
Viimeinen sana
Mieluummin hiukan edellä
Vasemmistoliittolaiset kokoontuvat Jyväskylään päättämään edustajiensa välityksellä puolueen linjauksista.
Pitääkö edustajien heijastella kannattajien mielipiteitä vai olla askeleen edellä – tai jäljessä? Tietävätkö edustajat, mitä kannattajat tahtovat?
Yleensä sellaiset yritykset, liikkeet ja myös puolueet menestyvät, jotka osaavat kuunnella niin sanottuja hiljaisia signaaleja. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi kokoomuksella on ollut niin korva- kuin toivokampanjansa.
Usein muutos kuten itse elämäkin on alussa varsin hentoa, mutta tiettyyn suuntaan kuitenkin pyrkimässä ja johonkin päin kallellaan. Hyvinkin hiljaiset signaalit voivat kasvaa trendeiksi. Ne pitää tunnistaa ajoissa, ennakoida tulevaa ja olla hiukan edellä. Veikkaukset voivat toki mennä metsäänkin.
Silläkin uhalla, että leimaudun vaarallisen imagomössön levittäjäksi, esittelen joitakin tuloksia keväällä tehdystä, aika vähälle huomiolle jääneestä Taloustutkimuksen mielipidekartoituksesta, jossa kohteena olivat Vasemmistoliiton todelliset ja mahdolliset kannattajat.
Ei liene suuri yllätys, että Vasemmistoliiton kannattajat nimesivät tärkeimmiksi vaaliteemoiksi hyvinvointipalvelujen turvaamisen kunnissa sekä pienituloisten aseman parantamisen.
Kun kokonaisuuksia avattiin, niin vasemmistoliittolaisten mielestä kolme kärkiteemaa vaaleissa olisivat jokaisen vanhusten hoidon turvaaminen, verotulojen lisääminen pääomaveroa korottamalla sekä välttämättömän perusturvan saaminen 750 euron tasolla kuukaudessa.
Vertailuryhmä – eli ne, jotka eivät kannata Vasemmistoliittoa – oli samaa mieltä vanhustenhuollosta ja pääomaverojen korottamisesta, mutta heillä kolmanneksi eniten kannatusta sai pakolaispolitiikan tiukentaminen.
Vasemmistoliiton kannattajista peräti 83-93 prosenttia on – vähän kysymyksestä riippuen – sitä mieltä, että puolue ajaa pienituloisten ja tavallista työtä tekevien ihmisten asioita.
Vasemmistoliiton kannattajat suhtautuvat puolueen aatemaailmaan ja puolueen ajamiin asioihin myönteisesti, mutta antavat kritiikkiä aktiivisuuden puutteesta, huonosta imagosta ja siitä, että puolue tukeutuu liikaa menneeseen – eli kannattajien mielestä Vasemmistoliitto on aatteellisesti oikealla tiellä.
Huolestuttavaa Vasemmistoliiton kannalta on, että peräti 51 prosenttia kannattajista on sitä mieltä, että puolue tukeutuu liikaa menneeseen. Vertailuryhmässä, eli ei-kannattajien keskuudessa, tällä kannalla oli vielä enemmän eli kolme neljäsosaa (74 prosenttia) vastanneista.
Kovin paljon ei lohduta, että muidenkin puolueiden osalta tulokset olivat samansuuntaisia. Vasemmistoliiton kannattajat kokevat SDP:n tukeutuvan menneeseen vielä Vasemmistoliittoakin enemmän, kun taas vihreät ovat heidän mielestään selvästi vähiten menneeseen tukeutuva puolue.
Vihreät koetaan kilpailevista puolueista selvästi eniten Suomea uudistamaan pyrkiväksi puolueeksi. Mielikuva on lähes yhtä vahva kuin vasemmistoliittolaisten kuva omasta puolueestaan.
Perussuomalaiset taas koetaan selvästi useimmiten puolueeksi, joka toimii (vastaajien) omien etujen vastaisesti.
Tutkimuksessa selvitettiin myös vasemmistoliittolaisten suhtautumista hallitukseen menoon.
Puolueen kannattajista noin 60 prosenttia kannattaa puolueen pyrkimistä seuraavaan hallitukseen, vaikka hallitusohjelmassa ei turvattaisi Vasemmistoliiton vaalitavoitteiden toteutumista. Loput ovat sitä mieltä, että hallitukseen voi mennä vain, jos vaalitavoitteet saadaan kirjattua hallitusohjelmaan.
Mieluisin hallituskumppani vasemmistoliittolaisille on SDP (54 pros.) ja toiseksi suosituin vihreät (24 pros.).
Vastaajista 43 prosenttia voisi ajatella Vasemmistoliiton ja keskustan samaan hallitukseen, vaikka keskusta ei olekaan kovin monelle mieluisin hallituskumppani. Kokoomus piti puolueista perää kymmenellä prosentilla.
Jos näiden tulosten pohjalta haluaa tehdä johtopäätöksiä, niin ensimmäisenä tulee mieleen, että viimeinen sana ei kyllä ole ei, vaan ihan jotakin muuta – vaikkapa eteenpäin!
VASEMMISTOLIITON PUOLUEKOKOUS 2010:
- » Naurava puoluekokous 26.6.2010 10.18
- » Puoluevaltuusto uusiutui reippaasti 22.6.2010 13.59
- » Kansan Uutiset mukana puoluekokouksessa 21.6.2010 12.26
- » Arhinmäki arvosteli minihallitusneuvottelujen tulosta 20.6.2010 18.10
- » Harvinaisen iloinen puoluekokous 20.6.2010 16.34
- » Tukea Etelä-Afrikkaan 20.6.2010 13.45
- » Arhinmäki vaati perussuomalaisilta vihdoin konkreettisia esityksiä 20.6.2010 13.21
- » Naistenhuoneessa rentoudutaan ja keskustellaan 20.6.2010 13.15
- » Vasemmistoliitto haluaa eroon ydinvoimasta ja turkistarhauksesta 20.6.2010 12.20
- » Vasemmisto-osaajat listataan 20.6.2010 10.30
- » Vasemmiston työntekijät eivät joudu pätkätöihin 20.6.2010 10.15
- » Lisää kasvisruokaa 20.6.2010 10.05
- » Tukea Polisariolle 19.6.2010 18.50
- » Moisio johtaa puoluevaltuustoa 19.6.2010 17.27
- » Marja Tyrni vieraili puoluekokouksessa 19.6.2010 17.00
- » Minkkinen ykkösenä puoluehallitukseen 19.6.2010 16.56
- » Eduskuntavaalit normaaliaikataulussa riittää Arhinmäelle 19.6.2010 16.44
- » Vaalivoittoon tarvitaan jalkatyötä ja sosiaalista mediaa 19.6.2010 14.32
- » Puhakka uusi pestinsä 19.6.2010 13.28
- » Osa-aikatyölle on lailla määrättävä katto 19.6.2010 12.47
- » Kalliorinne jatkaa ensimmäisenä varapuheenjohtajana 19.6.2010 12.38
- » Arhinmäki jatkaa puheenjohtajana 19.6.2010 11.41
- » Puoluekokoukset edelleen joka kolmas vuosi 19.6.2010 11.27
- » Henkilövalintojen päivä vasemmistossa 19.6.2010 11.22
- » Puoluekokouksen ensikertalaiset: Uudesta vasemmistosta kapitalismikriittinen kansalaisliike 18.6.2010 19.11
- » Uusia ehdokkaita ei ilmaantunut 18.6.2010 18.21
- » ”Vasemmistoliitto on palavan rakkauden puolue” 18.6.2010 16.15
- » Ulos neljän seinän sisältä 18.6.2010 15.23
- » Arhinmäki kehui Puhakkaa 18.6.2010 14.41
- » Huutola kiitti Arhinmäen linjauksia 18.6.2010 14.19
Presidentinvaaleissa rakennettiin vasemmistoliiton nousua
Kenkätehtaalla koko elämä
Huima hattu ja kuristavat kädet
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Kokoomuksen vuoden 1918 tavoite täyttyi
Vastaan olemalla puolesta
Niinistö on pääkirjoitustoimittaja-ainesta
Kohti toista kierrosta
Nämä ovat Euroopan kauheimmat luvut
Viihteellisyyttä ei voida välttää
Helmiä tyhjälle kotikatsomolle
Leikkiä ja joulun rauhaa
Demokratia – ketä kiinnostaa?
Luulo ei ole tiedon väärti
Opus Dein hengessä kriisiä hoitamassa
Kansanvalta on kuollut ja kuopattu
Kuperiskeikka ja sitten presidentiksi
Ostaako Kiina Euroopan?
Gaddafinkin murha oli murha
Pyrstötähti uhkaa
Euroopan vuoro kokeilla sokkihoitoa
Ihmeellisiä asioita tapahtuu
Hommalaiset yllättivät kukkahattumokuttajan
Kuukaudessa ei pudota politiikan kartalta
Sääjournalismi yhteiskunnan luokkaluonteen heijastumana
Yleisurheilun kulta-ajat takanapäin
Ja he uhrasivat jumalille
Alv rokottaa lehtiä
Aika verolle
Lipponen osaa yllättää
Ihahaa hevoset, ihahaa
Vapaaehtoinen auttaa, oppii ja vaikuttaa
Kaikki eivät voi hävitä
Raiskaus on julma rikos
Vanha suola janottaa
Pää järveen viilenemään
Kauas meren taa
Vihollinen on niin vaikea tunnistaa
Lepo ennen luovuutta
Hillutaan hillitysti
Ah, taidetta!
Umpikujan peräseinälle
Silmänkääntötemppu
Naulakkoon jätetyt aatteet


Peräti 51 prosenttia Vasemmistoliiton kannattajista on sitä mieltä, että puolue tukeutuu liikaa menneeseen.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina