
Ihmeellisiä asioita tapahtuu
Elämme kummallisia aikoja. Enkä nyt pelkästään tarkoita sitä, että juuri löydetty suuri asteroidi oli hetken törmäyskurssilla maapallomme kanssa.
Törmäyksen todennäköisyytenä pidettiin ensimmäisten laskelmienkin mukaan pienenä eli yhden suhde 25 000:een. Nyt ennuste on korjattu lähes nollaan eli asteroidi hurauttanee pallomme ohi huomaamatta ja jälkiä jättämättä 17. lokakuuta 2016.
Moni ehti jo pelästyä, sillä ensilaskelmien mukaan törmäyksen todennäköisyys oli kymmeniä kertoja suurempi kuin onnistua saamaan lotossa seitsemän oikein (yhden suhde 1 600 000:een). Aika usein joku sen pääpotinkin voittaa.
Viikon aikana on sattunut loton jättipotin laukeamisen lisäksi monta muutakin isoa asiaa. Suomi taisteli vakuudet Kreikan-takaukselleen, tupo kaatui rytisten vaikkakin hiillos vielä savuaakin ja persu-Hakkarainen sai ravintolassa turpaansa.
Viikon aikana kävi ilmi, että Kansan Uutiset on joutunut omia bisneksiään hoitaessaan outoon seuraan. Rikospoliisi nimittäin epäilee Ylen uutisten mukaan, että puoluelehdelle on annettu kaksi ilmoitusta vilppi ja viekkaus mielessä. Syytetyn penkkiä osoitetaan nyt RAY:n johtajistolle, joka on sallinut vallan kamalan rikoksen tapahtua eli puoluelehti on onnistunut myymään palstatilaansa rahapeliyhtiön imagomainontaan.
Olisi kyllä mukava tietää, millähän perusteella puoluelehtien lukijat määritellään niin spitaalisiksi, että heille suunnattu mainonta muuttuu ikään kuin rikolliseksi toiminnaksi. Ehkä tässä tarvitaan perustuslain asiantuntijoita, ennen kuin tuo asia aukeaa.
Puoluelehdetkin myyvät itse hinnoittelemaansa palstatilaa. Ei kai oikeusvaltiossa ole mahdollista, että tällaista toimintaa viranomaisten taholta jotenkin yritetään rajoittaa.
Puoluelehdillä on varovasti arvioiden ainakin 150 000 lukijaa. Osa heistä ei muita lehtiä seuraakaan. Heillekö RAY tai mikä muu yritys tahansa ei saisi viestittää omalta kannaltaan tärkeistä asioista, koska he ovat ”saastuneita” puoluepolitiikalla?
Jos jollakin päätöksellä rajoitettaisiin sitä, kenelle puoluelehti saa palstatilaansa myydä, niin kyseessähän olisi varainhankintakielto, jolloin ilmoitusten hankinta sallittaisiin vain ”puolueettomille” lehdille.
Puoluelehdet leimataankin omituisella tavalla jonkinsorttisiksi rikollisjärjestöiksi, joihin virtaa poliittista ”suojelurahaa”.
Kaikille tiedoksi, että Kansan Uutiset on nyt tutkimusten alla olevana ajankohtana myynyt palstatilaa kahdesti RAY:lle ja saanut niistä ilmoitustuottoja yhteensä noin 2 300 euroa.
Jos KU:ta nyt sitten pidetään jonkinlaista suojelurahaa keräävänä järjestönä, niin ehkä meidän on aihetta harkita asianmukaisten mukaisten tunnusmerkkien hankkimista.
Omat erikoisnahkaliivit on ehdottomasti pantava nopeasti tilaukseen. Asiakaslahjaksi voisimme hankkia vaikkapa pesäpallomailoja.
Jos olisin taipuvainen kehittelemään salaliittoteorioita, niin vankkumatta uskoisin, että taustalla on jossakin sylttytehtaalla kehitelty suurempi juoni puoluelehtien lahtaamiseksi. Salaliittoteoreetikot tietysti tarjoavat ensimmäiseksi narujen vetelijäksi CIA:ta, sitten IMF:ää ja kaikkia muita imperialistien tukijärjestöjä.
Onhan tässä puoluelehtien näkökulmasta toisaalta lyhyenä aikana sattunut kaikenlaista.
Ensin lehdistötuki lopetettiin ja muutettiin viestintätueksi, jota jaetaan osana puoluetukea. Puolueet kiittivät luottamuksesta ja nappasivat osan tuesta itselleen.
Seuraavaksi tätäkin viestintätukea leikattiin ja vielä samaan aikaan, kun esimerkiksi KU:n osalta vaalitappio alensi tuen määrää muutenkin.
Uusi hallitus päätti vielä panna kaikkien sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksuihin yhdeksän prosentin arvonlisäveron heti ensi vuoden alusta. Suurin osa KU:nkin tuloista tulee nimenomaan lukijoiden tilausmaksuista.
Sitten vielä ilmoitustilan myyntiäkin halutaan rajoittaa. Vetää siis kaikista ovista ja ikkunoista!
Toivommekin lukijoidemme ymmärtävän, että joudumme muidenkin kustannusten noustessa siirtämään alv-korotuksen kokonaan tilaushintaan.
Pyöräilykypärän käyttö yleisintä Helsingissä
Kreikka, hauska pelinappula?
Mitä se Cameronille kuuluu?
Varoitus viisuturisteille: ei seksiä Bakun hotellihuoneissa!
Luottamus työnantajiin mennyt palvelualalla
Ensimmäinen aamu erämaassa
Vielä on yksi Brežnev pystyssä
Kyllä on kohtuutonta
Vuosi sitten oli toisin
Äärimmäisiä ajattelijoita
Medialta vetoa-apua Soinille?
Politiikasta tuli mielenkiintoista
Ihan mitätön juttu?
Kannattaisiko yrittää totuutta?
Tolkullisesta elämästä syrjäytyneet
AKT:n maine tahriintui
Minkä totuuden perässä kuljetaan?
Pankki ryösti pipomiehen
Uho ja tuho?
Kokoomuksen vuoden 1918 tavoite täyttyi
Vastaan olemalla puolesta
Niinistö on pääkirjoitustoimittaja-ainesta
Kohti toista kierrosta
Nämä ovat Euroopan kauheimmat luvut
Viihteellisyyttä ei voida välttää
Helmiä tyhjälle kotikatsomolle
Leikkiä ja joulun rauhaa
Demokratia – ketä kiinnostaa?
Luulo ei ole tiedon väärti
Opus Dein hengessä kriisiä hoitamassa


Viikon aikana kävi ilmi, että Kansan Uutiset on joutunut omia bisneksiään hoitaessaan outoon seuraan.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
