
Rottakokeita kokoomuksen tapaan
Jos joku vielä luulee, että kokoomusta johtavat kauppakamaripojat, joiden yleinen elämänkokemus rajoittuu eri kabinettien sisustuksen, ruokien ja ruokajuomien tuntemukseen, niin on täsmälleen oikeassa. Kokoomuksen mannekiineiksi kelpaavat kyllä pienipalkkaiset sairaanhoitajat ja muut palkansaajat, varsinkin jos ovat näyttäviä nuoria naisia. Mutta kun on aika vetää linjaa, heidän kokemuksensa ei kiinnosta. Paitsi tietysti imagoa rakentavissa kampanjoissa.
Kokoomuksen politiikka on vähän niin kuin tuo sosialismi. Näyttää hemmetin hyvältä paperille painettuna teoriana, mutta ei toimi käytännössä, vaikka kuinka yrittäisi tarkastella asiaa parhain päin.
Tämä purkaus johtuu siitä, että työ- ja elinkeinoministeriö todisti viime perjantaina kokoomuksen keskeisen viime laman jälkeisen linjauksen kuplaksi.
Kun kokoomus vuonna 1995 pääsi hallitukseen, sen tärkein linjanveto oli laman syrjäyttämien ihmisten syyllistäminen. Köyhän kyykyttäminen ei ollut tarpeeksi, maassa makaavaa piti varmuuden vuoksi vielä potkiakin.
Jotta ilman omaa syytään työttömiksi jääneet varmasti tuntisivat itsensä todella huonoiksi ja epäonnistuneiksi, kokoomus halusi kurittaa heitä kahdella innovaatiolla.
Toisessa toimeentulotukea kaikkein vähävaraisimmilta leikattiin säätämällä asumiskulujen omavastuu. Tavoite, jonka kaikki asiantuntijat tiesivät jo ennen lain säätämistä jäävän toteutumatta, oli ”kannustaa” köyhät muuttamaan halvempiin asuntoihin. Sitä korskeat poliitikot eivät kertoneet, mistä niitä halvempia vuokra-asuntoja löytyy.
Eikä niitä löytynytkään, mutta silti tätä kokoomuslaista rottakoetta jatkettiin eläinystävällisesti ihmisillä 2000-luvulle asti ennen kuin Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus myönsi, että juuri niin siinä kävi kuin etukäteen oli tiedettykin, ja purki lain.
Toinen kokoomuksen Epätoivo-kampanja koski työttömyyttä. Kokoomuslaiset vetivät jostain propellihatusta ”tiedon”, että laman takia irtisanotut sadat tuhannet ihmiset ovat vielä vuosi laman jälkeen työttöminä omasta syystään. He eivät kannustu hakemaan töitä, koska ansiosidonnainen työttömyysturva houkuttelee laiskottelemaan. Työmarkkinoilla ei tietenkään ollut mitään tekemistä työttömyyden jatkumisen kannalta.
Alkoi työttömien kannustaminen keppikurilla. Vuonna 1996 nuorten pääsyä uudelle työmarkkinatuelle rajoitettiin ja kaikkeen kansaan uhkailu ulotettiin eri toimenpiteillä vuosina 1998 ja 2002.
2006 kokoomus oli oppositiossa, mutta SDP:n työministeri Tarja Filatov täydensi kokoomuslaisen teurastuslinjan uusimmalla työmarkkinatukiuudistuksella, jossa 500 päivää työttömänä olleelle tuli uhka peruspäivärahankin menettämisestä.
Viikko sitten työ- ja elinkeinoministeriö julkisti tutkimuksen tämän kokeilun tuloksista: ei toimi. Työttömät ohjautuivat kyllä toimenpiteisiin, mutta eivät päässeet töihin. Avoimilla työmarkkinoilla pitkäaikaistyöttömällä on seinä vastassa, vaikka häntä kuinka uhkailtaisiin ja ”kannustettaisiin” toimeentulon rippeidenkin menettämisellä.
Työministeri Tarja Cronberg totesi tutkimuksen julkistamistilaisuudessa, että pelotteet vain lisäävät ihmisten ahdistusta ja aiheuttavat vihaa yhteiskuntaa kohtaan.
Viikkolehti kertoi uudistuksen tuloksista jo viime elokuussa. Vuosina 2006 ja 2007 yhteensä 15 500 pitkäaikaistyötöntä menetti sen vuoksi työmarkkinatukensa.
Jos todellisuus ja visiot ovat ristiriidassa kokoomuslaisuuden kanssa, niin sen pahempi todellisuudelle.
Ja olivathan siellä kannustamisen alkupäässä vasuritkin mukana. Valitettavasti.
Se on muuten kohta kevät. Arvoisat Suomen naiset. Eiköhän sovita yhdestä asiasta. Shortsikaudella minä en käytä niiden alla pitkiä kalsareita ettekä Te puolestanne hameen kanssa nk. leggingsejä.
Helsingin Vasemmisto korostaa lähipalvelujen toimivuutta
Nostaako SAK kapinalipun?
Isille saatava lisää perhevapaita, jos naiset halutaan töihin
Valtiosihteeri Jarmo Lindén (vas.) vaatii lisää perhevapaita isille.
Hyvätuloiset töissä pitempään? ”Outoa, jos heikompiosaiset maksavat yltäkylläisten eläkevuodet”
Miten vähennetään kasvihuonekaasuja?
EU-parlamentti esittää rahoitusmarkkinaveroa
Ensimmäinen aamu erämaassa
Vielä on yksi Brežnev pystyssä
Kyllä on kohtuutonta
Vuosi sitten oli toisin
Äärimmäisiä ajattelijoita
Medialta vetoa-apua Soinille?
Politiikasta tuli mielenkiintoista
Ihan mitätön juttu?
Kannattaisiko yrittää totuutta?
Tolkullisesta elämästä syrjäytyneet
AKT:n maine tahriintui
Minkä totuuden perässä kuljetaan?
Pankki ryösti pipomiehen
Uho ja tuho?
Kokoomuksen vuoden 1918 tavoite täyttyi
Vastaan olemalla puolesta
Niinistö on pääkirjoitustoimittaja-ainesta
Kohti toista kierrosta
Nämä ovat Euroopan kauheimmat luvut
Viihteellisyyttä ei voida välttää
Helmiä tyhjälle kotikatsomolle
Leikkiä ja joulun rauhaa
Demokratia – ketä kiinnostaa?
Luulo ei ole tiedon väärti
Opus Dein hengessä kriisiä hoitamassa


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
