23.4.2010 06.00

Kirja Mikä meitä jakaa? on osa Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaisen torjunnan teemavuoden tapahtumia Suomessa. EU:n 84 miljoonasta köyhästä 700 000 on suomalaisia.

Viimeinen sana

Mikä on se maa, jossa...

Kai Hirvasnoro

Pohjois-Euroopan ilmatilassa lentelee tuhkan lisäksi myös Matti Vanhasen tautia. Ruotsin prinsessan sulhasella on valtiomiesmäinen selitys siitä, tuliko vietettyä yhteinen yö norjalaisen povipommin kanssa: En muista.

Viimeistään nyt Ruotsissa olisi syytä ottaa käyttöön pyöräilykypärät myös makuuhuoneissa. Josko ne ehkäisisivät Vanhas-viruksen leviämistä.

Käsi ylös kaikki, jotka ovat kuulleet maanantaina julkaistusta kirjasta Mikä meitä jakaa?, jonka julkaisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, ja jonka kirjoittajia ovat maan johtavat köyhyystutkijat. Ei taida kovin monta kättä nousta, koska tällaiset hyvinvointivaltion tilaa syväluotaavat analyysit eivät kiinnosta julkisuutta.

Ei, vaikka tämänkin kirjan väittämät ovat silkkaa dynamiittia.

Ei taida EK ottaa vastaan karvalakki-lähetystöjä.

Kuten Kansan Uutisten Verkkolehdessä jo maanantaina kerrottiin, sanoi tutkimusprofessori Sakari Hänninen kirjan julkistamistilaisuudessa eriarvoisuuden kasvun johtuvan etupäässä valtiovallan omista toimista. Markkinoiden selän taakse ei voi mennä, vaan rikkaiden OECD-maiden nopein tuloerojen kasvu on itse aiheutettua. Pääosin tämä johtuu veropolitiikasta.

Toisen järisyttävän väitteen mukaan valta Suomessa ei enää ole kansalla, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Eduskunnan merkitys on laskenut ja ratkaisevilta osin päätöksentekoa hallitsevat kansainväliset järjestöt, valtiovarainministeriö sekä elinkeinoelämä esikuntineen, Hänninen sanoi.

Eduskuntaan vaikutettiin vuosikymmeniä lähetystöillä, addresseilla ja mielenosoituksilla. Ei taida EK ottaa vastaan karvalakkilähetystöjä.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen puhuu usein ääni muristen hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisesta.

Minkä hyvinvointiyhteiskunnan?

Tuoreessa kirjassa kerrotaan muun muassa seuraavaa. Kilpailukyky- ja BKT-mittauksissa Suomi on maailman huippua, mutta hyvinvoinnin eri ulottuvuuksia mittaavalla GPI-mittarilla käännyimme edelleen jatkuvaan laskuun jo vuonna 1989. 2000-luvulla GPI on painunut jo 1970-luvun alun alapuolelle, koska talouskasvu ei ole enää vuosikymmeniin lisännyt ihmisten kokemaa hyvinvointia.

Lapsiköyhyys on kasvanut kolminkertaiseksi vuodesta 1994.

Entä terveyserot? OECD on tutkinut terveydenhuollon oikeudenmukaisuutta jäsenmaissaan. Lääkärissä käyntien jakautumisessa tuloryhmittäin Suomi jäi vertailun viimeiseksi. Terveydenhuollon estettävissä oleva kuolleisuus on alimman ja ylimmän tuloryhmän välillä nyt nelin–viisinkertainen kun 1990-luvun alussa se oli 2,5-kertainen.

Totta tietysti on, että vastaavanlaisia suunnilleen samojen kirjoittajien köyhyyskirjoja on viime vuosina julkaistu pilvin pimein. Uutiskynnyksen ylittäminen vaikeutuu.

Kukaan ei voi ainakaan sanoa, etteikö tietoa eriarvoisuuden lisääntymisestä ole olemassa. Sitä voi ihmetellä, miksi tällä tiedolla ei ole mitään vaikutusta. Seuraavan köyhyyskirjan sijaan tutkijat voisivatkin selvittää päättäjien sielunelämää.