloin pidettiin syntinä ahneutta, vilpillisyyttä, valehtelua. Synnin palkka oli kuolema ja helvetintuli ja siihen uskottiin oikeasti.

Veikko Vennamo kirjoitti muistelmissaan, että ”Neuvostoliiton läheisyys pakotti muistamaan kansamme laajoja kerroksia ja todella korjaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia”. Sekin pelko on poistunut.

Meillä on periteisesti ollut presidenttejä, joita on valtaapitävien pitänyt pelätä ja rakastaa. Kun presidentiltä ollaan karsimassa kaikki valta, hän ei voi enää puutua hallituksen kokoonpanoon eikä nimittää korkeimpia virkamiehiä. Näin hallitus (ei kansan suoraan valitsema) varmistaa eduskunnan ahneuden ja valehtelun ihannoinnin leviämisen koko hallintoon.

Kansan suoraan valitsemalla presidentillä pitää olla valtaa niin että hän ei ainoastaan voi muistuttaa kansanedustajia moraalin höltymisestä; hänellä olla puhetta paremmat keinot. Olemme kasvattamassa sukupovia, joille on tärkeintä vain oma henkilökohtainen menestyminen. Kaikki ne keinot tähän päämäärään pääsemiseksi ovat sallittua, jotka eivät johda poliisitutkintaan. Perinteinen oikeudenmukaisuuden käsite on tungettu lakikirjan väliin.

Jos vaalirahasotku ja nuorisosäätiön rahankuppaus eivät aiheuta minkäänlaisia väristyksiä, niin kannattaa päivittää omatuntonsa. Suomen miljoonasta lapsesta 150 000 elää köyhyysrajan alapuolella.

Kaarlo Lehtonen, Ylivieska

keskustele aiheesta

Tulosta

jaa

Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina