Demokratia ei aina ole oikeudenmukaista
Demokratiassa päättää enemmistö. Oikein viimeisen päälle demokraattinen päätös vaatii kahden kolmasosan enemmistön. Täydellisen yksimielisyyden vaatimus puolestaan on lähellä anarkiaa: yksi voi halvaannuttaa koko päätöksen teon.
Demokratia johtaa pahimmillaan aktiivisten ja hyvinvoivien yksinvaltaan, niin kuin Suomessa ja monissa muissakin maissa on käynyt. Ei ole kaukana takana se aika jolloin pidettiin syntinä ahneutta, vilpillisyyttä, valehtelua. Synnin palkka oli kuolema ja helvetintuli ja siihen uskottiin oikeasti.
Veikko Vennamo kirjoitti muistelmissaan, että ”Neuvostoliiton läheisyys pakotti muistamaan kansamme laajoja kerroksia ja todella korjaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia”. Sekin pelko on poistunut.
Meillä on periteisesti ollut presidenttejä, joita on valtaapitävien pitänyt pelätä ja rakastaa. Kun presidentiltä ollaan karsimassa kaikki valta, hän ei voi enää puutua hallituksen kokoonpanoon eikä nimittää korkeimpia virkamiehiä. Näin hallitus (ei kansan suoraan valitsema) varmistaa eduskunnan ahneuden ja valehtelun ihannoinnin leviämisen koko hallintoon.
Kansan suoraan valitsemalla presidentillä pitää olla valtaa niin että hän ei ainoastaan voi muistuttaa kansanedustajia moraalin höltymisestä; hänellä olla puhetta paremmat keinot. Olemme kasvattamassa sukupovia, joille on tärkeintä vain oma henkilökohtainen menestyminen. Kaikki ne keinot tähän päämäärään pääsemiseksi ovat sallittua, jotka eivät johda poliisitutkintaan. Perinteinen oikeudenmukaisuuden käsite on tungettu lakikirjan väliin.
Jos vaalirahasotku ja nuorisosäätiön rahankuppaus eivät aiheuta minkäänlaisia väristyksiä, niin kannattaa päivittää omatuntonsa. Suomen miljoonasta lapsesta 150 000 elää köyhyysrajan alapuolella.
Kaarlo Lehtonen, Ylivieska
Leikkaukset museoissa uhkaavat kulttuuriperintöä
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina