Kuukaudessa ei pudota politiikan kartalta

Jouko Joentausta

Presidentin vaalien ehdokashaku on loppusuoralla. Ensimmäisen kierroksen äänestyspäivään ei ole aikaa kuin neljä kuukautta eli 120 päivää. Vaalitaisto onkin ollut käynnissä jo pitkään. Matti ja maija myöhäiset saavat hypätä liikkuville rattaille.

Kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö on viime vaalien häviöstä lähtien tähdännyt Mäntyniemen isännäksi. Viimeksi hän hävisi Tarja Haloselle 112 647 äänellä. Nyt Niinistö on päästetty sellaiselle karkumatkalle, että häntä voi olla vaikea enää tavoittaa.

Niinistö voi tosin väsähtää juuri kalkkiviivoilla. Ravitermein kenttä niin sanotusti kääntyy ja muut lappaavat voimansa käyttäneen ohi.

Niinistö on kuitenkin tähdännyt kuntonsa juuri H-hetkeen, joten kokeneen kehäketun väsähtäminen on hyvin epätodennäköistä.

Vielä Niinistöäkin kauemmin ehdokkaista on Linnaa kohti ainakin haaveissaan kulkenut kepun Paavo Väyrynen. Kolmatta kertaa presidentiksi yrittävä Väyrynen ei pahoita mieltään, jos joku muistuttaa jo Urho Kekkosen aikanaan toivoneen Keminmaan suuresta pojasta itselleen seuraajaa.

Kepulla on kuitenkin ongelma. Kevään rökäletappion jälkeen kannatusta katoaa koko ajan, eikä puoluejohdon toivoma kuka-muu-tahansa-kuin-väyrynen suostunut haastamaan Väyrystä esivaalissa. Väyrynen itse ei kuitenkaan ole mikään uhrautujatyyppi. Hän pyrkii aina täysillä kohti valitsemaansa päämäärää.

Parasta olisi viheltää peli nopeasti poikki ja todeta, että Vasemmistoliitto ei lähde häviämään vaaleja.

Nyt lähtökohdat ovat tosin vielä huonommat kuin kahdella edellisellä kerralla, vaikka kokenut poliitikko hallitseekin miltei täydellisesti kaikki ne asiat, joita presidentiltä edellytetään. Kun Väyrynen yritti ensimmäisen kerran 1988, niin silloin kepun kannatus oli sentään yli 20 prosenttia.

Politiikan raskaaseen sarjaan kuuluu myös demarien Paavo Lipponen, joka hieman yllättäen lähti pelastamaan puoluettaan. Entisellä pääministerillä ja eduskunnan puhemiehellä ei myöskään ole vaikeuksia hallita presidentille nykyisin jääneitä tehtäviä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut Lipposen leipälaji ja harrastus yli neljäkymmentä vuotta.

Erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä ansioitunut vihreiden ehdokas Pekka Haavisto ei myöskään ole noviisi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Viime aikoina myös perussuomalaisten mahdollinen ehdokas Timo Soini on perehtynyt presidentillisiin asioihin johtaessaan eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ja kokemusta karttui myös europarlamentissa.

Kun mukana on ainakin neljä kovan tason ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaajaa, niin luvassa on korkeatasoinen kampanja juuri niistä asioista, jotka kuuluvat presidentille. Vaikka EU-asiat eivät ole presidentin valtaoikeuksien keskiössä, niin ne kuitenkin finanssikriisin ohella hallitsevat keskustelua.

Natostakin kampanjan aikana puhutaan, vaikka se ei noussekaan keskeiseksi teemaksi. Nyt valittavan presidentin aikana ei uusia Nato-päätöksiä tehdä ja Suomi jatkaa tiivistä yhteistoimintaansa.

Vasemmistoliitossa tilanne on auki. Nyt puolueessa haetaan naisehdokasta vähän samaan tapaan kuin kepussa etsittiin ei-väyrystä. Puuha vaikuttaa vähän epätoivoiselta ja asettaa puheenjohtaja Paavo Arhinmäen kiusalliseen asemaan. Hänellä on jo nyt tehtäviä enemmän kuin yksi mies pystyy säällisesti hoitamaan.

Parasta olisi viheltää peli nopeasti poikki ja todeta, että Vasemmistoliitto ei lähde häviämään vaaleja. Aika vaikeahan on kuvitella, että oma ehdokas, on hänen sitten kuka tahansa, saisi yli kolmen prosentin kannatuksen. Rahatkin säästyisivät kunnallisvaaleihin, joihin puolueella on tarjolla paljon muut puolueet haastavia ehdokkaita.

Presidentin vaaleissa kampanjointi huipentuu lyhyelle ajalle ja kestää nelisen viikkoa joulun jälkeen. Ei Vasemmistoliitto tuossa ajassa mihinkään putoa poliittiselta kartalta, vaikka sen edustajaa ei olisikaan penkin päässä odottamassa puheenvuoroa parissa kolmessa tv-väittelyssä. Julkisuudessa voi olla muutenkin.