Olemmeko unessa?

JOUKO JOENTAUSTA

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n entinen johtaja, nykyinen Kemijärven kaupunginjohtaja Arto Ojala esittää SAK:n Palkkatyöläinen -lehdessä haastavan kysymyksen: ”Miksi media nukkuu?”

Ojala ei itse etsi vastausta kysymykseen, mutta esittää joukon haastavia lisäkysymyksiä, joita toivottavasti eri tiedotusvälineissä – varsinkin niissä, joissa on runsaasti voimavaroja – mietitään vähän enemmänkin.

Ojalan kysymysten taustalla eivät ole kuluneen viikon tapahtumat, vaikka jotkin niistäkin saattaisivat antaa syyn aihepiirin tarkasteluun.

Elämmekö siis unessa? Nukkuuko media?

Kun viime viikon lopulla julkaistiin kirjailija Jari Tervon uusin romaani Koljatti, niin silloin monet lehdet ja sähköisetkin mediat tuntuivat olevan erityisen hyvin hereillä. Uusi romaani sai paljon ilmaista mainosta. Kassakone kilisi, Tervo kiitti ja kumarsi.

Tervon uusinta kirjaa on luonnehdittu poliittiseksi satiiriksi, jota on tunnetusti vaikea kirjallisuudenlaji erityisesti Suomessa, jossa ei ole viime vuosikymmeninä välttämättä tarvittu satiiriin erityisesti kirjoja, kun monen poliitikon toiminta on ollut taruakin ihmeellisempää. Silloin vanhaan ”hyvään” Kekkosen aikaan satiiri oli tarkoin annosteltu ruokalaji, jota sai nauttia pieninä annoksina tarkoin valitussa piirissä.

Fakta ja fiktiohan eivät silloin tietenkään menneet sekaisin? Vai olivatko ne sittenkin suloisesti sekaisin, kuten nytkin.

Jos ei esimerkiksi tietäisi, että Nova Group Oy:n velallisselvityksen on tehnyt arvostettu asianajotoimisto Bützow, niin voisi kuvitella, että Tervon Koljatista on tullut markkinoille kakkososa, jota voisi kutsua vaikka Koljatin pojaksi. Fakta on fiktiotakin ihmeellisempää.

Kun Tervon kirjan (jota en kylläkään ole lukenut – vielä) fiktiivisenä hahmona on sattumoisin pääministerin näköinen ja oloinen mies, niin helposti voi syntyä illuusio siitä, että romaanihenkilö onkin istuva pääministeri Matti Vanhanen.

Julkaistujen lainausten mukaan satiirikirjan romaanihenkilö on varsinainen seksihurjastelija, joka muun muassa pitää seksiorjaa kellarissa. Tämän tietää nyt koko Suomen kansa. Siitä ovat kertoneet muun muassa eri tv-kanavat. Media ei tosiaankaan nukkunut, sillä se älysi kysyä asiasta suoraan jopa romaanihenkilön näköiseltä Vanhaselta.

Tosin taisi taustatyö jäädät tekemättä, sillä eihän pääministerillä ole kellaria.

Vanha kolmikantamies Arto Ojala ei tarkoittanut kuitenkaan kirjallisuutta kysellessään sitä, missä media oikein menee. Hän muistutti ensin sarkastisesti, että uudet nuoret toimittajasukupolvet ovat viikkojen työn tuloksena todistaneet vanhan itsestäänselvyyden, että elinkeinoelämä rahoittaa vaaleissa porvaripuolueita ja jonkin verran demareita ja ay-liike vasemmistopuolueita.

Tähän on siis energiaa riittänyt, mutta Ojala ihmettelee, missä piileskelee vakava, analyyttinen talousjournalismi? Missä on pohdiskelu talouden tilasta ja selviytymisen strategioista?

Suomen tulevaisuus on uusissa innovaatioissa. Toteamus tuntuu kliseeltä, mutta se on myös totta.

Ojala muistuttaa kolumnissaan, että Suomessa koulutetaan 70 prosenttia maailman metsäinsinööreistä. Hän kysyy, mikä sitten on heidän tutkimuksellinen roolinsa suomalaisessa metsäteollisuudessa? ”Ovatko metsäyhtiöt liian isoja vastaamaan vikkelästi markkinoiden kehitykseen tai jopa ohjaamaan markkinoita. Pärjäävätkö pienet suuria paremmin?”

Ojala on huolissaan myös Suomen tulevaisuudesta puuteollisuusmaana ja kysyy: ”Onko betoniteollisuus määritellyt rakentamisen normit niin, että puutalorakentaminen on Suomessa vaatimattomalla tasolla? Miksi suomalainen puutuotedesign ei ole johtanut maailman valloitukseen?” Itse asiassa on käynyt päinvastoin ja kiinalainen lastulevytuotanto valtaa markkinoita.

Kun Suomen tulevaisuus riippuu uusista innovaatioista, niin hukataanko nyt koulutusta ja osaamista, vai onko niin, että Suomen maine ei vastaakaan todellisuutta? Elämmekö fiktiomaailmassa?

Vastuuta voi tietysti aina sysätä medialle, mutta vastauksia Ojalan kysymyksiin pitäisi kuitenkin löytyä ennen muuta niiltä, jotka asioista päättävät.