Vapun aattona SDP julkisti keskustelukirjan Vasemmiston tulevaisuus. Se on yli kahdenkymmenen kirjoittajan voimin tehty artikkelikokoelma. Sen tarkoitus on pohjustaa SDP:n uuden puolueohjelman valmistelua. Kirjassa useampikin artikkeli antaisi aiheen esseeseen.
Minussa kirja herätti muistoja vasemmistoliiton ohjelmatyöstä. Erityisesti se toi mieleen ohjelmatyöryhmämme vuoden 1995 puoluekokoukseen lanseeraaman käsitteen ”kolmas vasemmisto”. Mistä oli kysymys? Se oli uusi tapa katsoa aatehistoriaa.
Euroopan ensimmäinen ideologinen ja poliittinen vasemmisto oli 1700-luvulla muotoutunut liberalismi, joka universaaleihin ihmis- ja kansalaisoikeuksiin vedoten halusi syrjäyttää vallinneen feodaalisen säätyjärjestelmän ja korvata sen kaikkien oikeudella tasa-arvoiseen kansalaisuuteen ja kaikkien oikeudella vapaaseen yritteliäisyyteen.
Euroopan toinen – sosialistinen – vasemmisto nousi 1800-luvulla. Se kohdisti kritiikkinsä liberalismin poliittiseen taloustieteeseen, jonka sosialistiset ajattelijat näkivät johtavan ihmiset eriarvoistavaan kapitalistiseen riistojärjestelmään.
Sosialistien liberalismiin kohdistama kritiikki perustui oleellisesti liberalismin omiin vapaus-, tasa-arvo- ja ihmisoikeusihanteisiin. Tämän takia sosialismi on syytä nähdä liberalismin ylittävänä, ei sitä vastaan totaalisesti asettuvana poliittisena liikkeenä. On oikein nähdä, että sekä liberalismi että sosialismi ovat olleet historiallista modernisaatiota edistäneitä uudistusliikkeitä. Sosialistien keskeinen vastaus liberalismin ongelmiin oli kuitenkin tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuva talousjärjestelmä.
Toisen vasemmiston poliittiseen historiaan ovat kuuluneet sekä neuvostomallisen diktatuurin varaan rakennettu kommunismi että demokratiaan ja sopimusoikeuteen nojanneet ammattiyhdistysliike ja lainsäädännöllisin uudistuksin edistetty hyvinvointivaltio. Niinpä myös toisen vasemmiston tragedia on kaksiosainen.
Tragedian toisen puolen muodostaa seitsemän vuosikymmentä kestänyt neuvostomallinen diktatuuri, joka valtapiirissään polki kaikkia ihmis- ja kansalaisoikeuksia; ja kuoli lopulta tehottomuuteensa, korruptioonsa ja häpeäänsä.
Tragedian toisen puolen muodostaa sosialistisen liikkeen 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä vanginnut ideologia, jossa sosialismi yksinkertaistettiin operatiiviseen määritelmään: eli talousjärjestelmäksi, jossa yhteiskunta omistaa tuotantovälineet.
Tuon operatiivisen määritelmän takaa ei ole nähty sitä, mikä sosialismin aatehistoriassa on ollut oleellisinta. Pitäytyminen 1800-luvun lopulla omaksutussa sosialismin yksinkertaistavassa operatiivisessa määritelmässä sai demokraattisenkin maailman sosialistit hyväksymään sen, että neuvostodiktatuuria kutsuttiin sosialismiksi.
Oleellista olisi ollut nähdä, että sosialismi on liberalismin arvoille pohjautuvaa, mutta ne ylittävää kritiikkiä liberalismin poliittista taloustiedettä (eli sen talousfilosofiaa) kohtaan. Sosialismin edistämisen ensimmäinen ehto on siis demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittava yhteiskunta. Toisaalta oman liikkeen valtavia voittoja sen paremmin työmarkkinoilla kuin hyvinvointivaltion edistämisessäkään ei ole osattu mieltää aidoiksi sosialistisiksi saavutuksiksi, koska päämäärä, tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus, oli edelleen saavuttamatta.
Ideologisessa sekaannuksessaan vasemmistokin on ruvennut puhumaan hyvinvointikapitalismista.
Ideologisesti uudistuva kolmas vasemmisto hylkää toisen vasemmiston sosialismin määritelmän ja hyväksyy toimivan talouden perustaksi markkinatalouden; myös siihen oleellisesti kuuluvan tuotantovälineiden yksityisen omistusoikeuden. Kolmas vasemmisto ei kuitenkaan ole mikään ”kolmas tie” kapitalismin ja sosialismin välillä. Se on sosialistien ideologisen ajattelun kehittymistä niiden kokemusten pohjalta, jotka sosialistisen liikkeen puolentoista vuosisadan historia tarjoaa.
Uusliberalismi on juhlinut voitonriemuisena Neuvostoliiton kuoleman jälkeen sosialismin häviötä ja kapitalismin voittoa historian loppuna. Uudistuva kolmas vasemmisto ei lähde mukaan tähän juhlintaan, eikä antaudu sen kielikuvien vietäväksi; sen perspektiivissä sosialismin yhteiskunnallinen ja poliittinen tarve ei ole hävinnyt mihinkään, eikä kapitalismi ole voittanut.
Kapitalismista on sanomalehtikielessä – ja valitettavasti myös laajalti yhteiskuntapoliittisessa kirjallisuudessa – tullut paljon itseään suurempi käsite, ja sen myötä useimmiten mitään tarkoittamaton sana. Kolmannelle vasemmistolle markkinatalous ja kapitalismi eivät viittaa samaan asiaan niin kuin valtavirtapuhunnassa.
Erityisen ongelmallinen on sanapari kapitalistinen yhteiskunta. Tämän käsitteen suhteen vasemmiston on syytä palata kapitalismi-käsitteen pejoratiiviseen, toisin sanoen negatiivisesti arvottavaan, ymmärtämiseen. Se tarkoittaa käytännössä yhteiskunnan luonnehtimista kapitalistiseksi vain, jos halutaan sanoa, että se suosii yhteiskuntapolitiikassaan kohtuuttomasti pääomatuloja palkkatulojen ja julkisten palvelujen kustannuksella. Kolmas vasemmisto haluaa irti kapitalistisesta yhteiskunnasta. Sen ei tarvitse tarkoittaa kapitalistisen yritystoiminnan kieltämistä.
Kun kolmas vasemmisto ottaa positiivisen asenteen markkinatalouteen, se merkitsee tavoitteena julkisen vallan sitouttamista luomaan lainsäädännöllään ja muulla sääntelyllä toimivat pelisäännöt ja hyvät edellytykset talouden toiminnalle. Hyvin toimivan talouden tärkein kriteeri on täystyöllisyys. Toiseksi tärkein kriteeri ovat kohtuullisina pysyvät tuloerot.
Uusliberalismi on palannut klassisen liberalismin ihanteeseen, jossa julkiselle vallalle haluttiin antaa vain ”yövartijan” rooli. Tämä on täysin vastakkaista kolmannen vasemmiston näkemykselle toimivan, terveen ja aktiivisen yhteiskunnan rakentamisesta. Toimiva yhteiskunta edellyttää julkisen vallan ja talouselämän kumppanuutta. Se ei saa olla kumppanuutta, jota toteutetaan kapitalismin ehdoilla. Sen tulee olla kumppanuutta, jolla rakennetaan kaikille ihmisille hyvää ja tasa-arvoista yhteiskuntaa.
Kolmas vasemmisto on myös ekologinen liike, joka mieluusti näkee vihreät tavoitteet osana omaa ohjelmaansa. Sosialistiselle vasemmistolle on ollut ja on tyypillistä nähdä julkinen demokraattinen valta tärkeässä roolissa kehitettäessä yhteiskuntaa. Paitsi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä julkisella vallalla on nähtävä sama rooli planeettamme asuttavuuden säilyttämisessä.
Yksi Marxin parhaasta päästä viisaita havaintojaan oli, että menneiden sukupolvien ajatukset painavat lyijynraskaina ohimoitamme. Marx tarkoitti, että meidän on vaikea päästä irti ajatustottumuksistamme ja vanhoista käsitteiden ymmärtämisen tavoista, vaikka ne olisivat vahingollisiakin.
Vasemmistolla on tulevaisuus, mutta vain jos se osaa arvioida kriittisesti kulkemaansa matkaa ja on valmis ajattelemaan perusasiatkin uudelleen.
Vasemmistoliiton perustamisesta kerrotaan KU:n verkkolehdessä sunnuntaina.