
Viimeinen sana
Kadonneet lapset
Olen viime viikot ollut etuoikeutetussa asemassa kuulemassa Suomen parhaita asiantuntijoita turvallisuutemme uhkakuvista ja niihin varautumisesta. Valtakunnallinen maanpuolustuskurssi on kohta 50 vuotta täyttävä instituutio ja suomalainen huippuinnovaatio, jota ei oikein voi viedä maailmalle. Vain harvassa maassa talouselämän, politiikan, virkamieskunnan ja tiedotusvälineiden edustajat voivat täysin luontevasti istua samoilla luennoilla saamassa saman informaation.
Pelisääntöjen mukaan kurssin sisällöstä ei puhuta julkisuuteen. Ei siis tässäkään, vaikka mitään suuria salaisuuksia ei kuultukaan. Ihan samoja asioita voi lukea viime viikon Viikkolehden kapteeni Jarno Limnéllin haastattelusta.
Omista vaikutelmista voi kuitenkin puhua. Päällimmäiseksi 15 päivän rutistuksesta jäi, ettei Suomen turvallisuuden suurin uhka eikä edes haaste ole Venäjä, Venäjä, Venäjä, vaan köyhyys, syrjäytyminen ja eriarvoisuuden kasvu.
Kurssipäivinä hiipivät mieleen vajaan 20 vuoden takaiset Kansan Uutisten jutut. Edellisen porvarihallituksen aikana KU:n käyttämät asiantuntijat arvioivat silloista lamapolitiikkaa yhdensuuntaisesti: lyhytnäköisesti tehdyillä säästöillä tulee myöhemmin olemaan kova hinta.
Silloiset ennustukset ovat toteutuneet pelottavan hyvin. Suomeen syntyi se pysyvä ja periytyvä köyhyys, josta sosiaalipolitiikan asiantuntijat puhuivat, mutta ”talousviisaat” viis veisasivat.
Viime laman lasku näkyy nyt muun muassa rikostilastoissa, suurena päihteiden väärinkäyttönä ja ennen kaikkea elämäntaitojen puuttumisena nuoremmissa ikäluokissa. Vuosittain tuhannet nuoret ovat jääneet kokonaan vaille peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Poikiin yhteiskunta saa yhteyden vielä kutsunnoissa, mutta armeijan keskeyttää vajaat 20 prosenttia ikäluokasta, suurin osa erilaisista psykiatrisista syistä. Sen jälkeen he ovat omillaan ja vain harva osallistuu tulevina vuosikymmeninä yhteisen kakun kasvattamiseen.
Valtiovarainministeriö aloitti suomalaisten kriisitietoisuuden kasvattamisen pari viikkoa sitten. Kohta puolueilta aletaan vaatia säästölistoja ja leikkauskohteita.
Talouden vaikeaa tilannetta ei kannata vähätellä. Mutta kun seuraavissa hallitusneuvotteluissa leikataan, niin toivottavasti silloin kuunnellaan myös sosiaaliviisaita. Ettei viiden euron suutari tekisi taas kuuden euron vahinkoa. Meillä ei ole varaa syrjäyttää enää yhtään ihmistä.
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vesipula ajaa ihmiset ja eläimet vastakkain Burkina Fasossa
Sateiden vähyys toi kuivuuden Länsi-Afrikkaan, nälkä ja jano uhkaavat.
Markkinoiden usko luottoluokittajiin horjuu
Ay-oppia Uruguayssa
Talkoomatkalaiset veivät ay-oppia Uruguayhin ja oppivat vähän itsekin.
Venäjän vallankumous Emma Goldmanin silmin
Kokoomuksen vuoden 1918 tavoite täyttyi
Vastaan olemalla puolesta
Niinistö on pääkirjoitustoimittaja-ainesta
Kohti toista kierrosta
Nämä ovat Euroopan kauheimmat luvut
Viihteellisyyttä ei voida välttää
Helmiä tyhjälle kotikatsomolle
Leikkiä ja joulun rauhaa
Demokratia – ketä kiinnostaa?
Luulo ei ole tiedon väärti
Opus Dein hengessä kriisiä hoitamassa
Kansanvalta on kuollut ja kuopattu
Kuperiskeikka ja sitten presidentiksi
Ostaako Kiina Euroopan?
Gaddafinkin murha oli murha
Pyrstötähti uhkaa
Euroopan vuoro kokeilla sokkihoitoa
Ihmeellisiä asioita tapahtuu
Hommalaiset yllättivät kukkahattumokuttajan
Kuukaudessa ei pudota politiikan kartalta
Sääjournalismi yhteiskunnan luokkaluonteen heijastumana
Yleisurheilun kulta-ajat takanapäin
Ja he uhrasivat jumalille
Alv rokottaa lehtiä
Aika verolle
Lipponen osaa yllättää
Ihahaa hevoset, ihahaa
Vapaaehtoinen auttaa, oppii ja vaikuttaa
Kaikki eivät voi hävitä
Raiskaus on julma rikos
Vanha suola janottaa
Pää järveen viilenemään
Kauas meren taa
Vihollinen on niin vaikea tunnistaa
Lepo ennen luovuutta
Hillutaan hillitysti
Ah, taidetta!
Umpikujan peräseinälle
Silmänkääntötemppu
Naulakkoon jätetyt aatteet


Suomeen syntyi se pysyvä ja periytyvä köyhyys, josta sosiaalipolitiikan asiantuntijat puhuivat, mutta ”talousviisaat” viis veisasivat.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina