Horisontti
Pietari Suuri vihki Siestarjoen eli Rajajoen asetehtaan vuonna 1724. Asetehdas jäi vuonna 1812 käydyssä rajanvedossa Suomen suuriruhtinaskuntaan. Kuitenkin vuonna 1864 Venäjän kaikkien aikojen paras tsaari Aleksanteri II päätti siirtää asetehtaan Venäjän puolelle. Perusteluna oli viinan salakuljetusongelma tehtaalla.
Ongelma vaikuttaa hieman omituiselta, mutta hyvä tsaari lupasi kuitenkin hyvittää Suomelle aluemenetyksen kauniissa Karjalassa antamalla Suomelle kappaleen kivistä Jäämeren rantaa.
Lupaus jäi kuitenkin pitkäksi aikaa vain lupaukseksi, ja vasta kun Lontoon määräyksestä Norja ryhtyi 1880-luvulla toimenpiteisiin Ruijan suomalaistumista vastaan, asia nousi uudelleen esille. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen kävi lehdissä kovaa polemiikkia asiasta ja vetosi tsaariin Jäämeren rannikon liittämiseksi Suomeen. Ajat ja tsaari olivat muuttuneet, eikä Yrjö-Koskisen hanke edennyt.
Vasta Tarton ”häpeärauhassa” vuonna 1920 Neuvosto-Venäjän bolsevikit heltyivät täyttämään tsaarin lupauksen, ja monien vaiheiden jälkeen itärajamme kulki vihdoin kairojen halki Jäämerelle Kalastajasaarennon kärkeen saakka.
Kolosjoen nikkelikaivoksen ja Liinahamarin sataman vaiheet ovat kappale Suomen värikkäintä ja toisaalta romanttisinta historiaa. Kuitenkin erään itävaltalaisen Aadolfin aloittama uuden maailmanjärjestyksen luominen Euroopassa johti Suomen ja Neuvostoliiton väliseen sotaan, jonka seurauksena venäläiset valtasivat Petsamon, mutta antoivat sen vuonna 1940 takaisin. Jatkosodassa Suomi menetti uudelleen Petsamon, ja nyt venäläiset sanoivat, että he ovat kaksi kertaa antaneet alueen Suomelle, kolmatta kertaa sitä ei enää anneta.
Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Suurvalta ei ollut enää entisensä. Uudistamisen vaatimus koski kaikkea mahdollista, myös kaivosteollisuutta. Entinen Kolosjoen eli Nikkelin kaivos vaati myös uudistamista.
Suomalaiset suuryhtiöt olivat perustaneet Finnish Barents Group -nimisen yhtymän (FBG), jonka osakas Outokumpu Oy jätti tarjouksen Nikkelin kaivoksen modernisoinnista. Outokummulla oli tarkoitus kuljettaa nikkelirikastetta laivalla Liinahamarista Porin Harjavaltaan, ja Fortumilla oli pitkälle meneviä yhteistyösuunnitelmia venäläisen Gazpromin kanssa Barentsin meren kaasukenttien hyödyntämisestä.
FBG teki suunnitelmat Liinahamarin sataman kunnostamisesta (yhteensä 400 miljoonaa markkaa). Suunnitelmaan kuului sotaromun poistaminen satama-altaasta, uudet satamalaitteet ja seitsemän kilometrin rautatie Trifonasta Liinahamariin.
Tapahtumat etenivät ripeästi. Ministeri Hannele Pokka teki esityksen Petsamon alueen vuokraamisesta Suomelle, ja Lapin maakuntaliitto neuvotteli Venäjän ulkoministeriön ja suurlähetystön edustajien (M. Semjonov ja M.B. Konovalov) kanssa hankkeen realistisuudesta. Venäjän ulkoministeriön edustaja Semjonov totesi, että hanke on mahdollinen ja realistinen, kuitenkin niin, että aloite vuokraamisesta pitää lähteä alueelliselta taholta eli Muurmanskin aluehallinnosta.
Lapista oli erinomaisen hyvät yhteydet Muurmanskin aluehallintoon. Maaherroilla oli usein tapaamisia keskenään. Hyvistä suunnitelmista huolimatta Petsamon tai edes Liinahamarin alueen vuokraaminen 1990-luvun alkupuolella ei kuitenkaan edennyt koskaan edes maaherrojen tapaamisiin. Asia tyrittiin Suomen puolella, ja syntipukit ovat tiedossa. Asia selvitetään perusteellisesti vielä kerran.
Suorin ja realistisin raideyhteys Lapista Jäämerelle kulkee yhä Sallan Kelloselästä Muurmannin radalle, josta menee rata Petsamo-vuonon päähän Trifonaan. Uutta rataa tarvitaan vain välille Kelloselkä–Alakurtti (70 km) ja välille Trifona–Liinahamari (7 km).
Inarin matkailuyrittäjät olivat vuonna 1993 valmiit rakentamaan hotellin Liinahamariin, jos alue saadaan vuokrattua. Uskon, että hotellin rakentaja löytyisi yhä edelleen. Liinahamari on hyvä lähtösatama eksoottisille Jäämeren sekä Heinäsaarten risteilyille, ja satamalle löytyisi muutakin kuin matkailukäyttöä.
Siis mieluimmin rautatie rajalle kuin ”rautaa rajalle” eli Suomen Nato-jäsenyys. Nämä vaihtoehdot ovat toisensa poissulkevia.