Talouspolitiikassa vaaditaan rakenteellisia uudistuksia. Niitä ovat eläkeikärajan nostaminen, julkisten palvelujen tehostaminen, markkinoiden voimistaminen ja monet muut vastaavanlaiset toimet. Menestyvän talouden keskeisin edellytys on kuitenkin hyvinvoivat ja toimintakykyiset ihmiset ja toisiinsa luottava ja solidaarinen kansa.
Niitä luonnehditaan käsitteillä inhimillinen ja sosiaalinen pääoma. Maailmanpankki kutsuu niitä yhdessä inhimillisiksi voimavaroiksi ja kertoo laskelmien osoittavan, että ne selittävät kaksi kolmannesta talouskasvusta. Kun inhimilliset voimavarat otetaan tosissaan, ymmärrys menestyvän talouden edellyttämistä rakenteellisista uudistuksista muuttuu perusteellisesti.
Tuloerojen tasoittaminen, päivähoidon ja koulutuksen parantaminen, syrjäytymisen vähentäminen, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja vastaavat vasemmiston vaatimukset saavat keskeisen aseman talouden rakenteellisissa uudistuksissa.
Jyrkät yhteiskunnalliset vastakkainasettelut ja suuret tuloerot ovat osoittautuneet erityisen haitallisiksi talouskasvun kannalta.
Perinteinen taloustiede selitti talouskasvun syntyvän keksintöjen myötä. Kehruu-Jenny, höyrykone ja nykyisin esimerkiksi informaatioteknologia sysäävät talouden kasvuun. Työn tuottavuutta lisäävä keksintö ja uusi toimintatapa saavat aikaan kasvusysäyksen. Tämä vaimenee, kun keksintö on tullut hyödynnetyksi taloudessa. Niinpä tarvitaan jatkuvasti uusia keksintöjä ja uudistuksia, jotta kasvu voisi jatkua.
1960-luvun alussa oivallettiin, että keksinnöt ja niiden hyödyntäminen syntyvät ihmisen korvien välissä. Kasvun perimmäisiä selityksiä ovat inhimilliset tiedot ja taidot. Näitä tietoja ja taitoja ryhdyttiin kutsumaan inhimilliseksi pääomaksi. Korostettiin koulutuksen tärkeyttä.
1990-luvulla havaittiin, että myös yhteisön omaisuudet ovat keskeinen taloudellista menestystä selittävä tekijä. Tutkimukset kertovat, että talouskasvu on sitä nopeampaa, mitä vahvempaa on kansalaisten luottamus toisiin kansalaisiin ja hallintoon, mitä enemmän kansalaiset osallistuvat yhteiskunnallisiin asioihin, mitä rehellisempää on keskinäinen vuorovaikutus, mitä tasaisempaa on tulonjako ja mitä helpompaa on sosiaalinen liikkuvuus eli siirtyminen yhteiskuntaluokasta toiseen.
Jyrkät yhteiskunnalliset vastakkainasettelut ja suuret tuloerot ovat osoittautuneet erityisen haitallisiksi talouskasvun kannalta. Kansan yhteenkuuluvuudesta tuli tärkeä tekijä.
Maailmanpankki arvioi inhimillisen ja sosiaalisen pääoman selittävän kaksikolmasosaa talouskasvusta. Tulos vastaa arkijärkeä. Viimekädessä menestys on riippuvainen meistä yksilöinä ja yhteisönä.
1980- ja 1990-luvuilla taloustieteessä kehitettiin uutta kasvuteoriaa, jossa talouskasvua selittävät tekijät saataisiin mukaan talousteoriaan. Aluksi lupailtiin inhimillisen ja sosiaalisen pääoman sisällyttämistä kasvun selityksiin. Esimerkiksi koulutusta ja innovointia onkin ilmaantunut talouskasvun teorioihin.
Uudetkaan kasvuteoriat eivät kuitenkaan sisällä monia inhimillisen ja sosiaalisen pääoman keskeisiä tekijöitä, kuten ihmisten sosiaalisia taitoja ja sitoutuneisuutta tai keskinäistä luottamusta ja osallistumista. Vielä kauempana ollaan niihin vaikuttavista yhteiskuntapoliittisista toimenpiteistä.
Jos sosiaaliset taidot ja sitoutuneisuus ja luottamus ja osallistuminen sekä niihin vaikuttavat yhteiskuntapoliittiset toimenpiteet saisivat edellyttämänsä painoarvon, tarvittavat rakennepoliittiset uudistukset saisivat uutta sisältöä. Esitän joitakin ilmeisiä esimerkkejä.
Tuloerojen tasoittaminen nousee tärkeään asemaan yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä luottamusta edistävänä tekijänä. Verotuksessa kiristetään suurten tulojen ja omaisuuksien verotusta ja vähennetään pienituloisten verotaakkaa. Perusturvaa parannetaan. Otetaan käyttöön riittävän korkea minipalkka ja minimityöaika.
Yhteiskunnallisia palveluja, kuten varhaiskasvatusta ja koulutusta vahvistetaan keskeisinä tekijöinä ihmisten toimintakyvyn ja sosiaalisten taitojen rakentamisessa. Ryhmäkokoja pienennetään päiväkodeissa ja peruskouluissa ja tukiopetusta lisätään.
Kysynnän lisääminen ja aktiivinen työllisyyspolitiikka korostuvat syrjäytymisen ehkäisemisessä. Laman aikana lisätään reilusti valtion investointeja ja palkkatuettuja työpaikkoja.
Rakennetaan ohjelma vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi työelämässä ja julkisessa hallinnossa sitoutuneisuuden ja luovuuden vahvistamiseksi. Työntekijöiden kuulemista työelämässä lisätään ja kunnallishallinnossa laajennetaan osallistuvaa budjetointia eli päätöksenteon kohteena olevien suoraa osallistumista.
Perustulon käyttöönotolla lisätään luottamusta ja ihmisten autonomiaa ja vähennetään kontrollointia ja väliin putoamista sosiaalipolitiikassa.
Näitä tehtäviä ei ole juurikaan esiintynyt rakenteellisista uudistuksista käydyssä talouspoliittisessa keskustelussa. Monissa nyt ehdotetuissa rakenteellisissa uudistuksissa on järkeä. On paikallaan, että yhteiskunnallisten palvelujen tuotanto hoidetaan nykyistä järkevämmin ja työurien katkoksia pyritään vähentämään. Mutta vielä tärkeämpää on, että inhimillinen ja sosiaalinen pääoma otetaan vakavasti.
Kuten edellä esittämäni esimerkit osoittavat, monet vasemmiston perinteiset vaatimukset saavat inhimillisen ja sosiaalisen pääoman myötä entistä vahvemmat perustelut. Menestyvän talouden edellytyksiä ovat eriarvoisuuden vähentäminen, yhteiskunnallisten palvelujen parantaminen, kysynnän lisääminen ja aktiivisen työllisyyspolitiikan voimistaminen, ihmisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja perustulon käyttöönotto. Kyse ei siis ole vain hyvinvoinnin lisäämisestä vaan menestyvän talouden edellytyksistä.
On hyviä perusteita väittää, että inhimillisen ja sosiaalisen pääoman keskeisten ominaisuuksien ja edellytysten puuttuminen talouden rakenteellisen uudistamisen vaatimuksista on vakavin talouden kehittämisen ongelmista. Monet vasemmiston keskeisimmistä vaatimuksista osoittautuvat menestyvän talouden keskeisiksi edellytyksiksi. Vasemmistolla on erinomaiset perustelut haastaa uusliberalistinen talouspolitiikka.
Kyse on lopulta maailmankuvasta tai paremminkin ihmiskuvasta. Me ihmiset olemme mahdollisuus. Menestyvän yhteiskunnan keskeisenä edellytyksenä on syytä nähdä ihmisten voimavarat ja yhteisöllisyyden voima.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori