Silmänkääntötemppu

Sirpa Koskinen

Sinipunaa pukkaa nyt sitten. Mutta sitä ennen piti esittää demarien äänestäjäkunnalle ja uskottavuussyistä tietysti muullekin kansalle tämä Portugali-vaatimukset -niminen silmänkääntötemppu, jolla puheenjohtaja Jutta Urpilainen osoitti, että demarit eivät syö sanojaan. Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen toimi tempussa avustajana, ja sai palkkioksi pohjaratkaisun hallitukselleen.

Vaalien alla Urpilainen jyrisi, että SDP ei hyväksy Portugalin hätärahoitusta eikä muutakaan velkakriisitukea ilman sijoittajien vastuuta. Nyt SDP:n laatimat ehdot ovat lähes kokonaisuudessaan mukana sinipunalinjauksessa, jolla euromaiden talouskriisiä tulee Suomen mielestä hoitaa. Hallituksen muodostamisen ensimmäinen kohtaus on siis onnellisesti takana päin.

Tai ei aivan. Tähän kohtaukseen kuului mukaan vielä demarijohtajan kommentit, joita kansa saattoi lehdistä lukea eilen: ”Suomen linja muuttuu”, jyrisi Urpilainen. ”Kyllä minä annan kiitettävän tästä”, Urpilainen arvio.

Millä tavalla Suomen linja nyt muuttuu?

Jos asiantuntijoiden arvioita demarien vaatimuksista on uskominen, niin käytännössä ei mitenkään. Heidän mukaansa esimerkiksi yksityisiä lainanantajia on vaikea painostaa pysymään Portugalissa, kuten Suomi nyt vaatii.

Suurimmaksi muutokseksi jäänee se, että asioista keskusteltiin, eikä tyydytty Kiviniemen hallituksen ajamaan ota-tai-jätä -linjaan.

Toinen Portugalia koskeva demarien vaatimus koski kansallisomaisuuden myyntiä. Se taas sattuu jo olemaan lainaehdoissa. Työväenpuolueelle tämä painotus on sitä paitsi kummallinen, kiihdyttäähän se yksityistämistä.

Väliaikaiseen Euroopan rahoitusvakausvälineeseen SDP vaati ja sai velkakestävyyden nykyistä kattavamman arvioinnin. Mutta mistä kristallipallosta velkaisen maan tulevaisuutta voitaisiin katsoa?

Tähän välineeseen liitetty uusi vaatimus koskee Portugalin jälkeen tukea mahdollisesti hakevaa maata, jolta Suomen pitäisi saada takausosuudelleen vakuudet, muuten lainaa ei heru. Tätä vaatimusta voisi jo sanoa Suomen linjan muutokseksi. Sitä vain ei esittänyt SDP.

Joukossa on paljon toiveita ja vaatimuksia, joita toki aina voi esittää. Rahoitusjärjestelmän pelisääntöjä Suomi haluaa muuttaa muun muassa kiirehtimällä rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa jos ei globaalisti niin ainakin EU:ssa. Selitys sille, että myös kokoomus suostui demarien tähän vaatimukseen lienee siinä, ettei tällä Tobinin verolla ole mitään läpimenon mahdollisuuksia sen enempää Yhdysvalloissa, Kiinassa kuin EU:ssakaan. Valitettavasti.

Näillä eväillä Suomi lähteen mukaan neuvotteluihin. Mitä SDP tekee, jos yksikään asia ei etene? Se jää nähtäväksi. Monet veikkaavat, että puolue ei siinä vaiheessa enää peräänny.

Eli lopputulos saattaa olla se sama, jota keskustan Mari Kiviniemi yhdessä Kataisen kanssa ajoivat kiihkeästi vaalien alla. Suurimmaksi muutokseksi jäänee se, että asioista keskusteltiin, eikä tyydytty Kiviniemen hallituksen ajamaan ota-tai-jätä -linjaan.

Mutta tästä muutoksesta ei Urpilainen voi ottaa kiitosta itselleen. Se kuuluu vaalien yllättäjäpuolueelle, joka kriisitukilinjallaan pakotti demaritkin liikkeelle.

Eurotukiteatteri on tärkeä osa kotoisia hallitusneuvottelujamme. Aivan toinen asia on, miten käy Portugalin, Kreikan tai meidän kaikkien EU:ssa.

Suuret määrät epävarmoja saatavia on jo siirretty hätäluottojen avulla pankeilta auttajamaiden veronmaksajien vastuulle. Alkuperäiset rahoittajat ovat siis jo kuivilla, jos kriisimaa ajautuu velkasaneeraukseen. Jousto haetaan veronmaksajilta ja työntekijöiltä.