Kaksikymmentä suurinta hoivayritystä pyörittää jo miljardibisnestä hoivassa, asumispalveluissa ja lastensuojelussa (Talouselämä 21.8.). Kasvunvaraa uskotaan riittävän, koska kuntien rahapula kasvattaa yhtiöitä erityisesti ulkoistusten ja hoivarakentamisen myötä.
Ennen kuin sote-uudistus näkee päivänvalon, paljon ehtii vielä tapahtua. Kunnat viestivät, että rahat eivät riitä vuoteen 2019 asti. Kiinnostus sosiaali- ja terveyspalveluita kohtaan on ymmärrettävää, sillä siinä liikkuvat isot verovarat.
Sote-kustannusten vaikutusarviot riippuvat siitä, kuka laskee ja miten. Yhtiöt penäävät hanakasti julkisen palvelutuotannon kustannuksia ja rahavirtoja julkisiksi. Esimerkiksi Attendo ei kuitenkaan osaa antaa kunnille tietoa tuottamistaan yksittäisten palvelujen hinnoista.
Tämä kävi ilmi 13 sairaanhoitopiirin jäsenkunnan suunnitellessa Pohjois-Karjalassa alueensa sosiaali- ja terveyspalveluita Siun sote -hankkeessa. Siun soten suunnittelijat eivät ole saaneet Attendolta tietoa yksittäisten palvelujen, kuten kotihoidon, hammashuollon tai muiden palveluiden hinnoista.
Miksi yksityisen palvelutuottajan yksittäisten palvelujen hinnoista ei saa tietoa? Attendo on luvannut valottaa asiaa parin kuukauden kuluessa, mutta vetoaa osan tiedosta olevan liikesalaisuuksia. Monikansallisten hoivayritysten veromenettelyt herättävät myös kysymyksiä veronmaksun vastuullisuudesta.
Voiko vanhuksilla ja vammaisilla tehdä voittoa ja kenelle loppulasku viimein kohdentuu?
Julkisiin sopimuksiin ja ulkoistamisiin liittyviä asiakirjoja penkoes-sa silmien eteen lävähtää monenlaisia erikoisia sopimusehtoja. Esimerkiksi kuntien tilojen luovutus palveluntuottajalle on yksinkertaisesti lyhytnäköistä sopimuspolitiikkaa. Sopimusten hintoja sovitaan usein tarkistettavaksi vuosittain ja hinta sidotaan indeksiin sekä moneen hankalasti hallittavaan osa-alueeseen.
Kymmenien vuosien sopimuskauden loppuhintaa ei voi ennustaa, mutta tuskin kustannukset alenevat kuntalaisten ikääntyessä. Kaikki palvelumuutokset vaikuttavat suoraan hintaan. Tukipalveluiden rooli ja hinta on ehkä sovittava vielä erikseen. Laitehankinnat voivat sopimusten mukaan jäädä palvelujen tilaajan vastuulle, samoin tilojen huolto ja siihen liittyvät kustannukset.
Hinta voi olla aluksi houkutteleva, mutta loppulaskua voinee vain arvailla. Kunnan maksettavaksi jää ulkoistettujen palvelujen osalta myös työntekijöiden eläkevastuut. Yhä pienemmältä kuntatyöntekijöiden joukolta kerätään eläkkeisiin tarvittava summa.
Palvelusetelit halutaan tuoda sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kuntaliiton selvityksen mukaan (2015) yleisimmin palveluseteliä käytetään sosiaalipalveluissa, seuraavaksi yleisintä se on terveyspalveluissa ja kolmanneksi lasten päivähoidossa.
Suomen yrittäjien kyselyn mukaan kunnat arvioivat palveluseteleiden tuoneen säästöjä kuntien menoihin. Kunnat tosin eivät tiedä, kuinka paljon ne säästävät. Mutta tietääkö edes palvelusetelin vastaanottava kuntalainen, mitä hän saa, keneltä ja paljonko omavastuu tulee olemaan?
Kerron esimerkin. Kaupunki X on päättänyt, ettei se palkkaa perhepäivähoitajia enää kunnan palvelukseen vaan perhepäivähoitoa tarjotaan ainoastaan palvelusetelillä. Tämä menettely on kyseenalainen. Asiakkaalla on oikeus kieltäytyä palvelusetelillä järjestetyistä palveluista, jolloin kunnan on järjestettävä hänen palvelunsa jollakin muulla tavalla. Entä jos perhepäivähoitajia ei olekaan kunnan palkkalistoilla?
Palvelusesteyrittäjänä toimiva perhepäivähoitaja osallistuu yrittäjyyteen tähtäävään valmennukseen. Julkisella sektorilla perhepäivähoitajista 58 prosentilla oli alalle soveltuva ammattitutkinto. Koulutus on huomioitu myös alan palkkaliitteessä. Itselleni hoitohenkilöstön koulutustaustalla on suuri merkitys. Yksittäiselle kuntalaiselle kustannusten vertailu on vaikeaa erilaisten laskutusperusteiden vuoksi.
Esimerkiksi kunnan tuottamassa kotihoidossa asiakas maksaa tietyn tuntitaksan, samoin yksityinen yritys on hinnoitellut palvelunsa tuntitaksan mukaan. Kuitenkin asiakkaalta perittävä asiakasmaksu kuntapalveluissa saattaa olla pienehkö ja kunnan tarjoaman palvelusetelin arvo ei välttämättä kata yksityisen tuntihintaa. Maksettavaa saattaa jäädä asiakkaalle itselleen palvelusetelistä huolimatta.
Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi ropisevat yksityisen hoivabisneksen laariin.
Yksityisellä terveys- ja sosiaalipalvelualan samoin kuin kunta-alan työehtosopimuksissa hoitoalan ammattitehtävien, esimerkiksi lähihoitajan, palkkaryhmään kuuluvan henkilön vähimmäispalkka on lähes sama noin 1 900–2 000 euroa kuukaudessa. Alojen työaikakorvaukset, ilta-, yö- tai sunnuntaityö, ovat nekin lähes samoja. Vuosilomaoikeuksissakaan ei ole suuria eroja. Kuitenkin hallitus tarjoaa nyt yksityisille yrityksille sosiaaliturvamaksun alennusta, mutta julkisen sektorin työnhintaa ei alenneta.
Kysymys on myös eettinen. Hoivasta tulee kulutustavaraa, jolla voi tehdä voittoa. Kolikon toinen puoli onkin, että kuntalaisen omavastuu toimintakyvystään, hoidostaan ja hoivastaan kasvaa. Mieluusti toistetaan sitä, että tulevaisuudessa ikääntyvät ovat valmiita maksamaan palveluistaan enemmän. Köyhempi väestö ei voi nauttia yksityisten palveluiden kirjosta nyt ja tuskin tulevaisuudessakaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan (2014) haavoittuvien väestöryhmien heikko hoitoon pääsy on merkittävä kansalaisten epätasa-arvon aiheuttaja. Haavoittuvuus voi liittyä ikään, sukupuoleen, koulutukseen, ammattiin, asuinpaikkaan, vähäiseen sosiaaliseen pääomaan tai heikkoon sosioekonomiseen asemaan.
Terveydenhuollon palvelujen käyttömahdollisuus maksukyvystä riippumatta on tärkeä terveyspoliittinen tavoite. Terveyspalvelujen saatavuutta on usein mitattu palvelujen käytön määrällä. Kuitenkin avoterveydenhuollon palvelujen käytössä on suuria eroja, jotka eivät johdu eroista palveluiden tarpeessa eli sairastavuudessa. Suomalaiset eivät näytä käyttävän sairaalapalveluita täysin tarvettaan vastaavasti, vaan sosioekonomisilla tekijöillä on vaikutusta myös niiden käyttöön.
Hyvinvoinnin markkinoilla kansalaisten erot uhkaavat kasvaa. Tosin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella haetaan vimmatusti vastakkaisia vaikutuksia. Pilkotuissa palveluissa kuntalainen jää häviölle: pysyvyys ja pitkäjänteisyys alistetaan kilpailutuksen alle tai yksityisen vastuun laajeneminen asettaa eri elämänvaiheessa ja elämäntilanteessa elävät ihmiset sattumanvaraisesti erilaiseen asemaan.
Kirjoittaja on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) erityisasiantuntija.