Käsiaseet ja Annika Lapintie
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien mukaan ”aselakien kiristystä on käsittämättömästi vitkuteltu”. Hän on huolissaan siitä, että ”aseita päätyy meillä laittomaan kiertoon asuntomurtojen yhteydessä”, ja vaatii, että aseiden ”säilyttämistä on pystyttävä valvomaan tiukemmin” (HS 3.1.2010).
Jutun otsikoinnista päätellen toimittaja on kysellyt eduskuntaryhmien puheenjohtajien näkemystä aselain muuttamisesta ja erityisesti käsiaseista. Useimmat vastaajat ottavatkin kantaa lain sisältöön ja käsiaseisiin. Sen sijaan Annika Lapintie ja Kokoomuksen ryhmyri Pekka Ravi vastaavat yleisemmin sanakääntein.
Lain kiristämistä on viivytelty, ja ”sen olisi voinut tuoda eduskuntaan aikapäiviä sitten”, Lapintie sanoo
Mutta lain kiristämisellä on sisältönsä. Pelkkä käsittelyn aikataulusta puhuminen ei riitä.
Miten Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja sen puheenjohtaja tahtovat muuttaa aselakia? Mikä on kanta käsiaseisiin?
Onko huoli aseiden säilyttämisen tiukemmasta valvonnasta ymmärrettävä sen hyväksymiseksi, että yksityisillä ihmisillä voi olla käsiaseita, kunhan niitä säilytetään nykyistä paremmin? Jos näin on, miksi yksityisen ihmisen pitää voida omistaa käsiaseita ja mihin hänen katsotaan niitä tarvitsevan?
”Pyssyuskovaiset” vastustavat tiukkaa linjaa käsiaseiden suhteen vetoamalla ampumaharrastukseen ja laittomien aseiden helppoon saantiin.
Jos sinänsä kyseenalaisen ampumaharrastuksen tarpeita halutaan ymmärtää, voidaan lailla määrätä, että aseita säilytetään luotettavasti muualla kuin harrastajien omissa tiloissa. Laittomiin aseisiin lainmuutokset eivät paljoakaan tehoa, vaan niitä joudutaan keräämään pois saatavilta ja käytöstä muilla konstein.
Aselakien tiukentaminen ja sinänsä välttämättömät toimet, joilla ehkäistään ihmisten syrjäyttämistä ja yhteiskunnan pahoinvointia, eivät yksin riitä vähentämään väkivaltaa. Se on selvää.
Yhteiskunnan väkivaltaisuuden historia on Suomessa pitkä, ja sen juuret ovat syvällä. Tämän kulttuurisen ja mentaalisen perinteen muuttaminen vaatii tietoista ja pitkäaikaista työtä, aktiivisia toimia.
Mutta joka tapauksessa: kuta enemmän yhteiskunnassa on aseita, sitä useammin niitä käytetään.
Jorma Hentilä, toimittaja, Helsinki
- » Lapintie haluaa käsiaseet pois kodeista 23.1.2010 06.00
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vapaus kuuluu kaikille
Äänestänkö vai enkö äänestä, siinä pulma
Presidentinvaalin tiukka toinen kierros
Joka rikkoo, se korjaa
Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke
Guggenheimin sijasta taidekaupunki
Pankkien romahdusta ei voi enää estää
Nyt on nuorilla mahdollisuus!
Historiallisista saavutuksista
Mahdoton mahdolliseksiko?
Everestiltä
Luku- vai ymmärryskyvyn puutetta?
Arviointiperusteet ovat ratkaisevia
Vielä euron dilemmasta
Euro on liittovaltioraha
Hämmästys Ruotsin tv:ssä
Vasemmistoliiton kampanjointi on tärkeää
Puoluelehdet pulassa
Vihreillä haluja flirttailla persujen kanssa
Erikoista tarinaa rakennuksilta
EU:n komissiolle päätösvalta Suomen budjettiin
Härkäparin tanssiminen
Kenen ehdoilla valmistellaan vanhuspalvelulakia?
Kilometrikorvaukset tarpeen
Hallitusohjelma ja kuntaliitokset
Salomonin tuomio Kreikkaan
Roskapankki velkavivulla
Myös Lapissa keskitetään
Maailma tulitikkuaskissa
Viholliset kaikkoavat
Kamppailulajit eivät kannusta väkivaltaan
Pakkoliitokset eivät ole mahdollisia
Harmaa talous eriteltävä
Silvia Modig presidenttiehdokkaaksi
Koska jalkapallon seuraaminen kriminalisoitiin?
Kalliorinne ei piikittele omiaan
VR kansaa palvelemaan
Aku Ankka presidentiksi
Horneteista outoja tullimaksuja
Kaikki virtaa edelleen


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina