
Euroopan vuoro kokeilla sokkihoitoa
Kreikassa ”neutraloidaan” palkkojen nousu viemällä ammattiliitoilta kolmeksi vuodeksi oikeus kansallisiin työehtosopimuksiin.
Uutinen julkaistiin tiistaina Kansan Uutisten verkkolehdessä, jota muuten kannattaa seurata säännöllisesti monta kertaa päivässä. KU:n pikkuinen toimitus nimittäin tuottaa verkkoon jatkuvasti uutisia. Enimmäkseen ne ovat aiheista, jotka eivät muita tiedotusvälineitä liikuta.
Kreikkalaiset saavat esimakua siitä, mikä odottaa koko eurokansaa. Euroopan parlamentti hyväksyi syyskuun viimeisellä viikolla niin sanotun six-pack -lakipaketin, joka eurokielellä ”antaa lisäpotkua nykyiselle vakaus- ja kasvusopimukselle.”
Käytännössä EU:n jäsenmaiden parlamentit alistetaan rautaiseen budjettikuriin. Tavoitteena on alentaa julkisia menoja, heikentää eläke-etuja ja lisätä ”joustavuutta” työmarkkinoilla. Eli siis purkaa työlainsäädäntöä matalapalkkojen tieltä.
Tätä kaikkea EU:n komissio vaati useimmilta jäsenmailta jo tänä vuonna aiemmin hyväksytyn ohjausjakson (European semester) nojalla.
Jäsenmaita ei kuitenkaan ole vielä rangaistu ohjeiden noudattamatta jättämisestä. Sanktiot tulevat maiden lainsäädäntöön sisällytettävässä six-packissa, kertoo suuryhtiöiden vaikutusvaltaa unionissa tarkkailevan Corporate Europe Observatoryn (CEO) analyysi.
Jo euroaluetta perustettaessa sovittiin jäsenmaiden sakottamisesta, jos niiden budjetin alijäämä ylittää 3 prosenttia ja julkinen velka 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Sääntöä ei ole koskaan sovellettu, koska suuret euromaat, etunenässä Ranska ja Saksa, eivät siitä piitanneet. Nyt sakot tulevat kovennettuina voimaan – eikä siinä mitään. Ylivelkaantumisen seuraukset ovat kaikkien nähtävissä.
EU haluaa kuitenkin vajeet ja velat kuriin työnantajien iänikuisilla lääkkeillä, leikkauksilla etenkin terveysmenoihin, sosiaaliturvaan ja eläkkeisiin sekä huononnuksilla työlainsäädäntöön. Suurena silmätikkuna ovat julkisen sektorin palkat, koska ne komission näkemyksen mukaan heikentävät kilpailukykyä ja aiheuttavat palkkapainetta myös yksityisellä sektorilla.
Euroopassa on kieltämättä nyt kriisi. Se näyttää mahdollistavan itsenäisten maiden budjettivallan leikkaamisen rajulla tavalla. Niin rajulla, että vaakalaudalla on se sosiaalinen malli, joka Eurooppaan on sadan vuoden kovilla kamppailuilla rakennettu.
Sokkiterapia on nyt täällä. Ja kun kaikki 27 jäsenmaata yhtä aikaa leikkaavat julkisia menoja ja alentavat ainakin reaalipalkkoja, on tuloksena Suuri lama mallia 1930-luku. Sillä taas on omat, voi sanoa sokeeraavat, seurauksensa.
Pyöräilykypärän käyttö yleisintä Helsingissä
Kreikka, hauska pelinappula?
Mitä se Cameronille kuuluu?
Varoitus viisuturisteille: ei seksiä Bakun hotellihuoneissa!
Luottamus työnantajiin mennyt palvelualalla
Ensimmäinen aamu erämaassa
Vielä on yksi Brežnev pystyssä
Kyllä on kohtuutonta
Vuosi sitten oli toisin
Äärimmäisiä ajattelijoita
Medialta vetoa-apua Soinille?
Politiikasta tuli mielenkiintoista
Ihan mitätön juttu?
Kannattaisiko yrittää totuutta?
Tolkullisesta elämästä syrjäytyneet
AKT:n maine tahriintui
Minkä totuuden perässä kuljetaan?
Pankki ryösti pipomiehen
Uho ja tuho?
Kokoomuksen vuoden 1918 tavoite täyttyi
Vastaan olemalla puolesta
Niinistö on pääkirjoitustoimittaja-ainesta
Kohti toista kierrosta
Nämä ovat Euroopan kauheimmat luvut
Viihteellisyyttä ei voida välttää
Helmiä tyhjälle kotikatsomolle
Leikkiä ja joulun rauhaa
Demokratia – ketä kiinnostaa?
Luulo ei ole tiedon väärti
Opus Dein hengessä kriisiä hoitamassa


Vaakalaudalla on se sosiaalinen malli, joka Eurooppaan on sadan vuoden kovilla kamppailuilla rakennettu.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
