4.9.2009 09.30

Jyrki Katainen päästeli kummia Timo-Erkki Heinon toimittamassa ohjelmassa Lisää rahaa Suomen rikkaille.

Kamala 1980-luku

KAI HIRVASNORO

Maanantaina esitetty Timo-Erkki Heinon MOT-ohjelma Lisää rahaa Suomen rikkaille oli Yleä parhaimmillaan. Heino esitteli perusteellisesti ja kansaan menevästi, miten tuloerot repesivät kasvuun porvarihallituksen vuoden 1993 pääomaverouudistuksen jälkeen.

Rikkaat saivat lisää tuloja, mutta maksoivat vähemmän veroja. Pankkitoimihenkilö Tuula Muukkosen tulot ovat nousseet 1990-luvun alkupuolelta alkaen 43 prosenttia ja veroprosentti 26:sta 27:ään. Nordean hallituksen jäsenen Björn Wahlroosin tulot nousivat samana aikana yli 5 000 prosenttia, mutta veroprosentti laski 55:stä 34:ään.

Tuloerojen räjähdysmäinen kasvu ei ole uusi tieto Kansan Uutisten Viikkolehden lukijoille. Tuhannen rikkaimman suomalaisen irtiotosta kerroimme ensimmäisen kerran syksyllä 2004.

Todelliselta pommilta tuntui valtiovarainministeri Jyrki Kataisen yllättävä perustelu sille, miksi rikkaiden rikastuminen – ja myös köyhien tosiasiallinen köyhtyminen – samaan aikaan, on ihan kliffa juttu: ”... kuka haluaa palata 60-luvun tai edes 80-luvun hyvinvointiyhteiskuntaan, niin harvapa nostaa kätensä, että monessa suhteessa Suomi on tietenkin vaurastunut.”

Kokoomuksen ulkopuolisessa todellisuudessa on totuttu pitämään 1980-lukua 1950-luvulla alkaneen hyvinvointivaltiokehityksen huippuna. Taloudellinen tasa-arvo oli silloin kukkeimmillaan määrätietoisen politiikan tuloksena.

Sitten 1987 kokoomus pääsi hallitukseen ja pian oli katastrofi edessä. Ja nyt Jyrki Katainen sanookin, että 1980-luku oli synkkää aikaa. Vuonna 1971 syntyneenä hänellä on näkemykselleen tietenkin vankka pohja.

Piti ihan pysähtyä miettimään, että mitä se 1980-luku meni.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tietokannoista löytyi hakuammunnalla pari tunnuslukua. 1980-luvun huipentumana vuonna 1990 lapsiperheistä kodinhoitoapua saaneita oli 8,2 prosenttia, Kataisen kultakaudella osuus oli pudonnut 1,8 prosenttiin vuonna 2007. Samana ajanjaksona 75 vuotta täyttäneistä kodinhoitoapua saaneiden osuus putosi 31,4 prosentista 18,9 prosenttiin.

Kyllähän kaikkea mahdollista apua on edelleenkin saatavissa, mutta vain rahalla. Yhteiskunnan palvelutuotanto on monin osin romahtanut ja palveluseteleillään kokoomus haluaa yksityistää loputkin.

Sattui silmiin myös selvitys mielenterveystyön kehityksestä eri aikoina. Sen mukaan 1980-luku oli alan kehityksen vuosikymmenen. Kataisen paremmassa maailmassa kehitys on kääntynyt toiseen suuntaan. Sairaalapaikkoja on vähennetty, mutta samaan aikaan avohoidonkin kehitys pysähtyi.

Eduskunnan 100-vuotisjuhlakirja kertoo, että kattava työtapaturmavakuutus Suomeen saatiin vasta 1981. Työttömyysvakuutus nousi parhaimmilleen 1984. Kansaneläkkeiden suhteellinen taso oli suurimmillaan 1980-luvulla, mutta se alkoi hiipua jo saman vuosikymmenen lopulla. Lapsilisien suhteellinen arvo oli Suomessa yhdessä Ruotsin kanssa maailman korkeimpia 1980-luvun puolivälissä.

Ja sitten oli yksi asia, joka meillä on nyt, mutta jota ei tarvittu 1980-luvulla: leipäjonot. Ketään ei nöyryytetty jonottamaan ruokaa, koska perusturva riitti ainakin välttämättömimpään.

Nykyisin Kelan tutkimusjohtajana työskentelevä Olli Kangas kokoaa eduskunnan juhlakirjassa vuonna 1990 huipentuneen tilan olleen kansainvälisesti ainutlaatuinen:

”Muutamassa vuosikymmenessä maa onnistui parantamaan kansalaistensa sosiaaliturvaa ilmiömäisen nopeasti, samalla kun kansantulo kasvoi nopeammin kuin muissa OECD-maissa keskimäärin. Talouden ja hyvinvoinnin kasvu muodostivat toisiaan vahvistavan hyvän kehän.”

1980-luku ei ollut mikään paratiisi, ei ainakaan, jos uskoo silloisia Kansan Uutistenkin otsikoita. Niiden mukaan eriarvoisuus eteni ja köyhyys kohteli kaltoin.

Jyrki Kataisen heitto kuitenkin hämmentää. Minkä arvojen varassa maata johdetaan? Vaiko sittenkin arvottomuuden?

Kataisen osuus MOT-ohjelmassa synnytti vaikutelman, ettei valtiovarainministeri ja Suomen suosituimman puolueen puheenjohtaja ole tätä ennen kuullutkaan mistään tuloerojen repeämisestä vaikka asiaa on eri tahoilla puitu ainakin viiden vuoden ajan. Eivätkö päättäjät enää seuraa ollenkaan tutkimustoimintaa? Ja jos seuraavat, niin eivätkö vain välitä siitä?

Ohjaako tämän päivän päätöksentekoa loppujen lopuksi se, että Jyrki Katainen ei päässyt Siilinjärven nuorisodiskossa saatille lukiolaispoikana ja siitä jäi mielikuva, että 1980-luku oli ihan fuck off?