27.11.2009 06.08

Lehtikuva/ LUKE MACGREGOR

Mielenosoittajat Lontoossa eivät ole unohtaneet, että entinen pääministeri Tony Blair on tapattanut tuhansia ihmisiä.

Viimeinen sana

Verta Tony Blairin käsissä

Kai Hirvasnoro

Britanniassa on sanottu vasta muutama ensimmäinen sana Irakin sotaa koskevassa julkisessa tutkinnassa, joka kestänee ainakin vuoden. Jo niiden perusteella on selvää, ettei entisen pääministeri Tony Blairin paikka ollut ainakaan Euroopan unionin presidenttinä. Sotarikostuomioistuin sitä vastoin sopisi hänelle.

Washingtonista kuului voimistuvaa sotarumpujen kuminaa.

Tällä viikolla alkaneen tutkinnan on tarkoitus selvittää, miksi Britannia hyökkäsi Yhdysvaltain rinnalla Irakiin maaliskuussa 2003. Sotaa perusteltiin Irakin joukkotuhoaseiden muodostamalla uhkalla. Hyökkäys onnistui. Saddam Hussein syrjäytettiin ja hirtettiin. Joukkotuhoaseita ei kuitenkaan löytynyt, mutta maa ajettiin kurjuuteen ja kaaokseen. Siviiliuhrien määrä on Iraq Body Count -sivuston mukaan nyt 94 000–102 000.

Tutkinnassa on selvinnyt kahden ensimmäisen päivän aikana muun muassa tämä: Britannian ulkoministeriö sai noin kymmenen päivää ennen hyökkäyksen alkua tiedustelutietoa siitä, että Irakin joukkotuhoaseet on purettu. Ministeriö ei myöskään uskonut Irakilla olevan sellaisia pitkän kantaman ohjuksia, joilla Saddam voisi hyökätä 45 minuutissa Eurooppaan kemiallisin ja biologisin asein. Väite hyökkäyksestä 45 minuutissa oli aivan keskeinen, kun Tony Blair pelotteli brittejä.

Blairin ulkoministeri Jack Straw sai vuodesta 2000 alkaen kasapäin tiedustelutietoa siitä, etteivät Irakin joukkotuhoaseet muodosta mitään oleellista uhkaa. Elo-syyskuussa 2002 tietojen sävy muuttui täysin. Häly kemiallisten ja biologisten aseiden ympärillä alkoi äkkiä kasvaa.

Britit saivat oppia, että Saddamin syrjäyttäminen on George W. Bushin hallinnon tavoite numero yksi. Se oli asetettu kuukausia ennen 11. syyskuuta 2001 tapahtunutta hyökkäystä.

Aluksi britit yrittivät ottaa etäisyyttä asiaan, koska tiesivät mahdollisen hyökkäyksen laittomaksi. Washingtonista kuului kuitenkin voimistuvaa sotarumpujen kuminaa, jota Blair ei voinut olla ottamatta huomioon, Bushin puudeli kun oli.

Syyskuussa Tony Blair alkoikin puhua joukkotuhoaseista välittömänä uhkana. Aseohjelmat ovat aktiivisia ja kasvamaan päin, Blair ensin väitti. Myöhemmin samassa kuussa hän totesi hallituksen virallisessa muistiossa, ettei ”asiasta ole epäilystäkään.”

Tutkinnassa on todistettu sekin, ettei Saddam Husseinin hallinnolla ollut mitään yhteyttä terroristiverkosto al-Qaidaan eikä syyskuun 2001 hyökkäykseen. Osama bin-Laden ei ollut luonnollinen liittolainen Saddamille eikä Irak halunnut tulla millään tavalla yhdistetyksi terrori-iskuun. Brittivirkamiehetkin tiesivät tämänkin. Yhteyden osoittaminen tiedettiin mahdottomaksi, mutta ainahan voi vihjailla.

Britanniassa käynnistynyt tutkinta on hyvä esimerkki siitä, miten erittäin rajuja virheitä tulee arvioida avoimesti ja julkisesti edes jälkikäteen. Sodan varsinaisessa sylttytehtaassa asia aiotaan ilmeisesti lakaista maton alle ja Bushin konnagalleria välttyy kaikesta vastuusta, julkiselta häpeältäkin.

Nyt kuulluissa todistuksissa ei sinänsä ole mitään uutta. Kaikki olennainen sotaan johtaneesta kieroilusta on kerrottu julkisuudessa jo vuosia sitten, myös Viikkolehdessä. Mutta virallinen tunnustus väärinkäytöksistä tekee vähän oikeutta Bushin ja Blairin uhreille. Jos se nyt joukkohaudoissa paljoakaan lämmittää.